SYL eli Suomen ylioppilaskuntien liitto on suomalaisten ylioppilaskuntien yhdistys, joka edustaa suomalaisia yliopisto-opiskelijoita valtakunnallisessa päätöksenteossa. SYL:n edunvalvontatyötä ohjaavia linjapaperia ja toimintasuunnitelmaa toteuttaa vuosittain valittava hallitus. Linjapaperi ja toimintasuunnitelma hyväksytään liittokokouksessa, jossa myös valitaan hallitus. Vuoden 2011 liittokokous pidetään 18.-19.11. Hyvinkäällä. SYL:n liittokokous on erinomainen näköalapaikka suomalaiseen korkeakoulupolitiikkaan ja sen vaikutuksiin opiskelijan arkeen.
Delegaation koko on 14 varsinaista + 14 varajäsentä. Delegaation nimittää AYY:n hallitus siten, että sen jäsenistä
5 on hallituksen nimeämiä henkilöitä
3 on edustajistoryhmittymä Avainrenkaan esittämiä henkilöitä
2 on edustajistoryhmittymä Jämerän esittämiä henkilöitä
0 on edustajistoryhmittymä Oikean Aallon esittämiä henkilöitä
2 on edustajistoryhmittymä Symbioosi esittämiä henkilöitä
2 on edustajistoryhmittymä Ratas esittämiä henkilöitä
Varajäsenet nimetään samassa suhteessa kuin varsinaiset jäsenet. Sekä varsinaiset että varajäsenet osallistuvat delegaation työskentelyyn.
Delgaatioon järjestetään avoin sähköinen haku. Hakuaika on lauantai 17.9. kello 12.00 – perjantai 23.9.2011 kello 23.59.
Hakuaika on päättynyt.
Edustajisto hyväksyi kokouksessaan 5/2011 johtosäännön toiminnasta liittokokouksessa. Siihen voi tutustua täällä.
Lisätietoa: Antti Karkola, hallituksen jäsen, etunimi.sukunimi@ayy.fi