Yhdistykset


Kategoriat

Otatarhan ajot tulevat 30.9 klo 14, valmistaudu ajoissa!

Wroom! Syyskuun lopulla Otakaari ja Alvarin aukio muuttuvat henkeäsalpaavan jännittäväksi formularadaksi, kun kaikenkokoiset ja näköiset joukkueet kisaavat itserakentamillaan ajopelillä Otatarhan ajoissa! Kilpailu on avoin kaikille, eli joukkueen ei tarvitse edustaa muuta kuin itseään.

Ideana on siis, että jokainen osallistuva ryhmä rakentaa ei-moottoroidun kulkupelin, jolla he sitten kisaavat lakinlaskijaispäivänä ajaen ympäri Otaniemen raitteja. Parhaat ajokit palkitaan, joten kannattaa alkaa valmistautua kilpailuun jo nyt kesällä! Lisäksi jokaisella joukkueella on mahdollisuus rakentaa kisapaikalle oma varikkonsa, esimerkiksi teltta, sekä kasata näyttävä ja äänekäs kannustustiimi. Pisteitä kukin ryhmä saa sekä nopeudesta, ajoneuvon tyylikkyydestä että tiimin meiningistä 😀

Kilpailussa on kaksi lähtöä, joista ensimmäinen on avoin kaikille. Toisessä lähdössä mittelee uusin fuksivuosikerta! Illalla juhlat jatkuvat Lakinlaskijaisten muodossa pikkutunneille asti!

SÄÄNNÖT

  1. Otatarhan ajoihin osallistuvan ajoneuvon tulee kulkea ihmisvoimalla (esimerkiksi polkimilla, työntämällä tai vetämällä) – moottoreita niissä siis ei saa olla
  2. Joukkueet kilpailevat Otatarhan ajoissa omalla vastuullaan – turvallisuudesta on huolehdittava
  3. Kunkin ajoneuvon henkilömäärää tai tallin kokoa ei ole rajoitettu
  4. Törmäily ja tahallinen vahingonteko muille ajoneuvoille on kielletty
  5. Ajoneuvojen on noudatettava annettua reittiä
  6. Kilpailusuoritukseen vaikuttaa ajoneuvon nopeus, ajoneuvon ulkonäkö ja joukkueen meininki

Yhdistysten ilmoittautuminen AYY:n Kampuskarkeloihin 19.-20.9. on auki!

AYY:n Kampuskarkelot tulevat jälleen! Kampuskarkelot on kaksipäiväinen expotyylinen vapaamuotoinen tilaisuus kaikille aaltolaisille ja etenkin AYY:n piirissä toimiville yhdistyksille. Tapahtuma tarjoaa yhdistyksille mahdollisuuden esitellä toimintaansa aaltolaisille, rekrytoida uusia jäseniä ja viritellä yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 19.-20.9. Otaniemessä ja 20.9. Töölössä klo 10-14 (päärakennuksilla).

Yhdistykset voivat tulla pitämään ständiään halutessaan vaikka molempina päivinä Otaniemessä ja toisena päivänä Töölössä. Voi myös pitää yhden päivän kummassakin tai vain yhden päivän jommassakummassa, miten teille parhaiten sopii.

Esittelypiste voi myös olla mitä tahansa yhdistyksenne näköistä toimintaa hiljaisesta ständistä elefanttiin tai sohvaryhmästä pomppulinnaan – tilojen puitteiden lisäksi vain mielikuvitus on rajana.  Tavoitteena on tuoda esille yhdistyksenne toimintaa mitä persoonallisimmalla tavalla. Päättäkää itse miten! Ilmoitattehan meille kuitenkin etukäteen tilantarpeistanne, jotta osaamme varata teille sopivan paikan. Miettikää myös, löytyisikö AYY:n piiristä jokin toinen yhdistys, jonka kanssa voisitte yhdistää voimanne vielä mahtavamman spektaakkelin aikaansaamiseksi. Tapahtuman kävijät pääsevät äänestämään Kampuskarkeloiden parasta ständiä, joka palkitaan vapaavalintaisella ilmaisella AYY:n tilankäyttövuorolla!

Ilmoittautukaa tapahtumaan oheisella lomakkeella https://lomake.ayy.fi/yhdistykset/kampuskarkelot/ keskiviikkoon 14.9. mennessä.

Lisätietoja:
jarjestoasiat@ayy.fi, 050 520 9435

Uusia parkkipaikkoja yhdistysten vuokrattaviksi Teekkarikylässä

AYY rakennuttaa elo-syyskuussa 2011 Teekkarikylään Jämeräntaival 5 ja 7 alueelle noin 12 uutta sorapintaista pysäköintiruutua, joita tarjotaan ensisijaisesti AYY:n yhdistysrekisteriin kuuluvien yhdistysten vuokrattaviksi. Pysäköintipaikan vuokra on 7 eur/kk.

Pysäköintipaikat jaetaan hakemusten perusteella tarveharkintaisessa järjestyksessä AYY:n yhdistysrekisteriin kuuluville yhdistyksille. Yhdelle yhdistykselle voidaan myöntää useampi pysäköintipaikka. Vuokrasopimukset laaditaan ja paikat luovutetaan käyttöön niiden valmistuttua syyskuussa.

Suunniteltujen pysäköintipaikkojen sijaintiin voit tutustua oheisista kuvista. Paikkojen sijainti tai määrä voi muuttua luonnostelluista.

Pysäköintipaikan hakeminen

Hakemukset tulee toimittaa tiistaihin 13.9.2011 mennessä sähköpostitse osoitteeseen jarjestoasiat@ayy.fi otsikolla ”Yhdistyksen parkkipaikkahakemus”.

Hakemukseen tulee sisällyttää seuraavat tiedot:

  1. Yhdistyksen nimi
  2. Yhteyshenkilön yhteystiedot
  3. Haettavien autopaikkojen määrä
  4. Haettavien autopaikkojen toivottu sijainti (katso kartta yllä)
  5. Selvitys autopaikkojen tarpeesta ja perustelut paikkojen myöntämiselle

Lisätietoa antavat

Yhdistysasioihin liittyen: Otto Palonen, 050 520 9435
Hakuun ja pysäköintipaikkoihin liittyen: Kalle-Heikki Koskinen, 050 520 9416

etunimi.sukunimi@ayy.fi

Tilojen ennakkovaraus syksylle eli tilakähmyt 2011

Arvoisa yhdistystoimija! AYY:n kertavuokrattavia tiloja ja pakettiautoa voi pian ennakkovarata (ns. tilakähmyt) ajalle 22.8.2011-22.1.2012. Varattavien tilojen lista löytyy viestin lopusta. AYY:llä on kertavuokrattavia sauna- ja kokoustiloja, joita yhdistykset voivat ennakkovarata. Lisätietoa tiloista löydät täältä.

AYY:n varaamat tilat, joiden päälle ei edes kannata yrittää tehdä varauksia löytyvät osoitteesta /wp-content/uploads/tilakahmyt_v1.1_AYY.xls. 11.5. tulee näkyviin myös erityisaseman yhdistysten ennakkovaraamat tilat, joiden kanssa kannattaa ainakin yrittää välttää päällekkäisyyksiä. Tämän jälkeen laitan lisätietoa ja ohjeet tilakähmylomakkeen täyttämiseen.

Kähmylomakkeen täyttämisen deadline on yhdistyksille keskiviikko 18.5., joten jos ette vielä ole suunnitelleet syksyn aikataulua, tehkää se mahdollisimman pian.

Maanantaina 23.5. järjestetään tilakähmytilaisuus, jossa jokaisen tiloja ennakkovaranneen tahon tulee olla paikalla puolustamassa varauksiaan mahdollisten päällekkäisyyksien varalta. Tilaisuus järjestetään näillä näkymin TKK:n päärakennuksella kello 17. Tarkemmat tiedot lähempänä.

Jos on jotain epäselvää, ota yhteyttä AYY:n järjestösektoriin: jarjestoasiat@ayy.fi.

Varaa tiloja vain todellisen tarpeen mukaan. Tilavaraukset ovat sitovia. Jos mahdollista, vältä seuraavien tilojen varaamista seuraaville ajoille:

  • PO:lla on treenit Smökissä joka maanantai
  • RWBK:lla on treenit Smökissä joka tiistai klo 19-21
  • ORC on Peli- ja sitsitilassa joka viikon ti ja pe 17-23
  • Shakkikerho on Yhdistystilassa joka viikon ma ja to 18-22
  • Monitoimitila ja Tatamisali ovat viikoittaisten treenaajien aktiivisessa käytössä päivittäin klo 16-23.

Varattavat tilat:

Tila ja käyttöaika

  • Smökki 16-01
  • Rantsu ISO 16-07
  • Rantsu pieni 16-07
  • Gorsu (JMT5) 16-03
  • Kattosauna (JMT3) 16-23
  • OK 20 sauna 16-07
  • OK 20 ISO 16-07
  • OK 20 pieni 16-07
  • Ossin Linna (OK18) 16-23
  • Otarannan sauna 16-23
  • Otarannan kerhotila 16-23
  • Heinävaara 16-23
  • Vierasmaja iso (18 henkeä)
  • Vierasmaja pieni (6 henkeä)
  • Vierasmajat, yläkerta (n. 20 henkeä)
  • Sitsikeittiö (JMT 3)
  • Yhdistystila (JMT 1) -23
  • Monitoimitila (JMT 3) -23
  • Takkakabinetti (JMT 3) -23
  • Peli-/ sitsitila (JMT 3) -23
  • Dernecon (JMT 5) -23
  • Kokoustila Kirjasto (JMT6) -23
  • Tatamisali (JMT 5) -23
  • AK:n maja
  • Paku aamupäivä 9-13
  • Paku iltapäivä 15-09

(varaus koko päiväksi onnistuu myös)

Viimeinen päivä hakea AYY:n yhdistysavustuksia!

AYY jakaa yhdistysluettelonsa ensimmäiseen rekisteriin merkityille yhdistyksille toiminta-avustusta. Toiminta-avustuksia voi hakea vielä tämän päivän ajan. Avustukset jaetaan huhtikuun alussa. Myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä.

Ilmoituslomake löytyy osoitteesta yhdistykset.ayy.fi. Jos yhdistyksenne ei hae toiminta-avustusta (esimerkiksi toisen rekisterin yhdistykset), pitää yhdistysilmoituslomake kuitenkin täyttää. Toiminta-avustusten jakoperusteet ja lisätietoja löydät ayy.fi:n sivulta apurahat yhdistyksille.

Mikäli sinulla on hausta jotain kysyttävää tai haluat antaa palautetta ota yhteyttä meihin AYY:n järjestösektorin ihmisiin sähköpostitse osoitteeseen jarjestoasiat@ayy.fi tai soita meille puhelimitse: Otto Palonen 050 520 9435, Henna Mattila 044 548 3533, Joonas Jylhä 050 520 9442.

Parhain terveisin, Henna, Otto ja Joonas

PS. Muistattehan myös, että TTER eli Teekkaritoiminnan edistämisrahasto on aloittanut vuoden toisen hakukierroksen. Nimestään huolimatta rahoitusta voivat hakea kaikki Aaltolaiset korkeakoulusta riippumatta. Tarkemmat ohjeet löydätte netistä osoitteesta http://tter.ayy.fi/. Tämän kierros päättyy 3.4.

Yhdistyksillä vielä viikko aikaa hakea toiminta-avustuksia

AYY jakaa yhdistysluettelonsa ensimmäiseen rekisteriin merkityille yhdistyksille toiminta-avustusta. Toiminta-avustuksia voi hakea vielä viikon ajan eli torstaihin 31.3. saakka. Avustukset jaetaan huhtikuun alussa. Jokaisen yhdistyksen on nyt tärkeää olla ajoissa liikkeellä, sillä myöhässä tulleita hakemuksia ei käsitellä eikä tästä periaatteesta jousteta.

Ilmoituslomake löytyy osoitteesta yhdistykset.ayy.fi. Jos yhdistyksenne ei hae toiminta-avustusta (esimerkiksi toisen rekisterin yhdistykset), pitää yhdistysilmoituslomake kuitenkin täyttää. Toiminta-avustusten jakoperusteet ja lisätietoja löydät ayy.fi:n sivulta apurahat yhdistyksille.

Mikäli sinulla on hausta jotain kysyttävää tai haluat antaa palautetta ota yhteyttä meihin AYY:n järjestösektorin ihmisiin sähköpostitse osoitteeseen jarjestoasiat@ayy.fi.

Parhain terveisin, Henna, Otto ja Joonas

PS. Muistattehan myös, että TTER eli Teekkaritoiminnan edistämisrahasto on aloittanut vuoden toisen hakukierroksen. Nimestään huolimatta rahoitusta voivat hakea kaikki Aaltolaiset korkeakoulusta riippumatta. Tarkemmat ohjeet löydätte netistä osoitteesta http://tter.ayy.fi/.