Tämä on AYY:n yhdistystiedote viikolle 5/2016
Kaikki joulukuun yhdistyskoulutusten sisällöt löytyvät nyt viimein AYY:n sivuilta:
/yhdistykset/palvelut/koulutus-ja-kurssit/yhdistyskoulutus/
/en/associations/services/training-and-courses/association-training/
Tiedotteen sisältö
- Avustus Aasia-aiheisen opiskelijatapahtuman järjestämiseksi!
- Muista lisätä yhdistyksesi tapahtumat AYY:n sivuille ja Facebookissa AYY Events -ryhmään
- Hae yhdistyksesi postit AYY:n postilötteröistä
- Seuraa AYY:n somekanavia
- Avustus Aasia-aiheisen opiskelijatapahtuman järjestämiseksi!
Yliopistojen Aasia-verkosto täyttää 20 vuotta vuonna 2016!
Juhlavuoden kunniaksi jaamme kolme 500€ avustusta Aasiaan liittyvän opiskelijatapahtuman järjestämiseksi.
– Tapahtuma voi olla esimerkiksi elokuvanäytös, ruoka-, musiikki-, K-pop-, manga- tai pelitapahtuma. Vain mielikuvitus on rajana!
– Tapahtuma tulee lisätä kiinnostusta Aasia-opintoja kohtaan yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.
– Tapahtuma tulee järjestää vuoden 2016 aikana.
– Avustusta voivat hakea Yliopistojen Aasia-verkoston jäsenyliopistojen aine- ja opiskelijajärjestöt (Aalto-yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi).
– Hakuaika päättyy 7. helmikuuta, 2016.
Täytä hakulomake täällä: https://www.webropolsurveys.com/S/F3331CFBE6540CC1.par
http://www.asianet.fi/event-grant/
- Muista lisätä yhdistyksesi tapahtumat AYY:n sivuille ja Facebookissa AYY Events -ryhmään
Tammikuun uudet opiskelijat ovat saapuneet. On siis hyvä aika lisätä yhdistyksesi tapahtumat AYY:n kalenteriin. Mahdollisista ongelmista voi raportoida osoitteeseen jarjestoasiat@ayy.fi.
AYY Events on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ylläpitämä kanava tapahtumille. Kanavalla voit mainostaa ei-kaupallista tapahtumaasi, joka on tarkoitettu Aallon opiskelijoille. Kanavaa moderoi ylioppilaskunnan kulttuurisektori, jonka tavoitat osoitteesta kulttuuri(a)ayy.fi. https://www.facebook.com/groups/AYYEvents/
Muistathan ilmoittaa kuitenkin tapahtumasi AYY:n viralliseen tapahtumakalenteriin /kalenteri/ (login), sillä tapahtumat eivät siirry sinne automaattisesti Facebook-ryhmästä.
- Hae yhdistyksesi postit AYY:n postilötteröistä
AYY:n yhdistysten postilötterö pullistelee täysinäisenä. Tule siis hakemaan yhdistyksesi postit, jotta seuraavakin jako mahtuu oikeisiin lokeroihin!
- Seuraa AYY:n somekanavia
Onko mennyt ohi, missä kaikkialla somessa AYY on läsnä?
Seuraa
– Facebookissa: https://www.facebook.com/ylioppilaskunta
– Twitterissä: @AYY_FI, https://twitter.com/AYY_FI
– Instagramissa: @AYY_FI, https://instagram.com/ayy_fi/
HALUATKO OMAN UUTISESI TÄHÄN TIEDOTTEESEEN?
Lähetä lyhyt tekstisi keskiviikkoon klo 10.00 mennessä osoitteeseen tiedotteet@ayy.fi. Uutiset menevät käännettäväksi, joten voit toimittaa tekstisi yksikielisenä.
Tiedotteen sisällön toimittaa viime kädessä AYY:n järjestö- ja viestintäasiantuntija Ahto Harmo (ahto.harmo@ayy.fi, puh: 050 520 9442).