AYY, OYY, TTYY, Oulun Teekkariyhdistys ry, Teekkarikomissio ja Tutti ry: Tekniikan akateemisten rohkeat koulutusvisiot jäävät lukukausimaksuhourailun varjoon

Kannanotto
AYY, OYY, TTYY, Oulun Teekkariyhdistys ry, Teekkarikomissio ja Tutti ry
8.5.2014

Tekniikan akateemisten rohkeat koulutusvisiot jäävät lukukausimaksuhourailun varjoon

Tekniikan akateemiset (TEK) julkaisi tiistaina 6.5. uuden koulutuspoliittisen ohjelmansa “Parasta Suomelle”. TEK:n kannat esimerkiksi korkeakoulutukseen investoimisesta ja yliopistojen rahoituksen indikaattoreiden muokkaamisesta laatupainotteisemmaksi ovat tinkimättömiä ja todella parasta Suomelle. Koulutuspoliittisen ohjelman linjat opintotuen tukevoittamisesta, työn ja opiskeluiden yhteensovittamisesta, sekä näkemykset tukipalveluiden ja yliopistojen yhteisöllisyyden merkityksestä laadukkaalle koulutukselle ovat realistiset ja visionääriset.

Valitettavasti nämä edistykselliset ja järkevät tavoitteet sekä linjat jäävät ohjelmaan unohtuneen lukukausimaksuhourailun varjoon. Ohjelmassaan Tekniikan akateemiset esittää, että lukukausimaksuja perittäisiin kaikilta opiskelijoilta – myös suomalaisilta. Ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuilla pysäytettäisiin yliopistojemme orastava kansainvälistyminen ja tehtäisiin karhunpalvelus heikkenevästä huoltosuhteesta kärsivälle Suomelle, sillä suurin osa kansainvälisistä opiskelijoistamme työllistyy opintojensa jälkeen Suomeen. Suomalaisille opiskelijoille lukukausimaksujen takaisinmaksua TEK ajaa opintotukijärjestelmän kautta, mikä ei ole jatkuvan uudistuspaineen repimän opintotukijärjestelmän kannalta realistinen vaihtoehto.

On hämmentävää ja pöyristyttävää, että Tekniikan akateemiset haluaa räjäyttää suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kivijalan – maksuttoman koulutuksen. TEK:n 21 000 opiskelijajäsentä muodostavat lähes kolmanneksen TEK:n jäsenkunnasta. Näiden kannalta lukukausimaksujen käyttöönotto olisi radikaali heikennys, ja siksi tällaisen ehdottaminen on erittäin kyseenalaista jäsenten edunvalvontaa. Vaikka keskustelunavaukset yliopistojen rahoituspohjan laajentamisesta ovat raikkaita ja tervetulleita, osoitti viime vuosina toteutettu lukukausimaksukokeilu siihen suuntaan, etteivät lukukausimaksut ole panos-tuotos -suhteeltaan järkevä tapa rahoittaa yliopistojen toimintaa.

Allekirjoittajat näkevät, että jos Tekniikan akateemiset todella toivoo “parasta Suomelle”, tulisi sen keskittää tarmokkuutensa niiden hyvien tavoitteiden edistämiseksi, joita tiistaina julkaistusta koulutuspoliittisesta ohjelmasta löytyy, ja unohtaa järjettömistä ja hyötysuhteeltaan mitättömistä lukukausimaksuista uneksiminen.

Allekirjoittajat:

Lauri Lehtoruusu, Hallituksen puheenjohtaja, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Vili Koistinen, Hallituksen puheenjohtaja, Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Mikko Rahikainen, Hallituksen puheenjohtaja, Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Milja Tuomivaara, Puheenjohtaja, Oulun Teekkariyhdistys ry

Matti Vähä-Heikkilä, Puheenjohtaja, Teekkarikomissio

Antti Greggilä, Puheenjohtaja, Tutti ry

 

Lisätiedot:

Elias Laitinen, Koulutuspoliittinen asiantuntija, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta, 050 520 9438, elias.laitinen@ayy.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *