Yliopistojen yhteinen kandipalautekysely avautuu jälleen

Aalto-yliopistossa välillä 1.8.–31.12.2013 kandidaatin tutkinnon suorittaneet kutsutaan maaliskuun alussa osallistumaan opiskelijapalautekyselyyn. Kysely toteutetaan kaikissa Suomen yliopistoissa kahdesti vuodessa ja tämän kevään kysely on avoinna 3.3.–21.3. Kyselyyn vastataan sähköisesti ja linkki lähetetään kandidaatin tutkinnon suorittaneille sähköpostitse.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) suunnittelee jakavansa vuodesta 2015 lähtien vuosittain 3 % (n. 50 M€) yliopistojen perusrahoituksesta opiskelijapalautteen perusteella. Suoran rahoitusvaikutuksen lisäksi Aalto-yliopisto käyttää tuloksia koulutuksen ja koulutuksen tukipalvelujen kehittämiseen.

Opiskelijapalautteen yhdenmukainen kerääminen kaikista yliopistoista vastaa osaltaan opiskelijajärjestöjen toiveeseen valtakunnallisesta palautemenettelystä, jolla kannustetaan yliopistoja investoimaan koulutuksen laatuun.

Viime vuoden kahden kyselykierroksen tulosten mukaan Aalto-yliopistossa kandidaatin tutkinnon suorittaneet arvostavat keskimääräistä enemmän vaihto-opiskelua ja pitävät kansainvälistä kokemusta erittäin tärkeänä tulevan uran kannalta. Aalto-yliopistossa opiskelevat ovat myös keskimääräistä enemmän töissä opintojen aikana ja työ on keskimääräistä useammin yhteydessä alaan johon opiskelija on kouluttautumassa. Kehittämisen tarvetta on henkilökunnan ja opiskelijoiden välisessä vuorovaikutuksessa.

Yliopistot ovat päättäneet hankkia valtakunnallisen opiskelijapalautekyselyn ulkoistettuna palveluna. Palveluntarjoajaksi on kilpailutuksen tuloksena valittu saksalainen CHE Consult GmbH. Kansainvälisen palveluntarjoajan tuottama palautekysely antaa myös mahdollisuuksia suomalaisten yliopistojen eurooppalaiseen vertailuun.

Lisätietoja: kehitysasiantuntija Reetta Koivisto, (reetta.koivisto@aalto.fi)

Edellisen kierroksen raportti löytyy Intosta.

Hankkeesta Unifin nettisivuilla: http://unifi.fi/ajankohtaista/YOPALA.html

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *