Tiedote
AYY
Julkaisuvapaa heti
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on rekrytoinut uusia työntekijöitä. Yrityssuhdekoordinaattoriksi on valittu Mikko Autio ja kulttuurituottajaksi Siiri Kihlström.
Autio on 24-vuotias konetekniikan opiskelija. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa Koneinsinöörikillan excursiomestarina ja yrityssuhdevastaavana. Vuonna 2013 hän toimi AYY:n yrityssuhdejaostossa. AYY:ssa yrityssuhdekoordinaattori on vastuussa ylioppilaskunnan ja yritysten välisten sopimusten solmimisesta ja ylläpidosta. Autio aloitti tehtävässään 27.11.
”AYY:n yrityssuhdetoiminnassa on paljon kehitysmahdollisuuksia ja nuorena toimijana vanhat kaavat eivät rasita meitä. Kokonaisuudessaan on erittäin mielenkiintoista päästä tekemään yritysyhteistyötä selkeästi kiltatoimintaa suuremmassa mittakaavassa” Autio sanoo.
22-vuotias Kihlström on koulutukseltaan Kulttuurituottaja AMK ja opiskelee tällä hetkellä kauppatieteitä Aalto-yliopistossa. Aikaisemmin hän on toiminut mm. Metropolia AMK:n hankkeissa tuottajana sekä tehnyt tapahtumatuotantoa erilaisissa projekteissa. Lisäksi hän on ollut aktiivinen KY:n Kulttuurijaoston hallituksen jäsen sekä on tiiviisti mukana partiotoiminnassa Pääkaupunkiseudulla. AYY:n tapahtumatuottaja toimii ylioppilaskunnan jaostojen tukena tapahtumien tuottamisessa yhteistyössä toisen tuottajan kanssa. Kihlström aloitti tehtävässään 2.12.2014.
”Odotan innolla että pääsemme yhdessä uusien kultturitoimijoiden kanssa laittamaan kädet saveen ja kehittämään AYY:n tapahtumia ja muuta kuluttuuritoimintaa entistä paremmaksi.” Kihlström sanoo.
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on noin 15 000 Aalto-yliopiston opiskelijan palvelu- ja etujärjestö. AYY toimii jäsentensä edunvalvojana erityisesti koulutuspoliittisissa ja opintososiaalisissa asioissa.
Lisätietoja: Pääsihteeri Janne Koskenniemi, janne.koskenniemi@ayy.fi, p. 050 520 9415