AYY valitsi hallinnon opiskelijaedustajat vuodelle 2019

Aalto yliopiston ylioppilaskunnan hallitus valitsi kokouksessaan 18.12. hallinnon opiskelijaedustajat vuodelle 2019. 

Hallinnon opiskelijaedustajat ovat tavallisia opiskelijoita, jotka toimivat yliopiston hallintoelimissä yliopistolain nojalla. Aalto-yliopistossa hallinnon opiskelijaedustajia on sekä yliopistotasolla, korkeakoulutasoilla että laitostasolla ja pienemmissä työryhmissä. Hallinnon opiskelijaedustajien eli hallopedien toimikausi on kalenterivuosi.  

Hallinnon opiskelijaedustajien valinta on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan lakisääteinen tehtävä. Hakuaika oli 31.10.-3.12., jona aikana valtaosa avoimista paikoista saatiin täytettyä. Hakuaikaa jatkettiin muutamien paikkojen osalta 11.12. asti. Yhteensä hakemuksia tuli 216 kappaletta. Kaikista eniten hakemuksia suhteessa vapaisiin paikkoihin tuli Aalto-yliopiston tasa-arvotoimikuntaan, jonne haettiin yhtä varsinaista jäsentä ja yhtä varajäsentä ja vastaanotettiin 10 hakemusta.  

Vuoden 2019 alussa tullaan avaamaan haku vielä muutamaan paikkaan. Muilta osin paikkoja täytetään pitkin vuotta tarpeen mukaan.  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *