AYY:n Suvi Vendelin SYL:n hallitukseen vuodelle 2019

TIEDOTE
17.11.2018
Julkaisuvapaa heti

AYY:n Suvi Vendelin SYL:n hallitukseen vuodelle 2019

Suvi Vendelin on valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodeksi 2019.

Vendelin on 24-vuotias arkkitehtuurin opiskelija ja tänä vuonna hän on toiminut AYY:n hallituksessa, vastuullaan koulutuspoliittinen vaikuttaminen ja kehitysyhteistyö. Aiemmin Vendelin on toiminut muun muassa puheenjohtajana AYY:n Opintoneuvostossa sekä hallituksessa ja useissa vastuutehtävissä Aalto-yliopiston Arkkitehtikillassa.

”Ensi vuonna järjestetään eduskuntavaalit, eurovaalit ja mahdollisesti myös maakuntavaalit. Olen innoissani siitä, että pääsen vaalien yhteydessä tuomaan opiskelijoiden ääntä esiin muiden timanttisten SYL:n hallituslaisten kanssa!” kertoo Vendelin tuoreeltaan valinnan jälkeen.

SYL:n hallitusta puheenjohtaa ensi vuonna Sanni Lehtinen. SYL:n hallituksen muut jäsenet vuodelle 2019 ovat Helmi Andersson, Titta Hiltunen, Roope Tukia, Kim Kujala ja Heidi Rättyä.

SYL:n liittokokous kokoontui Espoon Otaniemessä pe–la 16.-17. marraskuuta. SYL edustaa Suomen yliopisto-opiskelijoita valtakunnan tasolla ja ottaa kantaa koulutuspoliittisiin, sosiaalipoliittisiin ja kansainvälisiin kysymyksiin.

Lisätietoja:

Suvi Vendelin, suvi.vendelin@ayy.fi, 040 752 4692
AYY:n pääsihteeri Niko Ferm, niko.ferm@ayy.fi, 050 520 9415

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *