Jäsenille


Kategoriat

Viikkotiedote 51/2018

Tämä on vuoden 2018 viimeinen viikkotiedote. Vuoden 2019 ensimmäinen viikkotiedote ilmestyy maanantaina 14.1.2019 ja siihen tulevien uutisten DL on perinteiseen tapaan edellisen viikon torstaina (10.1.2019 klo 10:00).

AYY kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhallista joulun aikaa ja mitä parhainta uutta vuotta 2019.

Viikko 51

Viikko 52/2018 – 2/2019

AYY TIEDOTTAA

  1. Poikkeuksellisia aukioloaikoja AYY:n palvelutoimistossa loppuvuodesta
  2. Futuretalks: facing/fading frontiers 17.12.2018
  3. Hugo-gaala palkitsi Aalto-yhteisön pioneereja
  4. Haku AYY:n toimikuntiin on auki joulukuun loppuun saakka
  5. Asumispalveluiden Kirsistä asumisen asiantuntija

TYÖELÄMÄ

  1. Tule unelmien kesäduuniin Swecolle – kesätyöhaku on auki!

TAPAHTUMAT

  1. Metal Club Mökän pikkujoulut 19.12.
  2. PTSS Vaalisaunailta to 20.12. klo 17.30 @Sokos Hotel Tapiola Garden

LIIKUNTA JA RETKEILY

  1. Ilmoittautuminen Teekkaripurjehtijoiden navigointikursseille on auki!
  2. Kuplan laitesukelluksen peruskurssi 2019

MUUT

  1. Sateenkaariperheiden nuoria etsitään tutkimukseen.
  2. Esittele Aaltoa lukioissa! Koulutustilaisuus 16.1.2019
  3. Hae nyt mukaan Aalto-Helsinki iGEM 2019 -joukkueeseen!

 

AYY TIEDOTTAA

1. Poikkeuksellisia aukioloaikoja AYY:n palvelutoimistossa loppuvuodesta

Joulun aikaan palvelutoimisto on suljettu la 22.12.2018 – ti. 1.1.2019. Keskiviikosta 2.1.2019 alkaen toimisto on auki jälleen normaalien aukioloaikojensa mukaisesti.

Aukioloajat ja poikkeukset voit tarkistaa osoitteesta /yhteystiedot/#Otaniemi

2. Futuretalks: facing/fading frontiers 17.12.2018

Vapaa liikkuvuus on poistanut Euroopassa esteitä tiedon ja tutkimuksen vapaan vaihdon tieltä ja edistänyt monipuolisia opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksia. Miksi vaihtoon kannattaa edelleen lähteä, ja mitä kaikkea muuta vapaa liikkuvuus mahdollistaa? Mihin suuntaan vapaa liikkuvuus on menossa – onko Eurooppaan nousemassa uusia digitaalisia ja fyysisiä raja-aitoja?

Tervetuloa Futuretalks-keskustelutilaisuuteen maanantaina 17.12. klo 16-18 Kipsariin, Väreeseen keskustelemaan Euroopan päivänpolttavista teemoista yhdessä mm. toimittaja Riku Rantalan, Euroopan parlamentin jäsen Miapetra Kumpula-Natrin ja Sitran johtavan asiantuntijan Laura Haleniuksen kanssa!

Tapahtuma on osa Futuretalks -sarjaa, jossa perehdytään vaikuttamisen näkökulmista Euroopassa pinnalla oleviin ilmiöihin. Tapahtumasarja syventää näkökulmia ja päätöksenteon taustoja päivänpolttaviin teemoihin keskustelunavausten kautta.

Tapahtuman lisätiedot: /blog/events/futuretalks-facing-fading-frontiers/

3. Hugo-gaala palkitsi Aalto-yhteisön pioneereja

Smökkiin kerääntyi perjantaisena iltana 7.12.2018 kirjava joukko Aalto-yhteisön aktiivisia toimijoita viettämään historian ensimmäistä Hugo-gaalaa. Gaalassa juhlistettiin Aalto-yhteisöä ja sen pioneereja, mutta tällä kertaa ei puhuttu yksittäisistä henkilöistä, vaan valokeilaan nostettiin Aalto-yhteisössä toimivien yhdistysten huikeat saavutukset.

Juhlassa jaettiin palkinnot seitsemälle taholle yhteisöstä tulleiden ehdotusten perusteella. Yksi palkituista oli Radiodiodi, joka pokkasi Yhteisönrakentaja 2018 -palkinnon. Gaalasta suunnitellaan vuotuista perinnettä. Lue kaikki jaetut palkinnot ja palkitut osoitteesta. /blog/2018/12/13/hugo-gaala-palkitsi-aalto-yhteison-pioneereja/

4. Haku AYY:n toimikuntiin on auki joulukuun loppuun saakka

Haut AYY:n toimikuntiin ovat auki vielä joulukuun loppuun asti! Voit hakea mukaan järjestämään esimerkiksi isoja bileitä Juhlatoimikuntaan tai Afterpartytoimikuntaan, Huispausta ja Humans vs. Zombieta Ulkopelitoimikuntaan, ylioppilaskunnan vuosijuhlia Vujutoimikuntaan tai Teekkariperinneviikon moninaisia juhlallisuuksia Teekkariperinnetoimikuntaan. Toimikunnissa pääset tekemään monenlaisia hommia poikkitieteellisessä porukassa ja oppimaan paljon uutta niin projektihallinnasta, ryhmädynamiikasta kuin tapahtumamarkkinoinnistakin!

Hae osoitteessa  ayy.fi/stop/!

5. Asumispalveluiden Kirsistä asumisen asiantuntija

Asumispalveluiden asiakaspalvelusta tutuksi tullut Kirsi Veijola on siirtynyt asumisen asiantuntijan tehtäviin. Hänen työpöydälleen kuuluu jatkossa esimerkiksi yhteisöllisen asumisen kehittämiseen, asumisviihtyvyyteen ja asukasdemokratiaan liittyviä tehtäviä. Hänen saappaansa asumispalveluiden etulinjassa täyttää opiskelijapalveluista tuttu Saila Rappumäki.

Lue lisää Kirsin ja Sailan uusista töistä osoitteesta: /blog/2018/12/13/asumispalveluiden-kirsista-asumisen-asiantuntija-asiakaspalveluun-siirtyy-saila-opiskelijapalveluista/

 

TYÖELÄMÄ

6. Tule unelmien kesäduuniin Swecolle – kesätyöhaku on auki!

Huomio tekniikan alan opiskelijat! Sweco hakee kesätöihin opiskelijoita, jotka haluavat kehittyä rakennus- ja suunnittelualan asiantuntijoina.

Etsit opintojasi vastaavaa kesätyötä ja haaveissasi on löytää työpaikka, jossa voisit työskennellä myös tulevaisuudessa. Mahdollinen suunnitteluohjelmien osaaminen tai aiempi kokemus alalta, esimerkiksi työmaa- tai suunnittelutehtävistä, on eduksi. Aiempaa kokemusta enemmän arvostamme kuitenkin positiivista ja uuden oppimiseen motivoitunutta asennetta. Tarjoamme kesätöitä toimipisteissämme ympäri Suomea.

Hakuaika kesätöihimme on 3.12.18-17.2.2019, mutta nopeat syövät hitaat, eli kannattaa toimia nopeasti ja varmistaa kesäduunipaikka mahdollisimman pian. Kesätyöhakumme on auki kotisivuillamme: https://www.sweco.fi/kesarekry2019.

 

TAPAHTUMAT

7. Metal Club Mökän pikkujoulut 19.12.

Metal Club Mökän pikkujoulut pidetään OK20:ssa keskiviikkona 19.12. klo 18 alkaen. Vuoden viimeisissä karkeloissa on luvassa saunomista, juomaa ja ruokaa, sekä vähän pahaa pukkia, joten otahan mukasi n. 6,66€ arvoinen paketti.

Lisätietoja osoitteesta /blog/events/mokan-pikkujoulut/ tai Facebookista https://www.facebook.com/events/724665121226898/

8. PTSS Vaalisaunailta to 20.12. klo 17.30 @Sokos Hotel Tapiola Garden

Polyteknikkojen Saunaseura ry:stä eli PTSS pitää torstaina 20.12. klo 17.30 lähtien Sokos Hotel Tapiola Gardenissa saunailtaman. Ensimmäiset löylyt on varattu yhdistyksen vaalikokoukselle.

Iltamaan saapuu myös Sauna From Finlandin puheenjohtaja Pekka Krook, joka kertoo meille laatumerkinnästä ja kuinka se myönnettiin Tapiola Gardenin tarjoamalle saunaelämykselle.

Ota mukaan pyyhe ja uimapuku ja varaa rahaa saunajuomien ostoa varten (tilaan ei saa tuoda omia juomia). Muuten tilaisuus on ilmainen!

Ilmoita osallistumisestasi 17.12. mennessä osoitteessa: https://goo.gl/forms/v1mIYTQTyt7iEXR43

MITÄ:  Polyteknikkojen Saunareura ry, Polyteknikernas Bastusällskap rf:n vaalikokoussauna

MILLOIN: Torstaina 20.12.2018 klo 17.30

MISSÄ: Original Sokos Hotel Tapiola Garden, Tapionaukio 3, Espoo (saunatila)

Lisätietoja Facecookista: https://www.facebook.com/ptssry/ ja  https://www.facebook.com/events/2208320602789492/

 

LIIKUNTA JA RETKEILY

9. Ilmoittautuminen Teekkaripurjehtijoiden navigointikursseille on auki!

Teekkaripurjehtijat järjestävät navigointikursseja kevätlukukaudella. Navigointi 1 -kurssi on navigoinnin teorian ja vesiliikenteen säädösten alkeiskurssi. Opit löytämään tiesi oikeiden viittojen välistä, ottamaan suuntia kartalta ja tunnistamaan muita aluksia valojen perusteella. Opetus alkaa perusteista, joten esitietoja ei vaadita.

Navigointi 2- kurssi on jatkoa Navigointi 1 -kurssille ja antaa lisätietoja mm. vuorovedestä, säästä ja tutkan käytöstä, mutta syventää myös opittua navigointitaitoa. Navigointi 2 -tutkinnon suorittamisen edellytyksenä on läpäisty saaristolaivuri tai Navigointi 1 -tutkinto. TRIPin kursseilla molempien tutkintojen suorittaminen on mahdollista saman kevään aikana.

Osallistuakseen kurssille on oltava Teekkaripurjehtijoiden jäsen (liittyminen https://trip.ayy.fi/wordpress/?page_id=178 )

Lisätietoa kursseista, hinnoista ja tarkat päivämäärät luennoille täältä (https://trip.ayy.fi/wordpress/?page_id=211 ). Myös pelkästään tutkintoon osallistuminen on mahdollista. Suora linkki ilmoittautumislomakkeeseen tässä (https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLScaiRqkxvfZp35MG5ckX7ZMEiaJV9AOvDf_xfM2zugNBVbHOQ/viewform ).

10. Kuplan laitesukelluksen peruskurssi 2019

Kupla järjestää jälleen kerran keväällä laitesukelluksen peruskurssin! Tuttavallisemmin LSPK:na tunnettu kurssi, on tarkoitettu kaikille laitesukelluksesta kiinnostuneille. Kurssin hyväksytysti suorittaneille myönnetään CMAS P1-kortti ja sukeltajaluokitus, joka antaa valmiudet sukeltaa 15-20 metrin syvyyteen. Luokitus vastaa esim. PADI OWD -luokitusta. CMAS P1 -kortti kelpaa todistukseksi sukellustaidoista maailmanlaajuisesti. Kurssi opettaa sukeltamisen perustaidot ja antaa hyvän pohjan harrastaa sukellusta turvallisesti sekä Suomessa että ulkomailla. Saat kaupan päälle kerholaisista parasta sukellusseuraa, sekä sukelluksen jälkeistä seuraa!

Kurssi alkaa infoluennolla ja introsukelluksella torstaina 31.1.2019. Infoluento pidetään Otaniemessä, ja introsukellus Leppävaaran uimahallilla. Kurssin hinta, sisältäen introsukelluksen, on AYY:n jäsenille opiskelijaystävälliset 350e. Kurssille osallistuminen edellyttää suomen kielen taitoa. Ilmoittaudu mukaan 17.1. mennessä!

Lisätietoja täällä. https://kupla.org/kurssit/lspk/

Ilmoittautuminen täällä. https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSfCXffQ4eexQUWw3TNTg79JIcvqKLYaKefYBweddwQD–77Zw/viewform

 

MUUT

11. Sateenkaariperheiden nuoria etsitään tutkimukseen.

Osallistujiksi haetaan 15-29-vuotiaita nuoria, joiden vanhemmista vähintään yksi kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Tutkimukseen vastaaminen on vapaaehtoista, luottamuksellista ja vastaaminen tapahtuu verkossa anonyymisti (ei nimi- tai henkilötietoja). Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten sateenkaariperheiden nuorten hyvinvointia voidaan edistää ja tukea koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

Osallistumaan pääsee täältä: https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/22195/lomake.html

Aineistonkeruu on avoinna 31.5.2019 asti. Tutkimuksesta vastaa väitöskirjatutkija Tiina Tuovila, Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Hoitotiede. tuovila.tiina.m@student.uta.fi.

12. Esittele Aaltoa lukioissa! Koulutustilaisuus 16.1.2019

Joka vuosi Aalto-yliopiston opiskelijat kiertävät lukioissa, messuilla ja varuskunnissa kertomassa yliopisto-opiskelusta mahdollisille tuleville fukseille, ja tätä varten tarvitaan paljon reippaita infoilijoita.

Suuren kysynnän vuoksi Aalto-yliopiston Hakijapalvelut järjestää yhden lisäkoulutuksen tammikuussa 2019 keskiviikkona 16.1. klo 16.30-19.30

Koulutus järjestetään Kandidaattikeskuksessa (Otakaari 1), ja siinä käydään läpi Aallon hakumenettelyjä, hakuaikoja sekä itse esiintymistä. Kannattaa huomioida, että vain koulutuksen käyneet voivat saada palkkion (100 €) pitämästään infosta.

Ilmoittautuminen koulutuksiin löytyy sivulta: https://tinyurl.com/Infoilijakoulutus2019

Koulutus järjestetään, jos osallistujia on yli kymmenen, ja koulutustila vahvistetaan osallistujille tammikuun alussa.

Lisätietoja: Aalto-yliopiston Hakijapalvelut, hakijapalvelut@aalto.fi

13. Hae nyt mukaan Aalto-Helsinki iGEM 2019 -joukkueeseen!

Etsitkö vielä kiinnostavaa ja merkityksellistä työtä ensi kesäksi? Siinä tapauksessa etsimäsi paikka voi olla Aalto-Helsinki -joukkueessa, joka osallistuu vuosittain kansainväliseen synteettisen biologian kilpailuun iGEM (international Genetically Engineered Machine). Vuoden aikana pääset yhdessä poikkitieteellisen ryhmän kanssa ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan alusta loppuun synteettisen biologian projektin, levittämään tietoisuutta synteettisen biologian mahdollisuuksista sekä matkustamaan eri maissa huipentuen syksyllä iGEM Giant Jamboree -loppukilpailuun Bostonissa.

Joukkueeseen voi hakea mistä tahansa Aallon korkeakoulusta ja opinto-ohjelmasta. Lisää tietoa ja hakulomake: http://www.aaltohelsinki.com/2018/indexrekry.html

 

***

Tämä on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan viikkotiedote viikolle 51/2018. Viikkotiedotteesta löydät AYY:n, sen järjestöjen ja jaostojen uutiset ja muuta opiskelijan kannalta hyödyllistä tietoa.

Mikäli haluat oman tekstisi viikkotiedotteeseen, lähetä se valmiissa muodossa osoitteeseen tiedotteet@ayy.fi edellisen viikon torstaina klo 10.00 mennessä. Tekstin suosituspituus on 500 merkkiä ja enimmäispituus 1 000 merkkiä.

Tiedote on luettavissa myös AYY:n verkkosivuilla osoitteessa www.ayy.fi/viikkotiedote

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

Haluatko poistua viikkotiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/ayy-info-fi

Yhdistystiedote viikolle 51/2018

Jos haluat saada AYY:n yhdistystiedotteen sähköpostiisi, tilaa se osoitteesta http://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

 

Tämä on AYY:n yhdistystiedote viikolle 51/2018

Vuoden viimeiset viikot alkamaisillaan. Kurkkaa uunituore AYY:n tapahtumaopas (kohta 1) ja käy tyhjentämässä yhdistyksesi postilaatikko (kohta 3). Suuret onnittelut kaikille Hugo-gaalassa palkituille! (kohta 2)

Tulevia tapahtumia ja tärkeitä päivämääriä yhdistyksille ja yhdistystoimijoille
17.12. Futuretalks: Facing/Fading Frontiers (/en/blog/events/futuretalks-facing-fading-frontiers/)
18.12. Tilakähmyt muille 1. luettelon yhdistyksille (kohta 4, /blog/events/tilakahmyt-muille-1-luettelon-yhdistyksille/)
31.12. Haku AYY:n toimikuntiin päättyy (kohta 9, ayy.fi/stop)
15.1. Yhdistyskoulutus Mikkelissä

 

Tiedotteen sisältö
1. AYY:n opas tapahtumajärjestäjille
2. Hugo-gaala palkitsi Aalto-yhteisön pioneereja
3. Yhdistyksen postilaatikon tyhjennys
4. AYY:n kertavuokrattavien tilojen ennakkovaraukset käynnissä!
5. Teekkarispeksin ryhmälipunmyynti on auki – tuo yhdistyksesi katsomaan 30v-juhlanäytöstämme alennettuun hintaan!
6. Uusi yhdistysopas, olkaa hyvät!
7. Yhdistyskoulutusten materiaalit jaossa
8. Yhdistystoimintanne jäljet historiaan
9. Toimikuntahaut käynnissä 31.12. asti

 

1. AYY:n opas tapahtumajärjestäjille
AYY:n tapahtumajärjestäjän opas on vihdoin valmis! Oppaasta löytyy valtavan kattava tietopaketti aina tapahtumajärjestäjän laillisista vastuista tapahtumaturvallisuuden checklistiin, yhdenvertaisuus- ja ympäristöasioihin, kriisiviestintään, ensiapuohjeisiin ja moniin muihin tapahtumajärjestäjälle tärkeisiin ohjeistuksiin.  Opas on alustavasti luettavissa täällä, ja palaamme ensi vuoden puolella tarkemmin siihen, mihin kaikkialle opas lisätään uusilla nettisivuillamme.

Nyt löydät tapahtumaoppaan täältä yhdistysoppaan materiaalipankista: https://yhdistysopas.ayy.fi/wp-content/uploads/sites/20/2018/12/Tapahtumaj%C3%A4rjest%C3%A4j%C3%A4n-opas.pdf

 

2. Hugo-gaala palkitsi Aalto-yhteisön pioneereja
Perjantaina 7.12.2018 palkittiin kirjava joukko Aalto-yhteisön aktiivisia toimijoita historian ensimmäisessä Hugo-gaalassa. Gaalassa juhlistettiin Aalto-yhteisöä ja sen pioneereja, mutta tällä kertaa ei puhuttu yksittäisistä henkilöistä, vaan valokeilaan nostettiin Aalto-yhteisössä toimivien yhdistysten huikeat saavutukset.

AYY:n Aalto-yhteisöjaosto Aava keräsi syksyn aikana ehdotuksia niistä tahoista, jotka ansaitsisivat tulla palkituiksi. Ehdotuksia tuli runsaasti ja palkintoja jaettiin lopulta seitsemän. Gaalasta suunnitellaan vuotuista perinnettä.

Hugo-gaalassa 7.12.2018 jaetut palkinnot:

Yhteisönrakentaja 2018: Radiodiodi
Kansainvälisyyden edelläkävijä 2018: Polyteknikkojen partioklubi Teepakki ry
Aalto-yhteisön sillanrakentaja 2018: Isännistö ja Emännistö 2018
Aalto-yhteisön kartalleviejä 2018: Aalto Beer Pong ry
Fuksikasvatuksen uranuurtaja 2018: Nuoret Designerit ry
Opiskelijahyvinvoinnin tiennäyttäjä 2018: Teekkariratsastajat ry
Poikkitieteellinen pioneeri 2018: Otanko ry

Lue lisää gaalasta ja sen synnystä: /blog/2018/12/13/hugo-gaala-palkitsi-aalto-yhteison-pioneereja/


3. Yhdistyksen postilaatikon tyhjennys
Osalla yhdistyksistä on AYY:n toimistolla postilaatikko, jotka ovat ääriään myöten täynnä. Nämä postilaatikot tulisi tyhjentää ennen joulua, sillä muuten ei uusi posti mahdu mihinkään. Jotkin yhdistykset eivät ole hakeneet postiaan koko vuoteen, joten nyt on korkea aika napata esimerkiksi tiliotteet talteen.

Mikäli et tiedä, onko yhdistykselläsi postilaatikkoa, tulethan käymään! AYY:n toimisto sijaitsee osoitteessa Otakaari 11, yläkerrassa ja päivittäin olemme auki klo 12-16. Joululomalle palvelutoimisto siirtyy perjantaina 21.12. ja aukeaa taas 2.1.2019.

 

4. AYY:n kertavuokrattavien tilojen ennakkovaraukset käynnissä!
AYY:n kertavuokrattavien tilojen ennakkovaraukset, eli tuttavallisemmin tilakähmyt, ovat erityisasemayhdistysten osalta käyty ja nyt on vuorossa muut ensimmäisen luettelon yhdistykset. Varaukset tehdään tuttuun tapaan AYY:n omaa varausjärjestelmää, TILAa käyttäen. TILA löytyy osoitteesta https://tila.ayy.fi/ ja käyttäjät kirjautuvat siihen Aalto-yliopiston IT-tunnuksilla. Alkuun pääsee helpoiten lukemalla sivun yläreunan valikkopalkin Ohje/Help-linkin takaa ohjeet.

Kähmittävä ajanjakso on ma 7.1.2019 – su 11.8.2019. Tilavarausten viimeiset täyttöajat järjestelmässä ovat:

Muut 1. luettelon yhdistykset ke 12.12. – ti 18.12.2018.
Täyttöaika alkaa ke 12.12. klo 12.00 ja päättyy ti 18.12.2018 klo 12.00.
Kähmyt ti 18.12.2018 klo 16.30 alkaen Kandidaattikeskuksen (Otakaari 1) salissa R001/M232 M1.

Tarkemmat tiedot ja ohjeet löytyvät Yhdistystiedotteesta 49/2018, kohdasta 3:  /blog/2018/11/30/yhdistystiedote-viikolle-49-2018/

Jos et ole saanut vahvistustunnusta edustamallesi käyttäjäryhmällesi tai sinulla on muuta kysyttävää kähmyihin liittyen, voit olla yhteydessä AYY:n palvelupäällikköön: riitu.nuutinen (a) ayy.fi

 

5. Teekkarispeksin ryhmälipunmyynti on auki – tuo yhdistyksesi katsomaan 30v-juhlanäytöstämme alennettuun hintaan!
Ensi keväänä saa ensi-iltansa kaikkien aikojen kolmaskymmenes Teekkarispeksi, ja juhlavuoden kunniaksi olemme halunneet tehdä jotain erityistä. Kutsummekin nyt sinut ja yhdistyksesi tai kiltasi katsomaan 30v-juhlanäytöstämme huikaisevaan Peacock-teatteriin 19.3.2019!

Yli 10 hengen ryhmät saavat juhlanäytöksen lipuista 10% alennuksen, joten nyt on oiva tilaisuus kerätä porukka kasaan ja tulla nauttimaan kevään kuumimmasta kulttuuripläjäyksestä. Ryhmäliput tilaat kätevästi sähköpostilla osoitteesta liput@teekkarispeksi.fi, ja ne voi maksaa yhdellä laskulla. Lippujen hinnat ja tämän vuoden speksin teema löytyvät osoitteesta teekkarispeksi.fi/keinolla-milla-hyvansa/

 

6. Uusi yhdistysopas, olkaa hyvät!
Järjestösektorilla on tänä vuonna työstetty uutta yhdistysopasta, joka on vihdoin valmis! Yhdistysoppaasta löytyy monipuolisesti tietoa, jota AYY:n piirissä toimivat yhdistykset tarvitsevat toimintansa tueksi. Teemoja löytyy niin yhdistyksen perustamisesta, taloudenhoidosta, hallinnosta kuin yhdenvertaisuudestakin. Ja paljon muuta! Lisäksi kattavan materiaalipankin avulla löydät olennaisten ulkopuolisten lähteiden äärelle. Erityisen ajankohtaisia monille ovat osiot tilinpäätökseen liittyen.

Yhdistysopas löytyy täältä: https://yhdistysopas.ayy.fi/

Sivustoon kannattaa tutustua kunnolla jo toimikauden alussa sekä pitkin matkaa. Palautetta saa ehdottomasti antaa, sillä pientä fiksattavaa löytyy aina. Kieliversioista puuttuu vielä muutamia sivuja, mutta ne päivitetään paikoilleen heti kun käännökset valmistuvat.

Jatkossa voi kysymyksiin etsiä ensihätään tietoa yhdistysoppaasta, ja sen jälkeen olla yhteydessä järjestösektoriin: jarjestoasiat(a)ayy.fi.

 

7. Yhdistyskoulutusten materiaalit jaossa
Tämän vuoden yhdistyskoulutuksen materiaalit on kerätty sekä peruspaketin että teemapäivän osalta yhdistysoppaaseen osoitteeseen https://yhdistysopas.ayy.fi/koulutusmateriaalit/. Vinkkaathan näistä myös hallituskavereillesi. Koulutusmateriaalit julkaistaan vain sillä kielellä, jolla koulutukset pidettiin.

Palautetta toivotaan yhdistyskoulutuspäiviin osallistuneilta sekä niiltä, jotka eivät mukaan päässeet. Mitä hyvää ja mitä kehitettävää? Ja toisaalta, miksei päivä tai teemat tällä kertaa sinulle sopineet? Molemmilla lomakkeilla voi antaa myös koulutustoiveita vuodelle 2019.
Peruspaketin 27.11. palautelomakkeeseen: http://lomake.ayy.fi/yhdistykset/palaute-peruspaketti-2018/
Teemapäivän 28.11. palautelomakkeeseen: https://lomake.ayy.fi/yhdistykset/palaute-teemapaiva-2018/

Kiitos paljon osallistuneille ja hurjan paljon tsemppiä ensi vuoteen! Ja muistakaa aina olla yhteydessä järjestösektoriin, kun siltä tuntuu jarjestoasiat(a)ayy.fi

 

8. Yhdistystoimintanne jäljet historiaan
Unohtuuko arkistointi helposti? Mitä ylipäätään tarvitsee ja kannattaa arkistoida? Nyt on hyvä hetki ottaa aiheesta koppia ennen kuin monet toimijat vaihtuu.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan arkisto tarjoaa piirissään toimiville yhdistyksille säilytystilaa, tarvikkeita ja neuvontaa arkistoinnissa. Arkistoinnin tarkoituksena on luoda tulevaisuuden toimijoille elävä kuva yhdistyksen toiminnasta. Arkistoida kannattaa kaikki yhdistykseen toimintaan liittyvä itse tuotettu aineisto sekä muuta jälkipolville mielenkiintoista materiaalia asianmukaisesti merkittynä. Vinkkejä arkistoinnin rajaukseen esimerkiksi Yhdistystoimijoiden sivuilta.

Tärkeää on, että arkistointia pidetään mielessä ja toteutetaan pitkin vuotta. Kysy rohkeasti vinkkejä ja ota yhteyttä arkisto(a)ayy.fi.


9. Toimikuntahaut käynnissä 31.12. asti
Haut AYY:n toimikuntiin ovat auki vielä joulukuun loppuun asti! Voit hakea mukaan järjestämään esimerkiksi isoja bileitä Juhlatoimikuntaan tai Afterpartytoimikuntaan, Huispausta ja Humans vs. Zombieta Ulkopelitoimikuntaan, ylioppilaskunnan vuosijuhlia Vujutoimikuntaan tai Teekkariperinneviikon moninaisia juhlallisuuksia Teekkariperinnetoimikuntaan. Toimikunnissa pääset tekemään monenlaisia hommia poikkitieteellisessä porukassa ja oppimaan paljon uutta niin projektihallinnasta, ryhmädynamiikasta kuin tapahtumamarkkinoinnistakin!

Hae osoitteessa ayy.fi/stop/!

 

 

HALUATKO OMAN UUTISESI TÄHÄN TIEDOTTEESEEN?

Lähetä lyhyt tekstisi keskiviikkoon klo 10.00 mennessä osoitteeseen tiedotteet (a) ayy.fi. Uutiset menevät käännettäväksi, joten voit toimittaa tekstisi yksikielisenä. Tiedote joululomailee ja ilmestyy seuraavan kerran 11.1.2019.

Tiedotteen sisällön toimittaa viime kädessä AYY:n järjestö- ja viestintäasiantuntija Essi Puustinen (essi.puustinen (a) ayy.fi, puh: 050 520 9442).

Haluatko poistua yhdistystiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Viikkotiedote 50/2018

Tämä on syyskauden 2018 toiseksi viimeinen viikkotiedote. Viimeinen uutiskirje julkaistaan ensi viikon maanantaina ja vuoden 2019 ensimmäinen tiedote koostetaan maanantaiksi 14.1. Tsemppiä kaikille loppuvuoden projektien loppuunsaattamiseen.

Viikko 50

Viikko 51

 

AYY TIEDOTTAA

  1. Poikkeuksellisia aukioloaikoja AYY:n palvelutoimistossa loppuvuodesta
  2. Futuretalks: facing/fading frontiers 17.12.2018
  3. Täydennyshaku Aalto-yliopiston hallinnon opiskelijaedustajaksi
  4. Polyteekkarimuseon remontti alkaa – vapaaehtoisvoimia tarvitaan!

TAIDEVUOSI JA KULTTUURI

  1. Ihme – KYN:n joulukonsertit
  2. PK:n Joulu – tunnelmallista mieskuoromusiikkia Lauttasaaren kirkossa ja Johanneksenkirkossa
  3. Teatteritarjous tammikuulle 2019

TAPAHTUMAT

  1. Plättyn Biomedical Bistro: Data Science in Health Tech 13.12.
  2. Kauneimmat joululaulut 14.12.2018 klo 8.00 Alvarissa
  3. AIESEC Talks on Climate Action
  4. Aalto Tennis Christmas Party & Board Elections

MUUT

  1. Huippukesä huippuyliopistossa – hae Stanfordin yliopiston kesäkouluun!

 

AYY TIEDOTTAA

1. Poikkeuksellisia aukioloaikoja AYY:n palvelutoimistossa loppuvuodesta

Joulun aikaan palvelutoimisto on suljettu la 22.12.2018 – ti. 1.1.2019. Keskiviikosta 2.1.2019 alkaen toimisto on auki jälleen normaalien aukioloaikojensa mukaisesti.

Aukioloajat ja poikkeukset voit tarkistaa osoitteesta /yhteystiedot/#Otaniemi

2. Futuretalks: facing/fading frontiers 17.12.2018

Vapaa liikkuvuus on poistanut Euroopassa esteitä tiedon ja tutkimuksen vapaan vaihdon tieltä ja edistänyt monipuolisia opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksia. Miksi vaihtoon kannattaa edelleen lähteä, ja mitä kaikkea muuta vapaa liikkuvuus mahdollistaa? Mihin suuntaan vapaa liikkuvuus on menossa – onko Eurooppaan nousemassa uusia digitaalisia ja fyysisiä raja-aitoja?

Tervetuloa Futuretalks-keskustelutilaisuuteen maanantaina 17.12. klo 16-18 Kipsariin, Väreeseen keskustelemaan Euroopan päivänpolttavista teemoista yhdessä mm. toimittaja Riku Rantalan, Euroopan parlamentin jäsen Miapetra Kumpula-Natrin ja Sitran johtavan asiantuntijan Laura Haleniuksen kanssa!

Tapahtuma on osa Futuretalks -sarjaa, jossa perehdytään vaikuttamisen näkökulmista Euroopassa pinnalla oleviin ilmiöihin. Tapahtumasarja syventää näkökulmia ja päätöksenteon taustoja päivänpolttaviin teemoihin keskustelunavausten kautta.

Tapahtuman lisätiedot: /blog/events/futuretalks-facing-fading-frontiers/

3. Täydennyshaku Aalto-yliopiston hallinnon opiskelijaedustajaksi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta päätti 26.10.2018 avata haun Aalto-yliopiston hallinnon opiskelijaedustajiksi kalenterivuodeksi 2019. Neljän toimielimen hakuaikaa jatketaan alhaisen hakijämäärän vuoksi 11.12.2018 klo 23.59 saakka:

  • LUMA-keskuksen ohjausryhmä eli Aalto Junior-ohjausryhmä, 1 varsinainen edustaja
  • IDBM-koulutusneuvosto (ARTS, BIZ, CHEM, ELEC, ENG, SCI), 3 varsinaista ja 3 varaedustajaa
  • Entrepreneurship Programme Committee, 1 varsinainen ja 1 varaedustaja
  • Urban studies and planning-maisteriohjelman koulutusneuvosto, 3 varsinaista edustajaa ja 3 varaedustajaa:

Hallinnon opiskelijaedustajiksi voivat hakea Aalto-yliopiston opiskelijat. Toimielimien kuvauksissa on tarkemmat tiedot mahdollisista rajoituksista. Lisätietoa ja hakuohjeet osoitteesta: /blog/2018/12/04/ayy-hakee-hallinnon-opiskelijaedustajia-vuodelle-2019-hakuaikaa-jatkettu/

4. Polyteekkarimuseon remontti alkaa – vapaaehtoisvoimia tarvitaan!

Polyteekkarimuseon remontti alkaa pian ja apuvoimia tarvitaan. Avustamalla muuton ja remontin eri vaiheissa voit ansaita paitsi mainetta, kunniaa ja iloista mieltä, myös kiinnityksen ensimmäistä kertaa jaettavaan projektinyöriin.

Ensimmäinen mahdollisuus auttaa on lauantaina 15.12., kun museo muuttaa pois remontin alta. Apu on tervetullutta noin klo 11-17, ja paikalle voi ilmestyä oman aikataulun mukaan joko pieneksi toviksi tai koko päiväksi. Apulaisille on luvassa ruokaa ja juomaa. Ilmoittaudu apuvoimaksi osoitteessa http://bit.ly/museonmuutto18 . Kerro arvio siitä, mihin aikaan pääset mukaan sekä mahdollinen erityisruokavaliosi.

P.S. Seuraavan kerran apua tarvitaan todennäköisesti elokuussa 2019, kun uutta Polyteekkarimuseota remontoidaan. Takaisinmuutto puolestaan koittaa syksyllä 2019.

Lisätietoa Telegramista Muuttopäällikkö Chrisolta (@Chriau) tai Lenskulta (@Lensku).

 

TAIDEVUOSI JA KULTTUURI

5. Ihme – KYN:n joulukonsertit

Tähtien hohteesta kasvaa toivon säde, puhtaasta valkeudesta suurin rakkaus. Pimeyteen syttyy valo, synkkyyteen kaiken valaiseva ihme.

KYN vie sinut joulukonserteissaan talvi-illasta jouluyöhön raikkaasti sovitetuilla rakastetuimmilla joululauluilla, englantilaisilla carolseilla sekä muutamalla nykypäivän jouluklassikolla. Tunnelmallisen kokonaisuuden täydentää Mika Venhovaaran valosuunnittelu. Kuoroa johtaa musiikkineuvos Kaija Viitasalo.

Olet sydämellisesti tervetullut kulkemaan kanssamme jouluun.

su 16.12.2018 klo 19:00 (ovet klo 18:30) Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3, Helsinki

ke 19.12.2018 klo 18:00 (ovet klo 17:30) Pyhän Sydämen kappeli, Kirstinkatu 1, Helsinki

ke 19.12.2018 klo 20:00 (ovet klo 19:30) Pyhän Sydämen kappeli, Kirstinkatu 1, Helsinki

Ohjelmat kuorolaisilta ja ovelta 20/15

Konsertin kesto noin 1 h

Löydät tapahtumat myös Facebookista!

6. PK:n Joulu – tunnelmallista mieskuoromusiikkia Lauttasaaren kirkossa ja Johanneksenkirkossa

Polyteknikkojen Kuoron (PK) joulukonsertit virittävät jälleen jouluiseen tunnelmaan. Lauttasaaren ja Johanneksen kirkoissa 15. ja 20.12. järjestettävät konsertit jatkavat PK:n perinteikkäitä joululaulukonsertteja yhdistämällä uutta ja vanhempaa mieskuoromusiikkia, kutsuen nauttimaan tutusta, lämpöisestä tunnelmasta ja hyvästä joulumielestä.

  • Lauantaina 15.12.2018 klo 19.00 Lauttasaaren kirkko
  • Torstaina 20.12.2018 klo 18.00 ja 20.00 Johanneksen kirkko

Liput kuoron omasta verkkokaupasta http://www.polyteknikkojenkuoro.fi/konsertit/

Liput: 20€ / 10€ (opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset alle 16v.). 0-6-vuotiaat ilmaiseksi huoltajan seurassa.

7. Teatteritarjous tammikuulle 2019

Uusi vuosi 2019 alkaa mukavasti teatterin parissa. Keskiviikkona 9.1.2019 klo 19:00 Willensaunassa on luvassa hauska ja lämmin esitys Mika Waltarin tekstiin perustuva Gabriel.

Yliopistolaisille liput vain 12 euroa tämän linkin kautta:
https://www.lippu.fi/tickets.html?fun=erdetail&affiliate=fiv&doc=erdetaila&erid=2351787

 

TAPAHTUMAT

8. Plättyn Biomedical Bistro: Data Science in Health Tech 13.12.

Tervetuloa Plättyn (Polyteknikkojen lääketieteellinen yhdistys) uratapahtumaan, Biomedical Bistroon torstaina 13.12. klo 16:45! Bistrossa Health Tech -firmojen edustajat kertovat, miten data science näkyy firmojen arkipäivässä ja millaisia suunnitelmia firmoilla on datalle tulevaisuudessa. Tapahtumaan ovat erittäin tervetulleita kaikki opiskelijat Pythonin peruskurssilta hc-koodareihin, sekä kaikki ilmaisesta ruoasta kiinnostuneet. Tapahtuman esityskieli on englanti.

Tapahtuma alkaa kahvitarjoilulla klo 16:45, ja esitysten välissä on tarjolla ruokaa. Tarjoiluiden optimoimiseksi pyydämme ilmoittautumista osoitteessa tinyurl.com/bistro-ilmo . Tervetuloa!

MITÄ? Plättyn Biomedical Bistro
MILLOIN? Torstaina 13.12. klo 1645
MISSÄ? Rakentajanaukio 2C, Otaniemi, 3. kerroksen kokoushuone (NBE)
MITEN? www.tinyurl.com/bistro-ilmo

LISÄTIETOJA: https://platty.ayy.fi/?p=417

P.S. Plättyn vaalikokous pidetään tiistaina 18.12. Jos terveysteknologia sekä hyvät ja vaivattomat suhteet Health Tech -firmoihin kiinnostavat, kannattaa harkita liittymistä Plättyn hallitukseen 😉

9. Kauneimmat joululaulut 14.12.2018 klo 8.00 Alvarissa

Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilalaisuus järjestetään perjantaina 14.12.2018 klo 8.00 opiskelijaravintola Alvarissa, Otakaari 1. Aalto -yliopiston ja VTT:n henkilöstön perinteiseen joululaulutilaisuuteen kutsutaan tänä vuonna myös aamuvirkut opiskelijat. Tule mukaan laulamaan itsellesi hyvä joulumieli! Tilaisuus on suomenkielinen, ja sen järjestävät Aalto -yliopiston HR, VTT ja Aalto-papit.

10. AIESEC Talks on Climate Action

Series 2 of AIESEC Talks: This time, AIESEC Helsinki invites Dr. Laura Riuttanen from the Institute for Atmospheric and Earth System Research (INAR), and Dr. Risto Makkonen from the Finnish Meteorological Institute (FMI) to talk about their work in Climate Action.

Dr. Laura Riuttanen will be speaking about the relationship between water and the climate.

Dr. Risto Makkonen will be speaking about his research in anthropogenic aerosols and its impact on the climate.

When: Friday, December 14 from 18:00 – 20:00

Where: Tiedekulma

**This event is free, but please register as seats are limited.**

Register here: http://bit.ly/rsvp-aiesec-talks-ii

For any questions or comments, contact ilse.tse@aiesec.net

Follow us on TwitterLinkedin and Facebook.

11. Aalto Tennis Christmas Party & Board Elections

Welcome to the casual Aalto Tennis Christmas Party & Fall Meeting / Board Elections on Saturday the December 15th! We will be at Tapiolan Tennispuisto. We will start with the fall meeting at 18.00 and the Christmas Party begins at 19.00. Meanwhile we will enjoy christmas treats, music and good company. The board elections will take place later in the evening, so you have time to ask about the positions during the night.

Mainly this is a nice and warm Christmas party for our members and others interested in Aalto Tennis – you will certainly have a good time even if you wouldn’t apply for the board!

More information on Facebook: https://www.facebook.com/events/337675443680555/

MUUT

12. Huippukesä huippuyliopistossa – hae Stanfordin yliopiston kesäkouluun!

Aallon opiskelijoilla on jälleen mahdollisuus hakea Stanfordin yliopiston järjestämään kesäkouluun (Stanford Summer Session International Honors Program IHP), joka järjestetään Kaliforniassa 22.6.-18.8.2019. Hakuaika on 15.12.2018-15.1.2019 (klo 18:00).

Aalto-yliopisto, yhteistyössä Stanfordin yliopiston kesäkoulun kanssa, tukee enintään kuuden aaltolaisen opintoja täydellä stipendillä. Tavoitteena on valita yksi stipendiaatti kustakin korkeakoulusta, edellyttäen, että soveltuvat kandidaatit löytyvät. Stipendi, n. 15 000 USD, kattaa lukukausimaksun, vakuutuksen, asumisen ja ruokailut kampuksella. Lisäksi matkoihin myönnetään erikseen 1000 euron tuki.

Lisätietoja Intosta. https://into.aalto.fi/display/enuutiset/Stanford+University+International+Summer+School+2019

***

Tämä on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan viikkotiedote viikolle 50/2018. Viikkotiedotteesta löydät AYY:n, sen järjestöjen ja jaostojen uutiset ja muuta opiskelijan kannalta hyödyllistä tietoa.

Mikäli haluat oman tekstisi viikkotiedotteeseen, lähetä se valmiissa muodossa osoitteeseen tiedotteet@ayy.fi edellisen viikon torstaina klo 10.00 mennessä. Tekstin suosituspituus on 500 merkkiä ja enimmäispituus 1 000 merkkiä.

Tiedote on luettavissa myös AYY:n verkkosivuilla osoitteessa www.ayy.fi/viikkotiedote

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

Haluatko poistua viikkotiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/ayy-info-fi

Viikkotiedote 49/2018

Vielä tänään on mahdollisuus hakea hallinnon opiskelijaedustajaksi tai AYY:n vapaaehtoiseksi vuodelle 2019. Lue lisää osoitteessa ayy.fi/halloped sekä ayy.fi/stop .

HUOM! Itsenäisyyspäivästä johtuen viikon 50 viikkotiedotteen materiaali tulee toimittaa osoitteeseen tiedotteet@ayy.fi KESKIVIIKKOON 5.12. KLO 10 MENNESSÄ. Tiedote ilmestyy normaalisti maanantaina 10.12. Vuoden 2018 viimeinen viikkotiedote ilmestyy maanantaina 17.12. ja vuoden 2019 ensimmäinen tiedote maanantaina 14.1.2019.

Viikko 49
• 3.12. Sustainable Business Clubin yhdistyksen kokous https://www.facebook.com/events/607089266372884/?event_time_id=607090523039425
• 4.12. Polluxin vaalikokous ja pikkujoulut /blog/events/polluxin-pikkujoulut-pollux-pre-christmas-party/
• 4.12. Swecon kesätyö kick-off -aamiainen https://www.facebook.com/events/191548225117074/
• 5.12. Ristin kilta: Rukous- ja ylistysilta /blog/events/ristin-kilta-rukous-ja-ylistysilta-7/
• 6.12. Opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue https://itsenaisyyspaiva.ayy.fi/
• 7.12. OUBSin Pikkujoulut /blog/events/oubsin-pikkujoulut/
• 8.12. Toivioretkellä – Dissonanssin joulukonsertti https://www.facebook.com/events/281086799204953/
• 8.12. Nippolin pikkujoulut /blog/events/nippolin-pikkujoulut/

Viikko 50
• 12.12. Ristin kilta: Peli-ilta /blog/events/ristin-kilta-peli-ilta-13/
• 14.12. Kylän pikkujoulut /blog/events/kylan-pikkujoulut/
• 16.12. Ihme – Naiskuoro KYN:n joulukonsertti Temppeliaukion kirkossa /blog/events/ihme-naiskuoro-kynn-joulukonsertit/

AYY TIEDOTTAA

  1. Poikkeuksellisia aukioloaikoja AYY:n palvelutoimistossa loppuvuodesta
  2. Kylän Kuumin Kehityskilpailu
  3. Futuretalks: facing/fading frontiers 17.12.2018

TYÖELÄMÄ

  1. Swecon kesätyö kick-off -aamiainen 4.12.

TAPAHTUMAT

  1. Media Lab Demo Day Dec 5th
  2. Opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue 2018
  3. Hugo-gaala juhlistaa Aalto-yhteisöä ja sen pioneereja 7.12.
  4. Kauneimmat joululaulut 14.12.2018 klo 8.00 Alvarissa

LIIKUNTA JA RETKEILY

  1. FC Kissojen treenit perjantaisin Otahallissa

HYVINVOINTI

  1. Kampusravintoloiden aukioloajat vuodenvaihteessa

 

AYY TIEDOTTAA

1. Poikkeuksellisia aukioloaikoja AYY:n palvelutoimistossa loppuvuodesta

AYY:n palvelutoimisto on suljettu itsenäisyyspäivänä 6.12. Jäsenpalvelut palvelevat perjantaina 7.12. normaalisti klo 12-16, mutta asumisen palvelut ovat suljettuina.

Joulun aikaan palvelutoimisto on suljettu la 22.12.2018 – ti. 1.1.2019. Keskiviikosta 2.1.2019 alkaen toimisto on auki jälleen normaalien aukioloaikojensa mukaisesti.

Aukioloajat ja poikkeukset voit tarkistaa osoitteesta /yhteystiedot/#Otaniemi

2. Kylän Kuumin Kehityskilpailu

Olisiko siistiä jos Otarannasta löytyisi jättiliukumäki tai niemenkärjestä valtava puumaja? Kaipaisitko kylään frisbeegolfkenttää tai huvimajaa?

Keksi oma villi kehitysideasi ja tee siitä toteutussuunnitelma. Kylän Kuumimpaan Kehityskilpailuun voi osallistua 9.12. saakka ja voittaja(t) julistetaan Kylän pikkujouluissa 14.12. Parhaiden ideoiden kehittäjät palkitaan ja suunnitelmat pyritään toteuttamaan.

Osallistua voi täällä: https://lomake.ayy.fi/kampusjaosto/kylan-kuumin-kehityskilpailu/

3. Futuretalks: facing/fading frontiers 17.12.2018

Vapaa liikkuvuus on poistanut Euroopassa esteitä tiedon ja tutkimuksen vapaan vaihdon tieltä ja edistänyt monipuolisia opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksia. Miksi vaihtoon kannattaa edelleen lähteä, ja mitä kaikkea muuta vapaa liikkuvuus mahdollistaa? Mihin suuntaan vapaa liikkuvuus on menossa – onko Eurooppaan nousemassa uusia digitaalisia ja fyysisiä raja-aitoja?

Tervetuloa Futuretalks-keskustelutilaisuuteen maanantaina 17.12. klo 16-18 Kipsariin, Väreeseen keskustelemaan Euroopan päivänpolttavista teemoista yhdessä mm. toimittaja Riku Rantalan, Euroopan parlamentin jäsen Miapetra Kumpula-Natrin ja Sitran johtavan asiantuntijan Laura Haleniuksen kanssa!

Tapahtuma on osa Futuretalks -sarjaa, jossa perehdytään vaikuttamisen näkökulmista Euroopassa pinnalla oleviin ilmiöihin. Tapahtumasarja syventää näkökulmia ja päätöksenteon taustoja päivänpolttaviin teemoihin keskustelunavausten kautta.

Tapahtuman lisätiedot: /blog/events/futuretalks-facing-fading-frontiers/

 

TYÖELÄMÄ

4. Swecon kesätyö kick-off -aamiainen 4.12.

Tervetuloa Swecon kesätyö kick-offiin loistoaamiaiselle tiistaina 4.12. Kello 8:30-11:30. Paikkana toimii Aalto-yliopiston Sweco Room osoitteessa Rakentajanaukio 4.

Tule nappaamaan ensimmäisten joukossa Swecolta ensikesän työpaikka! Rennossa tilaisuudessa pääset tutustumaan Swecon kesätyömahdollisuuksiin, työntekijöidemme uratarinoihin, toimialoihimme. Sinulle tarjoutuu myös ainutlaatuinen tilaisuus verkostoitua ja tutustua swecolaisiin! Tarjolla on purtavaa koko tapahtuman ajan, joten tervetuloa milloin tahansa kello 8:30-11:30 välisenä aikana.

Lisätietoja: Matilda Rönnqvist, matilda.ronnqvist@sweco.fi, p.040 4864003

Tapahtuma facebookissa: https://www.facebook.com/events/191548225117074/

 

TAPAHTUMAT

5. Media Lab Demo Day Dec 5th

The Department of Media invites you to Media Lab Demo Day, where students and researchers showcase finished projects and works in progress. Come by and try out new games! Look at graphic design, photographs and listen to sound installations! Take part of research in Media through presentations and listen to alumni speeches!

WHERE: Harald Herlin Learning center Makerspace

WHEN: Tuesday 5.12 1-5PM
EVENT ON FACEBOOK: https://www.facebook.com/events/195240234737896/

6. Opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue 2018

Pääkaupunkiseudun ylioppilas- ja opiskelijakunnat juhlivat itsenäisyyspäivää viimevuotiseen tapaan yhdessä. Tänä vuonna opiskelijat liittyvät kulkueeseen kestävän kehityksen ja Suomen luonnon puolesta. Tapahtuman järjestävät pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnat HYY, AYY, TaiYo, SHS ja Kadettitoverikunta sekä opiskelijakunnat METKA ja Helga.

Juhlallisuudet alkavat seppeleiden laskulla Hietaniemen hautausmaalla Sankariristillä klo 16.

Juhlakulkue lähtee liikkeelle Hietaniemen hautausmaan kappelilta noin klo 17. Tasavallan presidentti tervehtii kulkuetta linnan parvekkeelta.

Senaatintorilla vietetään kansalaisjuhlaa noin kello 17:55–18:15.

Lisätietoja kulkueesta, aikataulusta, pukeutumisesta ja järjestölipuista löydät tapahtuman omalta verkkosivulta: https://itsenaisyyspaiva.ayy.fi/

7. Hugo-gaala juhlistaa Aalto-yhteisöä ja sen pioneereja 7.12.

Aava on syksyn aikana kerännyt Aalto-yhteisöltä ehdotuksia yhdistyksistä ja muista Otaniemessä puurtavista porukoista, jotka ovat vuoden aikana tehneet tontillaan erityisen hyvää työtä. Viestejä tuli valtava määrä. Hugo-gaala juhlistaa Aalto-yhteisöä ja sen pioneereja, mutta tällä kertaa ei puhuta yksittäisistä henkilöistä, vaan valokeilaan tuodaan yhteisössämme toimivien yhdistysten huikeat saavutukset, niiden valtava merkitys sekä niiden eteen tehty työ. Kehujen lisäksi vaikuttavinta työtä tehneille yhdistyksille myönnetään huomionosoitus.

Tule Servin mökkiin juhlimaan ja kuulemaan lämminhenkisen gaalaillallisen äärellä, mitä kaikkea Aalto-yhteisön yhdistykset ovat tänä vuonna saavuttaneet. Ehkäpä joku saa huomionosoituksensa juuri sinun ehdotuksesi ansioista!

8. Kauneimmat joululaulut 14.12.2018 klo 8.00 Alvarissa

Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilalaisuus järjestetään perjantaina 14.12.2018 klo 8.00 opiskelijaravintola Alvarissa, Otakaari 1. Aalto -yliopiston ja VTT:n henkilöstön perinteiseen joululaulutilaisuuteen kutsutaan tänä vuonna myös aamuvirkut opiskelijat. Tule mukaan laulamaan itsellesi hyvä joulumieli! Tilaisuus on suomenkielinen, ja sen järjestävät Aalto -yliopiston HR, VTT ja Aalto-papit.

 

LIIKUNTA JA RETKEILY

9. FC Kissojen treenit perjantaisin Otahallissa

Futsal-kausi on kuumimmillaan ja FC Kissojen treenit jatkuvat Otahallissa perjantaisin klo 15-16! Kaikki uudet ja vanhat Aallon naisopiskelijat alasta riippumatta ovat tervetulleita Kissojen treeneihin ja peleihin. Me treenataan pilke silmäkulmassa ja kaikentasoiset pelaajat voivat osallistua toimintaamme. Talvisin pelaamme futsalia harrastesarjassa Helsingissä.

Tervetuloa myös Kissojen syyskauden päättäjäisiin ja vaalikokoukseen pe 14.12.! Lisätietoja löytyy FC Kissojen Facebookista www.facebook.com/fckissat ja voit olla meihin yhteydessä myös: fckissat@gmail.com.

Meow, nähdään treeneissä ja pikkujouluissa!

HYVINVOINTI

10. Kampusravintoloiden aukioloajat vuodenvaihteessa

Opiskelija- ja henkilöstöravintoloiden aukioloajoissa on muutoksia vuodenvaihteessa joulu-tammikuussa. Otaniemen ja Töölön ravintoloiden poikkeukselliset aukioloajat on päivitetty ja koottu sivulle Kampusravintolat. (https://www.aalto.fi/fi/kampus/kampusravintolat ) Tarkistathan ravintoloiden poikkeukselliset aukioloajat yms. aina myös ravintolan omilta verkkosivuilta.

 

***

Tämä on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan viikkotiedote viikolle 49/2018. Viikkotiedotteesta löydät AYY:n, sen järjestöjen ja jaostojen uutiset ja muuta opiskelijan kannalta hyödyllistä tietoa.

Mikäli haluat oman tekstisi viikkotiedotteeseen, lähetä se valmiissa muodossa osoitteeseen tiedotteet@ayy.fi edellisen viikon torstaina klo 10.00 mennessä. Tekstin suosituspituus on 500 merkkiä ja enimmäispituus 1 000 merkkiä.

Tiedote on luettavissa myös AYY:n verkkosivuilla osoitteessa www.ayy.fi/viikkotiedote

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

Haluatko poistua viikkotiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/ayy-info-fi

Viikkotiedote 48/2018

Pikkujoulukausi lähenee! Jouluisiin tunnelmiin voi päästä pikkujoulujen ja joulukonserttien lisäksi esimerkiksi AYY:n vapaaehtoishakuihin tai järjestöjen valintakokouksiin osallistumalla. Ei muuta kuin tonttulakki päähän ja mukaan toimintaan!

AYY TIEDOTTAA

  1. Hae AYY:n vapaaehtoiseksi vuodelle 2019!
  2. AYY:n hallitus vuodelle 2019 valittu
  3. Hae kaverikämppää!
  4. Opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue 2018

TYÖELÄMÄ

  1. ARTS hakee osa-aikaista tuottajaa

TAPAHTUMAT

  1. Tieto Customer Experience Management unit’s Kyber event 30.11.
  2. TOKYOn Joulumyyjäiset Kiasmassa 1.-2.12.
  3. Sustainable Business Clubin yhdistyksen kokous 3.12.
  4. Polluxin vaalikokous ja pikkujoulut 4.12.
  5. Toivioretkellä – Dissonanssin joulukonsertti 8.12.
  6. Kylän pikkujoulut 14.12.
  7. Christmas Together! 24.12.

LIIKUNTA JA RETKEILY

  1. Aalto Tennis Tournament 1.12.

MUUT

  1. Osallistu Aallon strategiatyöhön
  2. Kino Sheryl auki Kalliossa
  3. Fyysikkospeksi etsii ohjaajaa ja yrityssuhdevastaavaa

Viikko 48

Viikko 49

AYY TIEDOTTAA

1. Hae AYY:n vapaaehtoiseksi vuodelle 2019!

AYY:n vapaaehtoisrekryjen deadlinet lähestyvät! Haut AYY:n jaostoihin sekä Aalto-yliopiston hallinnon opiskelijaedustajaksi sulkeutuvat perjantaina 3.12. Toimikuntiin voit hakea vielä koko joulukuun ajan.

Vapaaehtoisvirkoja on tarjolla laidasta laitaan: voit esimerkiksi hakea mukaan järjestämään Wappubileitä (Teekkarijaosto/Juhlatoimikunta) tai Aalto Afterpartyja (Aava/Afterparty-toimikunta), toteuttamaan erilaisia liikuntatapahtumia (Aava/Ulkopelitoimikunta), remontoimaan kertavuokrattavia tiloja (Kampusjaosto) tai valvomaan opiskelijoiden etuja Aallon hallinnon opiskelijaedustajana.

Vai haluatko tehdä jotain ainutkertaista? Hae AYY10-vuosijuhlavastaavaksi ja pääset suoraan juhlavuoden ja itse 10v-vuosijuhlien ideoimisen ja toteuttamisen ytimeen.

Tutustu kaikkiin vapaaehtoispesteihin osoitteessa www.ayy.fi/stop/! Lisätietoa saat myös seuraamalla jaostojen ja AYY:n sosiaalisen median kanavia.

2. AYY:n hallitus vuodelle 2019 valittu

Edustajisto valitsi kokouksessaan 11/2018 hallituksen puheenjohtajaksi Tapio Hautamäen (SCI) ja hallituksen jäseniksi Iida Palosuon (ARTS), Ellen Heikkilän (ARTS), Leila Kettusen (CHEM), Lumi Ketolan (ENG, CHEM), Taneli Myllykankaan (ELEC), Anna Halsaan (BIZ), Marianne Honkasaaren (SCI), Antti Pentikäisen (BIZ) ja Olli Kesselin (SCI).

Lue lisää tiedotteesta: /blog/2018/11/22/ayy-valitsi-hallituksen-vuodelle-2019-puheenjohtajaksi-tapio-hautamaki/

3. Hae kaverikämppää!

Kaverikämppiä tarjolla erillisillä vuokrasopimuksilla! AYY pilotoi kaverihakua kahdessa asunnossa Pohjavedenkadulla Vuosaaressa. Asunnot ovat neliöitä, joissa on kolme makuuhuonetta, olohuone ja keittiö sekä oma sauna ja parveke. Asunnot vuokrataan yhdelle päävuokralaiselle, joka saa ottaa vapaasti asuntoon alivuokralaisia. Lue lisää AYY:n nettisivuilta ja hae! /blog/2018/11/22/kaverikamppia-tarjolla-vuosaaressa-erillisilla-vuokrasopimuksilla/

4. Opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue 2018

Pääkaupunkiseudun ylioppilas- ja opiskelijakunnat juhlivat itsenäisyyspäivää viimevuotiseen tapaan yhdessä. Tänä vuonna opiskelijat liittyvät kulkueeseen kestävän kehityksen ja Suomen luonnon puolesta. Tapahtuman järjestävät pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnat HYY, AYY, TaiYo, SHS ja Kadettitoverikunta sekä opiskelijakunnat METKA ja Helga.

Juhlallisuudet alkavat seppeleiden laskulla Hietaniemen hautausmaalla Sankariristillä klo 16.

Juhlakulkue lähtee liikkeelle Hietaniemen hautausmaan kappelilta noin klo 17. Tasavallan presidentti tervehtii kulkuetta linnan parvekkeelta.

Senaatintorilla vietetään kansalaisjuhlaa noin kello 17:55–18:15.

Lisätietoja kulkueesta, aikataulusta, pukeutumisesta ja järjestölipuista löydät tapahtuman omalta verkkosivulta: https://itsenaisyyspaiva.ayy.fi/

 

TYÖELÄMÄ

5. ARTS hakee osa-aikaista tuottajaa

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu hakee osa-aikaista tuottajaa osallistumaan kesäkuussa järjestettävän promootioseremonian järjestelyihin. Tehtävä on määräaikainen. Hakuaika päättyy 30.11.2018.

Tutustu laajempaan tehtävänkuvaukseen ja hakuohjeisiin täällä:

https://www.aalto.fi/careers/producer-in-our-conferment-team

 

TAPAHTUMAT

6. Tieto Customer Experience Management unit’s Kyber event 30.11.

Kyber is a regular LAN-party of our unit where we first do few technology talks and then move on to casual networking, gaming (esports) and enjoy pizza, beer and other drinks provided by the company.

This time in the talks you will get to hear about modern API technologies and more specifically about GraphQL – how it is changing the way how data is handled on API layer and making a big difference in developer experience. You will also be introduced to the fundamentals of Continuous Integration.

If you wish to participate in some casual gaming after the talks, please bring your own laptop. We will try to keep our games Win/OSX/Linux friendly, since we use our work laptops and most of use OS X / Linux. If not, there are few extra machines and a PS4/Super Nintendo to enjoy!

Agenda in a nutshell:

Kicking of KyberTalks

Future of Web API: GraphQI, Sallar Kaboli, Solution Architect

CI is more than just Jenkins, Jaakko Kourula, Senior Consultant

Networking, pizza, drinks and gaming

Sign up here to confirm your place: https://goo.gl/forms/Y2L7aEV5x8mmTHVo1

When: November 30th, starting at 15:00

Where: Tieto Keilalahti Campus, Keilalahdentie 2, Espoo

7. TOKYOn Joulumyyjäiset Kiasmassa 1.-2.12.

TOKYOn joulumyyjäiset tulevat taas! Myyjäiset järjestetään tänä vuonna nykytaiteen museo Kiasmassa 1.-2. joulukuuta! Kaksi päivää! Sata pöytää! Upeaa taidetta ja designia!

Tule tukemaan nuoria taiteen lupauksia ja ostamaan joulun uniikeimmat lahjat! Tuo siis tonttulakkisi ja joulumielesi Helsingin keskustaan osoitteeseen Mannerheiminaukio 2 ja koe TOKYOn Joulumyyjäisten taika! Myyjäiset ovat avoinna museon aukioloaikojen mukaan lauantaina 10:00 – 18:00 ja sunnuntaina klo 10:00 – 17:00.

Lämpimästi tervetuloa!

https://www.facebook.com/events/423539981512144/

8. Sustainable Business Clubin yhdistyksen kokous 3.12.

Oletko kiinnostunut johtamaan SBC:tä ensi vuonna tai äänestämään aiheesta? SBC toivottaa sinut tervetulleeksi syksyn yhdistyksen kokoukseen, jossa valitaan hallitus vuodelle 2019!

Kuka voi olla SBC:n hallituksen jäsen? Kuka tahansa SBC:n jäsen voi asettua ehdolle. Hallituksessa on vähintään 3 henkeä, mutta siihen voidaan valita enintään kuusi. Mahdollisia tehtäviä ovat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, taloudenhoitaja, viestintävastaava ja kaksi yleistä hallituksen jäsentä.

Suosittelemme että kiinnostuneet saapuvat kokoukseen ja asettuvat ehdollle. Jos olet kiinnostunut, mutta et pääse paikalle, voit lähettää meille sähköpostilla lyhyen hakemuksen (kuva tai video) tehtävään, josta olet kiinnostunut.

MILLOIN? 3.12. klo 12.15-14.15

MISSÄ? TuoMela-kabinetissa, KY:n tilat Espilässä, Otaniemi

https://www.facebook.com/events/607089266372884/?event_time_id=607090523039425

9. Polluxin vaalikokous ja pikkujoulut 4.12.

Polluxin (POLyteknikkojen Lähi- ja Ulkoavaruuden Xqrsiot) yhdistetty vaalikokous ja pikkujoulut pidetään 4.12. klo 18 alkaen Kattosaunalla. Vaalikokous alkaa kello 19. Tarjolla on glögiä, joulupuuroa ja saunomista.

Paikalle ovat tervetulleita kaikki toiminnasta kiinnostuneet uudet, vanhat ja tulevat jäsenet!

10. Toivioretkellä – Dissonanssin joulukonsertti 8.12.

Tervetuloa virittäytymään joulutunnelmaan kamarikuoro Dissonanssin joulukonsertin myötä Meilahden kirkon Tuomaankirkkosaliin (Pihlajatie 16, 00270 Helsinki) lauantaina 8.12.2018 klo 15.00. Konserttiin on vapaa pääsy.

Lue lisää: https://www.facebook.com/events/281086799204953/

11. Kylän pikkujoulut 14.12.

Juhannus on joka kesä, mutta Kylän pikkujoulut vain kerran vuodessa!

Kampusjaosto ja OtaHoas järjestävät perinteiset Kylän pikkujoulut perjantaina 14.12. Rantasaunalla. Kylän tontut ovat taikoneet tarjolle maittavan juhla-aterian juomineen ja lämmittäneet saunan lämpimäksi vieraita varten. Lisäksi paikan päältä löytyy hauskaa jouluista puuhaa. Saamme nauttia myös kauniista livemusiikista klo 20 alkaen.

Kylän pikkujouluihin ovat tervetulleita kaikki Kylän asukkaat ja sen mieliset. Muista kutsua myös ystäväsi ja kämppiksesi mukaan!

MITÄ? Kylän pikkujoulut
MISSÄ? Rantasauna
MILLOIN? 14.12. klo 18
MIKSI? Hyvä seura, ruoka ja joulumieli
HINTA? Ilmainen

/blog/events/kylan-pikkujoulut/

12. Christmas Together! 24.12.

Vietätkö Otaniemessä joulun? Liity joukkoomme Rantasaunalle juhlimaan joulua yhdessä! Rantsu on täynnä taikaa ja odotusta 24.-25.12. välisen yön, joten saavu odottamaan joulupukkia saunassa tai paljussa. Tule aikaisin, jos haluat auttaa kuusen koristelussa. Jos haluat osallistua secret santa -lahjanvaihtoon, tuo mukanasi pieni lahja (5 €) käärepapereihin käärittynä.

  • MITÄ? Christmas together!
  • MISSÄ? Rantasauna, Otaniemi
  • HINTA? Ilmainen
  • MILLOIN? Jouluaatosta (24.12) klo 16.00 joulupäivän aamuun
  • MIKSI? Joulu on parempi yhdessä!
    PUKUKOODI? Rumat neuleet

https://www.facebook.com/events/378357739374867/

 

LIIKUNTA JA RETKEILY

13. Aalto Tennis Tournament 1.12.

Lauantaina 1.12. Espoon keskuksessa on tennisturnaus kaiken tasoisille pelaajille aloittelijoista kilpailijoihin. Ensimmäiset ottelut alkavat 13.00. Voit pelata vähintään kaksi ottelua ja laskennallinen aika yhdelle ottelulle on tunnin. Pääset pelaamaan omantasoisia pelaajia vastaan.

Osallistumismaksu on 24 € ja voittajille on luvassa palkinto. Tarjoamme myös purtavaa ottelujen välillä syötäväksi.

 

MUUT

14. Osallistu Aallon strategiatyöhön

Aallon nykyinen strategiakausi päättyy 2020. Tulevana vuonna Aalto-yhteisö työstää yhdessä uutta strategiaa, joka määrittää yliopiston kehittämisen tulevat painopistealueet. Jo nyt kerätään kysymyksiä ja ideoita strategiatyötä varten. Jätä omasi seuraavan linkin välityksellä 14.12. mennessä (vaatii Aalto-tunnuksen):

https://www.aalto.fi/exploring-aalto-2035

15. Kino Sheryl auki Kalliossa

Kino Sheryl on TOKYO ry:n omistama art house -elokuvateatteri. Teatteri sai alkunsa 2015 Arabian mediakeskus Lumessa ja oli tuolloin ensimmäinen uusi teatteri Helsingissä 15 vuoteen. Toiminta on ollut tauolla Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muuton myötä.

Nyt Kino Sheryl on tehnyt kauan odotetun paluunsa Helsingin Kalliossa, ennakkoavajaisia vietettiin viime viikonloppuna. Uusi teatteri sijaitsee Kulttuurikeskus Caisan tiloissa Kaikukatu 4:ssä. Teatterissa tehdään vielä kunnostustöitä, jotta uudet tilat saadaan Sherylin näköisiksi ja tämän takia teatteri tarjoaakin elokuvaliput alennettuun hintaan kunnostustöiden ajan. Teatterin suuria avajaisia juhlitaan kun viimeiset kunnostustyöt on tehty.

Lisätietoja: www.kinosheryl.fi

16. Fyysikkospeksi etsii ohjaajaa ja yrityssuhdevastaavaa

Fyysikkospeksiä 2019 on käsikirjoitettu kesästä alkaen ja nyt onkin aika avata speksin ohjaajahaku! Haemme 1–3 henkilöä ohjaamaan näyttelijöitä sekä speksin taiteellisia linjoja. Lähetä hakemus osoitteeseen tuottajat@fyysikkospeksi.fi. Haun DL on 31.12. Ohjaajan tehtäviin kuuluu näyttelijöiden castingin järjestäminen kevään alussa ja myöhemmin näyttelijöiden harjoitusten vetäminen. Odotamme hakijoilta teatteri- ja/tai speksikokemusta.

Myös haku speksin yrityssuhdevastaavaksi on nyt auki ja DL on 31.12. Yrityssuhdevastaavan tehtävänä on vetää yrityssuhdetiimiä, joka hankkii speksille niin tuote- kuin rahasponsorointeja. Lähetä hakemus osoitteeseen tuottajat@fyysikkospeksi.fi.

Haku muihin tehtäviin tapahtuu ensi vuoden puolella, mutta voit jo alustavasti osoittaa kiinnostuksesi täyttämällä tämän lomakkeen: http://tinyurl.com/speksiin2019. Speksin ensi-ilta on lokakuussa 2019.

Lisätietoja: tuottajat@fyysikkospeksi.fi

 

***

Tämä on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan viikkotiedote viikolle 48/2018.

Viikkotiedotteesta löydät AYY:n, sen järjestöjen ja jaostojen uutiset ja muuta opiskelijan kannalta hyödyllistä tietoa.

Mikäli haluat oman tekstisi viikkotiedotteeseen, lähetä se valmiissa muodossa osoitteeseen tiedotteet@ayy.fi edellisen viikon torstaina klo 10.00 mennessä. Tekstin suosituspituus on 500 merkkiä ja enimmäispituus 1 000 merkkiä.

Tiedote on luettavissa myös AYY:n verkkosivuilla osoitteessa www.ayy.fi/viikkotiedote

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

Haluatko poistua viikkotiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/ayy-info-fi

AYY Viikkotiedote 47/2018

SYL:n liittokokous kokoontui Otaniemessä viime viikonloppuna. Viikonlopun päätteeksi AYY:n Suvi Vendelin valittiin liiton hallitukseen vuodeksi 2019. Onnea Suvi! Jännittävät henkilövalinnat jatkuvat torstaina, kun AYY:n edustajisto valitsee hallituksen ja edustajiston varapuheenjohtajat ensi vuodelle. Kokousta voi seurata suorana osoitteessa ayy.fi/live.

 

Viikko 47

Viikko 48

 

AYY TIEDOTTAA

  1. AYY aloittaa muovijätteen kierrättämisen ensi vuonna
  2. Facebook-ryhmä Aallon perheellisille opiskelijoille
  3. Teekkarilakkityöryhmä perustettu
  4. Opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue
  5. Hae AYY:n vapaaehtoiseksi vuodelle 2019!

TYÖELÄMÄ

  1. Hallinto- ja HR-päällikön vinkit työnhakuun AYY:n blogissa
  2. My Career in Finland 30.11.

TAIDEVUOSI JA KULTTUURI

  1. Chalmersspexet Bob presenterar: Geronimo!
  2. TOKYOn Joulumyyjäiset Kiasmassa 1.-2.12.2018

TAPAHTUMAT

  1. Polyteknikkojen Saunaseura (PTSS) saunoo 22.11. @Kattosauna
  2. PSK Kupla esittää: Laitesukelluksen kokeilukerta 29.11

LIIKUNTA JA RETKEILY

  1. FC Kissat treenaa Otahallissa perjantaisin klo 15-16!

MUUT

  1. Yliopiston oppimisympäristökyselyn vastausaikaa on jatkettu – kysely auki 23.11. saakka
  2. BEST Spring courses’ application DL 25th Nov.

 

AYY TIEDOTTAA

1. AYY aloittaa muovijätteen kierrättämisen ensi vuonna

AYY aloittaa muovijätteen kierrättämisen kaikissa asuntokohteissaan vuoden 2019 aikana. Kierrätyksen aloittaminen vaatii uusien keräysastioiden asentamista ja/tai jätekatosten uudelleenorganisointia.

Kierrätyksen aloittamisesta tiedotetaan asukkaita erikseen. Voit kuitenkin jo orientoitua muovin kierrättämiseen tutustumalla esim. HSY:n ohjeisiin osoitteessa: https://www.hsy.fi/fi/asukkaalle/lajittelujakierratys/lajitteluohjeet/muovi/Sivut/default.aspx

Onko sinulla ideoita tai palautetta AYY:n asuntojen kierrättämiseen liittyen? Voit jättää ideasi ja palautteesi osoitteessa: https://lomake.ayy.fi/viestinta/recycling-in-ayy-housing/

2. Facebook-ryhmä Aallon perheellisille opiskelijoille

Aallon perheelliset opiskelijat -facebook-ryhmä on AYY:n moderoima ryhmä sellaisille opiskelijoille, joilla on lapsia. Ryhmässä voi keskustella lapsiperheen arkeen liittyvistä asioista tai vaikka sopia kierrätystreffeistä.

Ryhmä löytyy osoitteesta: https://www.facebook.com/groups/1632326910390380/ Ryhmä on suljettu, joka tarkoittaa, että nähdäkseen keskustelun, tulee olla ryhmän jäsen. Lisäksi ylläpitäjän täytyy hyväksyä uudet jäsenpyynnöt.

3. Teekkarilakkityöryhmä perustettu

Arkkitehtikilta ja Teknologföreningen julkaisivat lokakuussa ylioppilaskunnan hallitukselle ja Teekkarijaostolle osoitetun avoimen kirjeen teekkarilakin käyttöoikeuteen liittyen.

Aihe on herättänyt paljon keskustelua Aalto-yhteisössä. Tämän keskustelun käsittelyyn AYY:n hallitus ja Teekkarijaosto ovat perustaneet nelihenkisen työryhmän, jonka jäseninä ovat Teekkarijaoston puheenjohtaja Tuomas Rantataro, Fuksimajuri Noora Salminen, AYY:n hallituksen puheenjohtaja Noora Vänttinen ja hallituksen jäsen Julius Luukkanen.

Työryhmän tehtävänä on ennen kaikkea taustoittaa teekkarilakkiin liittyviä kokemuksia ja näkemyksiä sekä siihen liittyviä ajatuksia ja tunnelatauksia. Taustatyön pohjalta muodostetaan ratkaisuehdotuksia jatkoa varten. Työryhmä tulee haastattelemaan eri tahoja aiheen tiimoilta lähiaikoina.

Lisätietoja: julius.luukkanen@ayy.fi

4. Opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue

Itsenäisyyspäivää vietetään 6.12. ja silloin järjestetään perinteinen opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue. Järjestöt ja osallistujat voivat ilmoittautua mukaan täällä: https://www.facebook.com/events/190259045237061/

AYY lainaa järjestöille kulkuetta varten sinivalkoisia airutnauhoja ja kantovöitä. Tavarat lainataan varausjärjestyksessä kuin tarvikkeita riittää. Varaukset/tiedustelut arkisto@ayy.fi.

5. Hae AYY:n vapaaehtoiseksi vuodelle 2019!

Haut Aalto-yliopiston hallinnon opiskelijaedustajaksi sekä haut AYY:n jaostoihin ovat auki 3.12. asti. Toimikuntiin voit hakea vielä koko joulukuun ajan.

Vapaaehtoisvirkoja on tarjolla laidasta laitaan: voit esimerkiksi hakea mukaan järjestämään Wappubileitä (Teekkarijaosto/Juhlatoimikunta) tai Aalto Afterpartyja (Aava/Afterparty-toimikunta), toteuttamaan erilaisia liikuntatapahtumia (Aava/Ulkopelitoimikunta), remontoimaan kertavuokrattavia tiloja (Kampusjaosto) tai valvomaan opiskelijoiden etuja Aallon hallopedinä.

Vai haluatko tehdä jotain ainutkertaista? Hae AYY10-vuosijuhlavastaavaksi ja pääset suoraan juhlavuoden ja itse 10v-vuosijuhlien ideoimisen ja toteuttamisen ytimeen.

Tutustu kaikkiin vapaaehtoispesteihin osoitteessa www.ayy.fi/stop/ ! Lisätietoa saat myös seuraamalla Jaostojen ja AYY:n sosiaalisen median kanavia.

 

TYÖELÄMÄ

6. Hallinto- ja HR-päällikön vinkit työnhakuun AYY:n blogissa

Lukemattomia ihmisiä haastatellut ja rekrytoinut AYY:n hallinto-ja HR-päällikkö Johanna Pietiläinen paljastaa AYY:n blogin minisarjassa vinkkinsä siihen, miten työhakemuksesi erottuu muiden joukosta ja miten onnistut työhaastattelussa. Ensimmäinen osa on luettavissa osoitteessa /blogi/2018/11/19/tyonhaun-1-0-1-vol-1-nain-laitat-hakupaperisi-kuntoon/ nyt. Sarjan toinen osa ilmestyy perjantaina.

7. My Career in Finland 30.11.

How does the Finnish job market function? What is the role of the trade unions? What is essential for finding a job in Finland? What do you need to take into account when starting your own business in Finland? How have international Aalto alumni found their ways into Finnish work life and what is the Finnish working culture like through their eyes?

Welcome to ”My Career in Finland” organized by Aalto University Student Union’s International Section Mosaic, Corporate Relations Sector, TEK, and The Finnish Business School Graduates. The event is held in 30th November at 12:00-18:00 in Dipoli – after the main event, there’s an after party!

See the initial Day’s Program and register workshops on Facebook https://www.facebook.com/events/346231852815021/

 

TAIDEVUOSI JA KULTTUURI

8. Chalmersspexet Bob presenterar: Geronimo!

Chalmersspexet Bob firar sitt 70-årsjubileum i år och kommer på besök till oss med ett spex som ryktas om att vara det bästa hittills! Kom och följ med då den uråldriga Goyen kommer med dåliga omen till apachehövdingen Geronimo, som lever ett lugnt och stillsamt pensionärsliv tillsammans med sin fru Azul. Goyen förutspår en strundande katastrof och plötsligt fylls Geronimos lugna bakgård av frågvisa journalister, lycksökare från väst och mystiska arbetare. Vad kommer att hända? Vilka är de illavarslande syner som Goyen har fått se? Men viktigaste frågan, kommer nån ihåg var Geronimos stridsyxa för länge sedan grävdes ner?

Föreställningen kommer att vara den 8.12 kl 18.00 i Dipoli, Otsvängen 24, och efteråt har du chansen att sitza med göteborgarna på TF.

Vad? Chalmersspexet Bob med spexet Geronimo + nachspex
När? 8.12 kl 18.00
Var? Dipoli, Otsvängen 24 och nachspex på TF, Otsvängen 22
Pris? Studerande/vuxen 18€/30€ + nachspex 17€/20€

Biljetter kan köpas från chalmersspexet.fi

9. TOKYOn Joulumyyjäiset Kiasmassa 1.-2.12.2018

TOKYOn joulumyyjäiset tulevat taas! Myyjäiset järjestetään tänä vuonna nykytaiteen museo Kiasmassa 1.-2. joulukuuta! Kaksi päivää! Sata pöytää! Upeaa taidetta ja designia!
Tule tukemaan nuoria taiteen lupauksia ja ostamaan joulun uniikeimmat lahjat! Tuo siis tonttulakkisi ja joulumielesi Helsingin keskustaan osoitteeseen Mannerheiminaukio 2 ja koe TOKYOn Joulumyyjäisten taika! Myyjäiset ovat avoinna museon aukioloaikojen mukaan lauantaina 10:00 – 18:00 ja sunnuntaina klo 10:00 – 17:00.
Lämpimästi tervetuloa!
https://www.facebook.com/events/423539981512144/

 

TAPAHTUMAT

10. Polyteknikkojen Saunaseura (PTSS) saunoo 22.11. @Kattosauna

Polyteknikkojen Saunaseura, tuttavallisemmin PTSS, järjestää ensimmäisen avoimen saunaillan torstaina 22.11. klo 18.30 alkaen Otaniemen Kattosaunalla osoitteessa Jämeräntaival 3A.

Luvassa vastaperustetun Saunaseuran esittely, sekä puheenvuoro tukijaltamme Saunastorelta. Esittelyjen jälkeen testaamme vanhan kunnon Kattosaunan lauteita ja löylyjä ennen kuin tila menee remonttiin, joten pyyhe mukaan! Tarjolla myös pientä purtavaa ja saunajuomaa!

Seuraa fb-tapahtumaamme: https://www.facebook.com/events/692676514435459/  ja klikkaa ’Osallistu’ jos pääset paikalle!

11. PSK Kupla esittää: Laitesukelluksen kokeilukerta 29.11

Kupla järjestää toivotun laitesukelluskokeilun vuosimallia 2018 torstaina 29.11. Leppävaaran uimahallilla. Aloitamme laitteisiin ja turvallisuuteen liittyvällä luennolla klo 18.30 kerhon tiloissa JMT1:ssä, jonka jälkeen siirrymme hallille. Kokeilun hinta sisältää kaikki tarpeelliset varusteet, sekä henkilökohtaista ohjausta kokeneelta kouluttajalta. Et siis tarvitse kokeiluun mitään omia varusteita tai aikaisempaa kokemusta. Tervetuloa mukaan, pinnan alla tavataan!

P.S. Peruskurssi tulee taas keväällä! Lisätietoja lähiaikoina.

MITÄ? Laitesukelluksen kokeilukerta
MISSÄ? Kokoontuminen Kamiolla (JMT1)
MILLOIN? Torstaina 29.11. klo 18.30
KUINKA PALJON? Opiskelijahinta 20e

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: https://kupla.org/blog/2018/laitesukelluksen-kokeilukerta-2018/

 

LIIKUNTA JA RETKEILY

12. FC Kissat treenaa Otahallissa perjantaisin klo 15-16!

Futsal-kausi on kuumimmillaan ja FC Kissojen treenit alkavat Otahallissa perjantaina 23.11. klo 15-16. Kaikki uudet ja vanhat opiskelijat alasta riippumatta ovat tervetulleita Kissojen treeneihin ja peleihin. Me treenataan pilke silmäkulmassa ja kaikentasoiset pelaajat voivat osallistua toimintaamme. Mikäli sua kiinnostaisi olla mukana järkkäämässä FC Kissojen toimintaa enemmän, tuu mukaan meidän legendaarisiin pikkujouluihin ja yhdistyksen kokoukseen 24.11.! Lisätietoja löytyy FC Kissojen Facebookista www.facebook.com/fckissat ja voit aina lähettää meille sähköpostia osoitteeseen fckissat@gmail.com.

Meow, nähdään treeneissä!

 

MUUT

13. Yliopiston oppimisympäristökyselyn vastausaikaa on jatkettu – kysely auki 23.11. saakka

Kattavien tulosten saamiseksi jokainen vastaus on erittäin tärkeä. Pidensimme kyselyn vastausaikaa, eli täytäthän kyselyn viimeistään perjantaina 23.11 aikana. Kiitos kaikille jo tähän mennessä vastanneille!

Kerro mielipiteesi yliopistoympäristöstä! Mikä toimii, mitä pitäisi kehittää? Tavoitteenamme on kartoittaa, kuinka hyvin nykyinen yliopistoympäristö tukee oppimistasi Aalto-yliopistossa.

On tärkeää että vastaat kyselyyn ja annat rehellisen palautteesi nykyisistä tiloista. Kyselyyn vastaamalla voit edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja viihtyvyyttä kampuksella. Vastaaminen on täysin anonyymiä ja kestää noin 10 minuuttia.

Linkki kyselyyn: https://aaltouniversityfinlandstudent2018.leesmanindex.co.uk/fi/lBDmT1i4uqSOkiK9

Kysely on avoinna 23. marraskuuta saakka. Vastaamalla voit osallistua Finnkinon leffalippujen arvontaan (4 kpl 4 lipun pakettia). Kyselyn toteuttaa Aalto University Campus & Real Estate, joka vastaa Aalto-yliopiston kiinteistöistä.

 14. BEST  Spring courses’ application DL 25th Nov.

This Spring, BEST (Board of European Students of Technology) brings to you 18 courses around Europe. In these, you’ll get to attend lectures, given by the university’s teaching staff or by experts from companies, on technology, Career Related Skills, and Applied Engineering. After the lectures, you’ll also take part in evening programmes, designed for you, to give you a taste of the LBG (Local BEST Group) that hosts you and the local culture. For more information about the courses and FAQs, visit https://besthelsinki.fi/en/courses/application/

Application deadline: 25th November 2018, 11:59

 

 

***

Tämä on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan viikkotiedote viikolle 47/2018. Viikkotiedotteesta löydät AYY:n, sen järjestöjen ja jaostojen uutiset ja muuta opiskelijan kannalta hyödyllistä tietoa.

Mikäli haluat oman tekstisi viikkotiedotteeseen, lähetä se valmiissa muodossa osoitteeseen tiedotteet@ayy.fi edellisen viikon torstaina klo 10.00 mennessä. Tekstin suosituspituus on 500 merkkiä ja enimmäispituus 1 000 merkkiä.

Tiedote on luettavissa myös AYY:n verkkosivuilla osoitteessa ayy.fi/viikkotiedote

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

Haluatko poistua viikkotiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/ayy-info-fi