Sano se suomeksi! -kampanja Aallossa 13.1.-14.3.2014

Aalto-yliopistossa on käynnissä kampanja nimeltä Sano se suomeksi!, jonka avulla kansainvälisiä opiskelijoita rohkaistaan puhumaan suomea arkipäivän tilanteissa. Vastaavia kampanjoita on aiemmin järjestetty muissa Suomen korkeakouluissa. Heikko suomen kielen taito on yksi suurimpia esteitä kansainvälisten opiskelijoiden työllistymiselle ja vähäinenkin kielitaito helpottaa sekä työn saantia että suomalaiseen yhteiskuntaan asettumista.

Kampanja kannustaa myös suomalaisia palvelemaan kansainvälisiä opiskelijoita suomeksi, sillä suomalaiset vaihtavat puhekielen turhan herkästi englantiin, jos vastapuolen suomi sujuu hieman hapuillen. Kannattaa siis muistaa, että vierasta kieltä oppii parhaiten puhumalla ja suomeakin voi puhua monella tavalla.

Erilaisissa palvelutilanteissa yliopistolla opiskelijat pääsevät harjoittelemaan suomen kieltä käytännössä. Opiskelijat voivat kampanjan aikana asioida suomeksi ja kerätä samalla merkintöjä ”suomipassiin”, joita jaetaan Aallon kielikeskuksessa, OOP-palvelupisteillä ja AYY:n toimistolla. Kampanjan päätyttyä eniten merkintöjä keränneet opiskelijat palkitaan. Passiin voi saada merkinnän asioituaan esimerkiksi opiskelijaruokalassa, opintotoimistossa, kiltahuoneella, KY:n toimistolla tai AYY:llä suomeksi. Myös opetus- ja muu Aallon henkilökunta voi antaa opiskelijan passiin merkinnän suomeksi käydystä keskustelusta. Merkintä annetaan kirjoittamalla passiin oma nimi, paikka ja päivämäärä. Yksityiskohtaiset ohjeet henkilökunnalle löytyvät passin takasivulta.

Kampanja alkaa 13. tammikuuta ja päättyy 14. maaliskuuta 2014. Kampanjan tunnuksena ovat rintanapit, joista tunnistaa kampanjaan osallistuvat opiskelijat sekä kampanjassa mukana olevien tahojen henkilökunnan. Kampanjaan osallistuvissa palvelupisteissä on myös näkyvillä Sano se suomeksi! -juliste. Kampanjasta tiedotetaan Aallon henkilökunnalle loppuvuodesta 2013, jolloin myös jaetaan kampanjajulisteita ja -rintanappeja. Myös kansainvälinen henkilökunta voi halutessaan osallistua merkintöjen keräämiseen.

Kampanjan järjestävät yhteistyössä kielikeskus, AYY ja Aalto-yliopisto. Lisätietoja löytyy kampanjan Facebook-sivulta www.facebook.com/SanoSeSuomeksiAtAalto. Voit myös olla yhteydessä kielikeskuksen suomen opetuksen koordinaattoriin Inkeri Lehtimajaan (inkeri.lehtimaja@aalto.fi) tai Perustieteiden korkeakoulun opintokoordinaattoriin Jaakko Kölhiin (jaakko.kolhi@aalto.fi).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *