AYY ja Hoas muurasivat Aalto Villagen peruskiven

Tiedote

AYY

3.11.2017

Julkaisuvapaa heti

 

Aalto Villagen uusien opiskelija-asuntojen peruskivi muurattiin torstaina 12.10.2017 2017 Espoon Otaniemessä. Peruskiven päämuurareina toimivat Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sekä AYY:n ja Hoasin edustajat. Vanhan poliisiopiston tilalle nousee 262 uutta opiskelija-asuntoa vuoden 2019 alkuun mennessä.

 

Peruskiven lieriön kansi ja rekvisiittaa.

 

Marraskuussa 2016 Miestentie 2:ssa juhlistettiin vanhan poliisiopiston peruskiven nostoa ja samalla poliisien jäähyväisiä Otaniemessä. Vajaa vuosi myöhemmin, torstaina 12. lokakuuta, tontilla tehtiin jälleen historiaa. Vuoteen 2019 mennessä paikalle nousee 262 uutta opiskelija-asuntoa.

 

Miestentie 2 on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön (Hoas) yhteinen hanke. Uudishanke käsittää yhteensä 262 asuntoa, joista 131 on Hoasin ja 131 AYY:n. Valmistuessaan kohde kasvattaa Hoasin asuntojen lukumäärän Otaniemessä 686 asuntoon ja koko Hoasin asuntokannan 9530 asuntoon. AYY:lla määrä tulee nousemaan 3000 asuntoon.

 

Kalseasta säästä huolimatta muurausta juhlistamaan saapui teltan täydeltä väkeä AYY:ltä, Hoasiilta, Espoon kaupungilta, arkkitehtitoimisto Sarcista sekä urakoitsijatoimisto Uusimaan Jatkeelta. Juhlaväkeä viihdytti perinteikäs, maailman paras Uudempaa ranskalaista Torwimusiikkia soittava espoolainen teekkaripalokuntaorkesteri Retuperän WBK, jonka Letkumestari Leevi Letkutsalo juonsi tapahtumaa kunniakkaan teekkarimaisesti.

 

Avauspuheenvuorossa AYY:n hallituksen puheenjohtaja Joona Orpana kiitteli yhteistyökumppaneitaan ja kertoi uskovansa, että tapahtumassa muurattiin peruskiven muodossa lupauksen maailman parhaasta opiskelija-asumisesta tulevia sukupolvia varten.

 

”Kohtuuhintaisen, opiskeluaikaisen ja luotettavan asumisen tarjoaminen on kriittinen tekijä kansainvälisessä ja kunnianhimoisessa yliopistoyhteisössä,” Orpana kertoi. ”Muutamia tuhansia opiskelijoita joutuu tyytymään asuntojonoon, kaverin sohvaan tai hätämajoitukseen lukuvuoden alkaessa – melkoinen nollainvestointi muutoksentekijöiden alkupääomaksi. Nyt teemme tälle jotain.”

 

AYY:n hallituksen PJ Joona Orpana allekirjoittaa peruskirjaa.

 

Toisena puheenvuoron piti Kim Lindholm, Hoasin kiinteistöjohtaja. Hän muisteli puheessaan menneitä: vielä 50 vuotta sitten Otaniemen ensimmäiset Hoas-asunnot rakennettiin silloisen Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan tonteille, kun TKY:n omat varat eivät riittäneet rakennusprojektiin. Nyt Hoas ja AYY ovat projektissa tasavertaisina kumppaneina, jotka luovat yhdessä vahvaa yhteistyötä.

 

Erityisen kiitoksen Lindholm esitti työmaan työntekijöille. ”Syksyn myrskyistä ja sateista piittaamatta he uurastavat työmaalla ja antavat panoksensa Otaniemen kasvavalle kampukselle ja sen opiskelijoille. Heidän työpanoksensa on siis paljon merkittävämpi kuin yksittäinen työtehtävä tai urakka – he ovat mukana rakentamassa Suomen merkittävintä kampusaluetta.”

 

Vakavampien puheenvuorojen jälkeen Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ei säästellyt huumoriaan. ”Otaniemi on tunnetusti Suomen köyhin postinumero. Aallon Gamechanger-hengessä voisimme ratkaista tämän yhdistämällä Otaniemen ja Westendin postinumerot.”

 

Mäkelän puhe ei kuitenkaan ollut pelkkää vitsiä, vaan hänen mukaansa maailmanluokan kaupungissa Espoossa on jo maailmanluokan yliopisto ja tutkimusta. Aalto Villagen rakentaminen jatkaa edelläkävijyyden perinnettä ja muodostaa uusia asumisen utopioita. Lopuksi hän ei kuitenkaan voinut olla murjaisematta viimeistä vitsiä.

”Harjakaisiin pääsemme toivottavasti jo metrolla.”

RWBK

 

Viimeiseksi Letkumestari Letkutsalo esitteli Jatke Uusimaan toimitusjohtajan Hannu Anttosen. ”Ilman Jatketta emme voisi olla täällä taputtelemassa toisiamme selkään ja juomaan lasia kuohuvaa.”

Anttonen aloitti puheensa perinteikkäästi – ei muinaisista roomalaisista, vaan jo muinaisista babylonialaisista.

 

”Tapa muurata yhteinen tiili yhdessä syntyi jo Babylonian aikaan”, hän kertoi. ”Historian saatteessa peruskiven muurauksella uskottiin voivan karkoittaa demoneita, ja tapahtumissa on uhrattu ihmisiä ja eläimiä. Nyt ei onneksi uskota demoneihin eikä harrasteta uhrilahjoja, mutta yhteistyön perinne jatkuu.”

 

Anttonen jatkoi lupauksella, että Jatke luovuttaa AYY:lle ja Hoasille 262 uutta asuntoa vuosien 2018 ja 2019 taitteessa. ”Ja lupaamme, että asiat eivät ole missään vaiheessa retuperällä.”

 

 

Tämä kuva puhuu puolestaan.

 

Peruskiven sisään laskettuun lieriöön suljettiin kirje tuleville sukupolville, päivän Helsingin Sanomat, Suomessa käytettävät kolikot sekä opiskelijaelämään liittyvää rekvisiittaa ylioppilaslehti Ainosta ja haalarimerkeistä pulloon perinteikästä alkoholia.

 

Tämän jälkeen nautittiin luonnollisesti lasit kuplivaa ja harrastettiin selkääntaputtelua, RWBK:n riemukkaalla säestyksellä.

 

AYY:n hallituksen Emmi Kosomaa heittää sementtiä.

 

Miestentie 2, Espoo

Tilaajat: Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas

Pääurakoitsija: Jatke Uusimaa OY

Arkkitehti: Arkkitehtitoimisto Sarc OY, arkkitehti Sarlotta Narjus

Sähkösuunnittelija: Sähkösuunnittelu Elbox Oy, Matias Hyvönen

Rakennussuunnittelu: RI-plan Oy, Jyri Laurinantti

LVIA-suunnittelu: Livair Or, Kari Ruottinen

Pohjatutkimukset: Severi Anttonen KY, Severi Anttonen

 

Kuvat ja teksti: Katarina Vesikko, AYY:n tiedottaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *