Opintotuen indeksiin sitomisesta ei saa luistaa

Valtiovarainministeriön julkaisema talousarvioehdotus vuodelle 2011 näyttää korkeakouluopiskelijoiden näkökulmasta surkealta. Opetus- ja kulttuuriministeriön esitystä opintotuen sitomisesta kansaneläkeindeksiin ei ole otettu huomioon budjettipohjassa. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) muistuttaa, että ellei opintotukea sidota indeksiin, opiskelijoiden reaalitulot tulevat pienentymään entisestään elinkustannusten noustessa.

”Pitkällä tähtäimellä kustannustason nousu aiheuttaa merkittävän loven opiskelijan lompakkoon. Opiskelijat elävät nykyiselläänkin selvästi köyhyysrajan alapuolella.”, toteaa Aalto-ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Jussi Valtonen.

Valtiovarainministeriön esitys ei vastaa tavoitteeseen nopeuttaa opintoaikoja, sillä tuen pienentyessä toimeentuloa on täydennettävä ansiotöillä ja opintoihin käytettävissä olevaa aikaa on entistä vähemmän. Opintojen hidastumisen lisäksi riittämätön toimeentulo vaikuttaa väistämättä opintojen laatuun päätoimisen opiskelun jäädessä haaveeksi.

AYY vaatii, että opetus- ja kulttuuriministeriön esitys opintotuen indeksiin sitomisesta päätyy lopulliseen valtion budjettiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *