AYY: Noora Laak ja Kati Penttinen SYL:n hallituksen jäseniksi 2013

Tiedote
21.9.2012
Julkaisuvapaa heti

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) esittää Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitukseen vuodelle 2013 arkkitehtiylioppilas Noora Laakia ja tekniikan ylioppilas Kati Penttistä.

Noora Laak on 26-vuotias arkkitehtuurin opiskelija, pääaineenaan arkkitehtuurin historia. Tämänhetkisessä toimessaan AYY:n varapuheenjohtajana hän on ollut päävastuussa ylioppilaskunnan taloudensopeuttamissuunnitelmasta ja sen toimeenpanosta sekä strategiasta. Aiemmin Laak on toiminut aktiivisesti muun muassa Arkkitehtikillan luottamustoimissa sekä varapuheenjohtajana AYY:n edustajistossa.

”Aika AYY:n hallituksen varapuheenjohtajana on tarjonnut loistavan näköalapaikan ylioppilaskunnan eri toimintoihin ja opiskelijavaikuttamisen ytimeen. Pitkän edunvalvontarupeaman jälkeen talousasioihin ja strategisiin linjanvetoihin syventyminen on ollut opettavaista ja rohkaisee eteenpäin etsimään uusia haasteita ylioppilasliikkeen piirissä.” Noora kuvailee. ”Opiskelijoiden paremman ja oikeudenmukaisemman tulevaisuuden eteen tehtävä duuni on aivan valtavan innostavaa ja haluan ehdottomasti käteni saveen myös ensi vuonna. Unelmieni ylioppilasliike on valtiovallan tiukka sparraaja sekä rohkeiden ja ennakkoluulottomien avausten tekijä!”

”Noora on kokenut edunvalvoja ja hän on kastanut itsensä tänä vuonna kylmiin vesiin vastatessaan vaikean taloustilanteen vaatimista leikkauspaineista ja työstäessään AYY:n ensimmäistä strategiaa. Noorasta on puhjennut todellinen moniottelija.” AYY:n hallituksen puheenjohtaja Voitto Kangas kertoo.

Kati Penttinen on 23-vuotias bioinformaatioteknologian opiskelija, joka on sivuaineenaan lukenut kognitiotiedettä. Tällä hetkellä Penttinen toimii AYY:n hallituksessa vastuullaan sosiaalipolitiikka, liikunta ja uudet opiskelijat. AYY:ssa Kati on muun muassa järkeistänyt ylioppilaskunnan tutortoimintaa, luonut ensimmäistä yhdenvertaisuussuunnitelmaa, pohtinut OLL:n kehittämistä ja synnyttänyt ylioppilaskunnan perustulokannan. Katin vankka luottamustoimijapohja on muodostunut bioinformaatioteknologian kilta Inkubion pesteissä sekä Aalto-yliopiston hallinnon opiskelijaedustajan tehtävissä.

”AYY:ssa toimiessani olen päässyt seilaamaan eturintamassa muutosten tuulissa, kun  uuden ylioppilaskunnan perinteet ja rutiinit ovat hiljalleen muotoutuneet. Nälkä kasvaa syödessä eikä into ole kadonnut, päinvastoin. Erityisen lähellä sydäntäni ovat sosiaalipoliittiset asiat. Vaikka hyvinvointiasiat joskus mielletäänkin pehmeäksi puuhasteluksi, on tällä kentällä viime vuosina myrskynnyt. Opintotuen uudistusten ja YTHS-kokeilun väliraportin myötä keskustelu ei varmasti tule ensi vuonnakaan tyyntymään.” Penttinen arvioi.

”Kati ei ole mikään pehmeän sopon perikuva, vaan hän vaatii tuloksia itseltään ja kanssatoimijoiltaan. Urheilijana Kati olisi aktiivinen keskushyökkääjä.” kuvailee Kangas.

SYL valitsee hallituksen vuodeksi 2013 liittokokouksessaan Tampereella 23.-24. marraskuuta. SYL edustaa Suomen yliopisto-opiskelijoita valtakunnan tasolla ja ottaa kantaa koulutuspoliittisiin, sosiaalipoliittisiin ja kansainvälisiin  kysymyksiin.

Lisätietoja:

AYY:n hallituksen puheenjohtaja Voitto Kangas, 045 631 7689, voitto.kangas@ayy.fi
AYY:n pääsihteeri Teemu Halme, 050 520 9415, teemu.halme@ayy.fi
Noora Laak, 050 520 3386, noora.laak@ayy.fi
Kati Penttinen, 040 537 2092, kati.penttinen@ayy.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *