Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
Tiedote 30.11.2017
Julkaistavissa heti
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) edustajisto valitsi kokouksessaan torstaina 29. marraskuuta 2017 ylioppilaskunnalle hallituksen vuodelle 2018. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Noora Vänttinen, maisterivaiheen opiskelija sähkötekniikan korkeakoulusta. Vuonna 2017 hän on toiminut AYY:n hallituksessa ja vastannut viestinnästä, brändistä, museosta ja arkistosta. Aiemmin Vänttinen on toiminut muun muassa Tempaus 2016 -projektissa.
AYY:n hallituksen yhdeksän (9) muuta jäsentä ovat:
Tapio Hautamäki, SCI
Mikael Liimatainen, ELEC
Suvi Vendelin, ARTS
Emma Savela, ARTS
Lauri Seppäläinen, SCI
Noora Tanska, SCI
Hilja Korhonen, CHEM
Mikhael Koufos, BIZ
Julius Luukkanen, SCI
Tulevana AYY:n toiminnan keskiössä ovat muun muassa ARTS-opiskelijoiden muutto Otaniemeen, opiskelijakeskuksen suunnittelu sekä opiskelijoiden hyvinvointi. ”Edessä on aikamoinen yhteistyövuosi, jossa luodaan pohjaa entistä yhtenäisemmälle Aalto-yhteisölle”, hallituksen puheenjohtaja Noora Vänttinen sanoo.
Hallituksen toimikausi alkaa tammikuussa ja kestää kalenterivuoden. Uusi hallitus järjestäytyy ensimmäisessä kokouksessaan. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on noin 15 000 Aalto-yliopiston opiskelijan palvelu- ja etujärjestö. AYY toimii jäsentensä edunvalvojana erityisesti koulutuspoliittisissa ja opintososiaalisissa asioissa.
Lisätietoja:
Noora Vänttinen, hallituksen puheenjohtaja, noora.vanttinen@ayy.fi