Jäsenille

Kategoriat

AYY:n kertavuokrattavien tilojen käyttösääntöjen kertaus

Syksyn aikana on alkanut näyttää enenevissä määrin siltä, että tiloissa on tosissaan keskitytty hauskan pitoon. Se on hyvä, opiskeluvuodet ovat ainutkertaista aikaa ja niistä kuuluukin nauttia!

Kuitenkin olisi hyvä palauttaa mieliin muutamia perusjuttuja, jotta nuo juhlimisen jäljet eivät pilaa muiden tilojen käyttäjien iloa omassa tapahtumassaan ja jotta tilat säilyvät hyväkuntoisina myös tuleville opiskelijasukupolville. Tässä kooste tärpeistä:

  1. Vuokraehdot tulee hyväksyä joka kerta tilavarausta tehdessä ruksimalla erikseen varauksen yhteydessä oleva ”hyväksyn vuokraehdot” – kohta. Tämän alapuolella on puolestaan kohta ”lue vuokraehdot täältä”. Vuokraehdoissa itsessään mainitaan kohdat vastuuhenkilön tehtävistä, muista käyttöohjeista, jotka löytyvät AYY:n nettisivuilta sekä sanktioista, mikäli ehtoja on rikottu. Erillistä vuokrasopimusta ei tiloista enää tehdä, vaan vuokraehdoissa on mainittu, että ” Vuokrasopimus syntyy hyväksyessäni nämä käyttöehdot liitteineen ja vastaanottaessani avaimen.” Toisin sanoan, perehdy aina myös pienellä präntillä merkittyyn tekstiin!
  1. AYY:n vuokratilojen käyttösääntöjä noudattamalla ei voi mennä kovin paljon vikaan. Mikäli vuokraehtoja ja käyttösääntöjä rikkoo, seuraa siitä sanktio, jonka eri suuruusluokat ovat nähtävillä käyttösääntöjen yhteydessä.

Tilojen käytössä erityisesti käyttöaikojen sisäistäminen tuntuu aiheuttavan eniten joko tahallisia tai tahattomia väärinymmärryksiä, joten kerrataan nekin vielä:

  1. Jokaisen tilan käyttöaika on erikseen määritelty ja käyttöajat löytyvät paitsi AYY:n nettisivuilta, myös TILA-järjestelmästä klikatessa kunkin tilan nimeä. Tilan käyttäminen muina aikoina ilman AYY:n lupaa on kielletty ja sanktioilla rangaistavaa. Mikäli mitä tahansa tilaa haluaa käyttää muina, kuin ilmoitettuina käyttöaikoina, tulee tästä erikseen pyytää ja saada lupa AYY:ltä, niin aamu- kuin yökäytönkin osalta.

Nyrkkisääntönä on helppo muistaa se, jokaisen asuinrakennuksessa sijaitsevan kertavuokrattavan tilan käyttöaika päättyy aivan viimeistään klo 23.00. Näistä poikkeavan pitkät käyttöajat löytyvät vain kolmelta juhlatilalta (OK20:n tiloilta, Smökiltä sekä Rantasaunalta) sekä vierasmajoilta. Lisäksi toistaiseksi Gorsun käyttöaika on klo 16-03, mutta koska tilasta asuntoihin kantautuvasta metelistä on tullut enenevissä määrin varoituksia, on hyvin mahdollista, että myös sen käyttöaika tulee päättymään klo 23, mikäli häiriöt edelleen jatkuvat.

  1. Käyttösääntöjen yhteydessä on toki vielä hankalasti ristiviittaus teekkarikylän järjestyssääntöihin, jotka nekin pitäisi vielä sisäistää. Niiden osalta nostan esille erityisesti 4 §:n mainintaa yörauhasta:

”Arkisin kello 23–07 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä 00–09 välisenä aikana on laulu, soitto, kovaääninen tv:n, radion, stereoiden ynnä muiden vastaavien käyttö ja kaikenlainen muu melun aiheuttaminen kiellettyä, pois lukien oikeaoppisesti suoritettu teekkarihymni. Mikäli kysymys on satunnaisesta häiriöstä, jonka syntymistä ei voida välttää, on asiasta riittävän ajoissa etukäteen sovittava niiden asukkaiden kanssa, joita häiriö tulisi koskemaan.”

Huomaattehan, että tämä pykälä pätee myös siinä tapauksessa, että käyttäjälle on myönnetty yökäyttölupa. Tilan käytön luvallinen jatkaminen yön pikkutunneille asti ei anna siis lupaa hölmöilyyn, metelöintiin ja muuhun asukkaita häiritsevään toimintaan.

Sokerina pohjalla vielä muistutus tilojen avainten palautuksista ja tilojen peruutuksista:

  1. Muista perua tarpeettomat tilat heti, kun tilan tarve poistuu; kuitenkin viimeistään 14 vuorokautta ennen tilan käyttöpäivää.
  1. Muista myös palauttaa tilojen avaimet seuraavaan arkipäivään klo 12.00 mennessä palvelupisteelle; viikonloppuvarausten osalta siis viimeistään seuraavan viikon maanantaina. Puuttuvat avaimet aiheuttavat ylimääräistä työtä palvelupisteelle. Mikäli avaimia ei palauta, tullaan niistä perimään paitsi uusien avainten teettämiskustannukset, myös lukkojen uudelleen sarjoitukset, joten olkaa tarkkoina avainten kanssa.
  1. AYY:n toimistolle on tullut syksyn mittaan aivan valtavat läjät löytötavaroita eri tapahtumien jäljeltä, ja koska meillä ei ole mitenkään resursseja käsitellä niitä, joudumme viemään tavaroita säännöllisesti roskiin. Lisäksi Otaniemessä on valitettavasti myös varastettu tavaroita esim. saunavuorojen aikana, joten siinäkin mielessä kannattaa pitää huoli siitä, että tapahtumiin ei tule ei-toivottuja vieraita. Katso siis tapahtumissa tavaroidesi perään!

Tl; dr: lue tilojen vuokraehdot, käyttösäännöt ja Teekkarikylän järjestyssäännöt. Noudata tilojen käyttöaikoja. Muista peruuttaa tilat ajoissa. Muista palauttaa avaimet ajoissa. Huolehdi tavaroistasi tapahtumien aikana. Muista pitää hauskaa, mutta älä häiritse hauskanpidollasi asukkaita.

Mikäli asiasta heräsi kysymyksiä tai kehitysehdotuksia, ole yhteydessä AYY:n tilasektoriin (tilat (a) ayy.fi).

Viikkotiedote 45/2016

Tämä on AYY:n viikkotiedote 45/2016

Tällä viikolla vietetään kaikille avointa Teekkariperinneviikkoa. Katso viikon tapahtumat osoitteesta teekkarius144.ayy.fi ja lähde mukaan!

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. AYY:n kertavuokrattavien tilojen käyttösääntöjen kertaus
  3. Hae AYY:n vaihtostipendiä!
  4. Tule tutustumaan AYY:n vapaaehtoistehtäviin Arabiassa 21.11. ja Otaniemessä 24.11.!
  5. Esteettömyystutor opastaa aaltolaisia esteettömyyskysymyksissä
  6. Tieto: Good alone, better together
  7. Aaltositsit teemalla ”Häät ja hautajaiset” ke 23.11.
  8. Vaikuta kampuksen tulevaisuuteen vastaamalla kyselyyn!
  9. Hae Teekkarispeksin näyttelijäksi, tanssijaksi tai bändiin!
  10. Apply to Aaltonaut – The Product Development Minor, DL 13.11
  11. Welcome to ARENA Career Fair 2016 on November 9th!
  12. Haku Stratos-ohjelmaan 2017 on nyt auki!
  13. CEMSies on Stage – Buid your own career 14.11.

1.    Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

Viikko 45

Viikko 46

AYY jakaa syksyllä vaihtostipendejä tukeakseen opiskelijoiden kansainvälistymistä ja aktiivista yhteisötoimintaa. Vaihtostipendiä voivat hakea vaihtoon lähdössä olevat, parhaillaan vaihdossa olevat sekä vaihdosta huhtikuun 2016 jälkeen palanneet AYY:n jäsenet.

Stipendiä voi hakea 26.10. klo 12:00  –  16.11. klo 23:59.

Lisätietoja stipendeistä ja hakulomakkeen löydät täältä: /jasenille/palvelut/stipendit/

4.    Tule tutustumaan AYY:n vapaaehtoistehtäviin Arabiassa 21.11. ja Otaniemessä 24.11.!

Ylioppilaskunnan vapaaehtoishaut ovat auki! Vapaaehtoistehtäviä löytyy lukuisia erilaisia muun muassa tapahtumatuotannon, kampuskehityksen, kansainvälisten asioiden, edunvalvonnan sekä yrityssuhteiden parissa. Haluatko tietää lisää, mitä kaikkea ylioppilaskunnassamme voikaan tehdä? Tule kuulemaan vapaaehtoistehtävistä ja vapaaehtoisten omista kokemuksista maanantaina 21.11. klo 11-13 Arabiaan Tokyo Loungen eteen ja torstaina 24.11. klo 11–13  Kandidaattikeskuksen aulaan (Otakaari 1)! Luvassa rentoa keskustelua ja mahdollisuus kysellä erilaisista tehtävistä pikkunaposteltavan ohessa. We want YOU!

Voit tutustua hakukohteisiin ja vapaaehtoisena toimineiden kokemuksiin osoitteessa /stop/.

5.    Esteettömyystutor opastaa aaltolaisia esteettömyyskysymyksissä

AYY:llä on toimii lukuvuoden 2016-2017 ajan esteettömyystutorina kauppatieteiden opiskelija Esa-Pekka Mattila. Esteettömyystutorin tehtävä on opastaa AYY:n jäseniä Aalto-yliopiston ja AYY:n tiloihin liittyvissä esteettömyyskysymyksissä, priorisoiden erityisesti esteellisten opiskelijoiden auttamista. Esteettömyystutor pitää myös yhteyttä yliopiston esteettömyydestä vastaavan henkilökunnan kanssa.

Ota yhteyttä esteettömyystutoriin: esa-pekka.mattila@aalto.fi tai +358408456743

6.    Tieto: Good alone, better together

We at Tieto believe in the power of collaboration and creating greater things together. With e.g. hackathons we invite contributions from large companies, universities, start-up communities – a whole range of interested parties. This is what we call ’Open Source’ working! https://perspectives.tieto.com/blog/2016/10/good-alone-better-together/

7.    Aaltositsit teemalla ”Häät ja hautajaiset” ke 23.11.

Palautetaanko ryöstettyä morsianta ikinä? Nouseeko vainaja kuolleista? Mitkä ovat suurimmat perhejuhlat mitä maapallo päällään kantaa?

Olette lämpimästi tervetulleet ottamaan asiasta selvää historian toisilla Aaltositseillä keskiviikkona 23.11. Otaniemen Sahalla! Sitsien teema on Häät ja hautajaiset. Tervetulleita ovat kaikki Aallon opiskelijat ja aaltohenkiset tarkempaan opiskelusuuntaukseen tai siviilisäätyyn katsomatta 🙂

Tilaisuus alkaa klo 18 ja erilaiset juhlallisuudet jatkuvat samassa paikassa pöytäosuuden päätyttyä. Ilmoittautuminen juhliin tapahtuu osoitteessa: https://lomake.ayy.fi/aava/haat-ja-hautajaiset-aaltositsit/ Ilmoittautuminen alkaa 7.11. ja päättyy 18.11. klo 23.59 tai aikaisemmin jos sitsit tulevat täyteen.

Sitsit kustantavat vaivaiset 12 euroa.

TL;DR

8.    Vaikuta kampuksen tulevaisuuteen vastaamalla kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Aalto CRE:n asiakas- ja käyttäjätyytyväisyyskyselyyn kampusten kehittämisestä. Kysely on suunnattu yliopiston henkilökunnalle sekä opiskelijoille ja se on avoinna ajalla 3.11.-18.11.2016. https://maptionnaire.com/fi/1488/

Tilojen käyttäjät ovat oman toimintaympäristönsä parhaat asiantuntijat – vastaamalla kyselyyn olet mukana vaikuttamassa kampusten kehittämiseen. Aiempina vuosina toteutettujen kyselyiden tulosten perusteella olemme muun muassa panostaneet enemmän työmaatiedottamiseen ja parantaneet jalankulku- ja pyöräilyreittejä. Kaikkien vastaajien kesken arvomme Jopo-polkupyörän.

Lue lisää Intosta: https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=22742169

9.    Hae Teekkarispeksin näyttelijäksi, tanssijaksi tai bändiin!

Teekkarispeksi etsii ensi kevään produktioonsa näyttelijöitä, tanssijoita ja bändiä. Hakutilaisuudet ovat marraskuussa seuraavasti:

Castingit näyttelijöille 20.-21.11. Ilmoittaudu viimeistään 12.11. täällä: https://goo.gl/forms/PXRnJF5vyz1ziYky1

Tanssikoe 19.11. Ilmoittaudu viimeistään 11.11. täällä: https://goo.gl/forms/mZ86AjDK0Bi6ViB32

Lisätietoa hakutilaisuuksista saat Facebook-sivuiltamme sekä nettisivuiltamme täältä: http://speksi.fi/yhdistys/hae-bandiin/ .

Tervetuloa mukaan!

10.                  Apply to Aaltonaut – The Product Development Minor, DL 13.11

”Would you like to work in interdisciplinary teams with hands-on product development projects? Do you want to refine your teamwork and communication skills? Are you a first or second year Bachelor’s student in Aalto University?

Apply to Aaltonaut before 13.11.2015 by sending your motivation letter to aaltonaut@aalto.fi.

Aaltonaut is Aalto University’s Bachelor’s Minor Programme on Interdisciplinary Product Development launched for the first time in 2013. In addition to basic courses, Aaltonaut offers integrated language studies and academic mentoring designed to develop students’ skills in planning studies, finding out one’s own interests, and understanding one’s own role in an interdisciplinary team.

More information at www.aaltonaut.fi

11.                  Welcome to ARENA Career Fair 2016 on November 9th!

ARENA Career Fair will be organized for the 25th time at the Aalto University School of Business’ Main building, Töölö on Wed 9th November from 9:30 am to 4 pm. All business students of Aalto (including industrial engineering) are welcome to the largest contact fair organized for business students and companies in Finland! At the fair, you will have a chance to meet potential employers, practice your job hunting skills – and who knows – even land a job!

Check out the fair program, enrolled employers and tips on how to prepare for the fair on ARENA website. Follow the fair also on  Facebook where ARENA-On-Line is in full swing!

Student, why to visit?

  • Meet over 50 exciting employers at stands
  • Get to know potential employers by attending several employer presentations.
  • Polish up your application papers and LinkedIn profile together with company HR professionals at the CV & LinkedIn Clinic
  • Have your CV picture taken for a small fee (3€) in CV photo shooting

Note! There will be a free bus transportation for business students between Otaniemi and Töölö on the Fair Day. Buses are marked with ARENA logo.

Departure/Arrival:

  • between 9 am and 4pm, every ½ hour
  • In Otaniemi: Otakaari 1, F door
  • In Töölö: Arkadiankatu tourist bus stop, next to the main building

12.                  Haku Stratos-ohjelmaan 2017 on nyt auki!

Stratos-ohjelman tarkoituksena on antaa opiskelijalle lisätietoa kansainvälisestä liiketoiminnasta ja tutustuttaa hänet muihin samanhenkisiin opiskelijoihin.

Yhteistyöyritykset järjestävät koulutuspäiviä kansainvälisen liiketoiminnan tiimoilta. Koulutuspäivät luovat rungon Stratos-keväälle, joka johdattaa osallistujat yritysten erityisosaamisalueisiin. Koulutuspäivien ohessa kukin osallistuja tekee 3-6 opintopisteen (eli työmäärällisesti 2-4 työviikon) laajuisen harjoitustyön johonkin mukana olevista yrityksistä.

Ohjelma huipentuu kevään lopuksi tehtävään yhteistyöyritysten kustantamaan opintomatkaan, jonka aikana opiskelijat tutustuvat johonkin ulkomaiseen liike-elämän keskukseen mm. käymällä excursioilla. Aikaisempia matkakohteita ovat olleet mm. Dubai, San Francisco, Hongkong, Miami, Milano, Tokio, Singapore ja Soul.

Haku ohjelmaan tapahtuu lähettämällä vapaamuotoinen hakemus, CV ja opintosuoritusote viimeistään 27.11.2016 osoitteeseen stratosprogram2017@gmail.com.

Lisätietoja

https://www.facebook.com/Stratos-Program-1569182183326321/

Ohjelman esittely

13.                  CEMSies on Stage – Buid your own career  14.11.

”What can you do already at the university to kick start your career? What is ‘CEMS’? Could YOU be a CEMSie yourself next year?

CEMS Club Helsinki invites you to hear keynote speeches from inspiring CEMS alumni who have chosen to build their own kind of global career (think of Uber, Google, Fazer, Nokia…). What is more, we have a fantastic mix of panelists sharing their stories and passion. After the panel, you will also have a chance to network with our speakers and other participants over some refreshments.

  • What: CEMSies on Stage – Build your own path
  • When: Monday 14th of November 2016, 5.00 pm
  • Where: PwC-Hall/Chydenia, Aalto University School of Business (Runeberginkatu 22-24, Helsinki)
  • For who: For all Bachelor and Master level students (you don’t need to be a CEMS Student!)
  • Price: FREE!
  • Facebook event: https://www.facebook.com/events/1786513674929879/

Viikkotiedote 44/2016

Tämä on AYY:n viikkotiedote 44/2016

Tempaus2016 on käynnissä! Tämän ja huomisen aikana 1400 opiskelijaa vierailee 1500 peruskoulussa. Kerro sinäkin, että peruskoulutus on Suomen arvokkain aarre, vaihtamalla facebookin profiilikuvaksi peruskouluaikainen koulukuvasi ja kertomalla paras koulumuistosi. Tempausleiman voit lisätä kuvaasi osoitteessa https://tempaus.fi/kampanja. #Tempaus2016 #aarre #peruskouluviikko #peruskoulutus

SPR:n verenluovutuspiste rantautuu Otaniemen Kanditaloon huomenna tiistaina 1.11. klo 11-15. Testaa sovitko luovuttajaksi osoitteessa veripalvelu.fi ja ojenna auttava kätesi.

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. Hae AYY:n vaihtostipendiä!
  3. Tempausjuhla @ Kansalaistori 2.11.
  4. Esteettömyystutor opastaa aaltolaisia esteettömyyskysymyksissä
  5. SPR:n verenluovutuspiste Kanditalossa 1.11. klo 11-15
  6. Aaltositsit teemalla ”Häät ja hautajaiset” ke 23.11.
  7. Hae Teekkarispeksin näyttelijäksi, tanssijaksi tai bändiin!
  8. TalentIT-rekrytointimessut 3.11. – Boost your career!
  9. Welcome to ARENA Career Fair 2016 on November 9th!
  10. Aalto Beer Pongin Road Trip 4.11.-6.11.
  11. Digital Media Club Learning Sauna 2.11. 18:00 @ Rantasauna
  12. AIESEC global Volunteer programmes applications are open
  13. NääsPeksi Helsingissä 28.11.

1.    Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

Viikko 44

Viikko 45

2.    Hae AYY:n vaihtostipendiä!

AYY jakaa syksyllä vaihtostipendejä tukeakseen opiskelijoiden kansainvälistymistä ja aktiivista yhteisötoimintaa. Vaihtostipendiä voivat hakea vaihtoon lähdössä olevat, parhaillaan vaihdossa olevat sekä vaihdosta huhtikuun 2016 jälkeen palanneet AYY:n jäsenet.

Stipendiä voi hakea 26.10. klo 12:00  –  16.11. klo 23:59.

Lisätietoja stipendeistä ja hakulomakkeen löydät täältä: /jasenille/palvelut/stipendit/

3.    Tempausjuhla @ Kansalaistori 2.11.

FB: https://www.facebook.com/events/664124320420735/

Kahden päivän pituisen “Tempaus2016: Peruskoulutus, arvokkain aarre” -opiskelijaprojektin kruunaa kaikille avoin Tempausjuhla Kansalaistorilla keskiviikkona 2.11. kello 12 alkaen!

Ohjelmassa on luvassa musiikkiesityksiä, puheita sekä paneeli peruskoulutuksen tärkeydestä. Lisäksi yleisö pääsee seuraamaan tuoreeltaan, mitä kaikkea kouluissa tapahtui kahden viimeisimmän päivän aikana.

Tapahtuma alkaa kello 12, ja varsinainen pääshow pärähtää käyntiin kello 13 loppuen noin kello 15. Tulkaa siis ajoissa! Tempausjuhla on kaikille avoin sekä ilmainen, oli sitten opiskelija, peruskoulun oppilas, opettaja tai huolestunut kansalainen. Toivomme teidät kaikki tervetulleiksi paikalle!

Huomaattehan, että suuryleisötapahtuma voi aiheuttaa ruuhkaa tapahtuma-alueella.

Mukana menossa: Lastenklinikoiden Kummit, TTER, Neste, IBM Finland,Suomen Ekonomit – Finlands Ekonomer, Tekniikan akateemiset TEK, Fun Academy, Onnibus, KAUTE Foundation, KY – Aalto University Business Students ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunta – AYY

Mikä ihmeen tempaus?

Tempaus2016 on opiskelijaprojekti, jolla halutaan saada koululaiset innostumaan oppimisesta ja nostaa peruskoulutuksen tärkeys valtakunnalliseen keskusteluun. 1 400 tempaajaa jalkautuu ympäri Suomea ja vierailee lähes 1 500 suomalaisessa peruskoulussa maanantaina 31.10. sekä tiistaina 1.11. Kouluissa toteutetaan innostava ja motivoiva ohjelmakokonaisuus yhdessä oppilaiden kanssa. Tämän koko Suomea koskevan projektin kruunaa Tempausjuhla, jonne toivotamme teidät kaikki tervetulleiksi seuraamaan miten Tempaus onnistui sekä kuulemaan miten peruskoulu näkyy tulevaisuuden Suomessa.

4.    Esteettömyystutor opastaa aaltolaisia esteettömyyskysymyksissä

AYY:llä on toimii lukuvuoden 2016-2017 ajan esteettömyystutorina kauppatieteiden opiskelija Esa-Pekka Mattila. Esteettömyystutorin tehtävä on opastaa AYY:n jäseniä Aalto-yliopiston ja AYY:n tiloihin liittyvissä esteettömyyskysymyksissä, priorisoiden erityisesti esteellisten opiskelijoiden auttamista. Esteettömyystutor pitää myös yhteyttä yliopiston esteettömyydestä vastaavan henkilökunnan kanssa.

Ota yhteyttä esteettömyystutoriin: esa-pekka.mattila@aalto.fi tai +358408456743

5.    SPR:n verenluovutuspiste Kanditalossa 1.11. klo 11-15

Ryhdy hengenpelastajaksi! SPR:n kiertävä verenluovutuspiste saapuu Otaniemen Kanditaloon tiistaina 1.11. klo 11-15. Verta voi luovuttaa perusterve 18–70-vuotias, joka painaa väh. 50 kg. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias, ja 66 vuotta täyttäneen on pitänyt luovuttaa edellisen kerran alle kaksi vuotta sitten. Lisätietoja ilmaisesta infonumerosta 0800 0 5801 tai netistä www.veripalvelu.fi  Muista ottaa henkilötodistus mukaan! Tervetuloa!

6.    Aaltositsit teemalla ”Häät ja hautajaiset” ke 23.11.

Palautetaanko ryöstettyä morsianta ikinä? Nouseeko vainaja kuolleista? Mitkä ovat suurimmat perhejuhlat mitä maapallo päällään kantaa? Olette lämpimästi tervetulleet ottamaan asiasta selvää historian toisilla Aaltositseillä keskiviikkona 23.11. Otaniemen Sahalla! Sitsien teema on Häät ja hautajaiset. Tervetulleita ovat kaikki Aallon opiskelijat ja aaltohenkiset tarkempaan opiskelusuuntaukseen tai siviilisäätyyn katsomatta 🙂

Tilaisuus alkaa klo 18 ja erilaiset juhlallisuudet jatkuvat samassa paikassa pöytäosuuden päätyttyä.Ilmoittautuminen juhliin tapahtuu osoitteessa: https://lomake.ayy.fi/aava/haat-ja-hautajaiset-aaltositsit/ Ilmoittautuminen alkaa 7.11. ja päättyy 18.11. klo 23.59 tai aikaisemmin jos sitsit tulevat täyteen. Sitsit kustantavat vaivaiset 12 euroa.

TL;DR

7.    Hae Teekkarispeksin näyttelijäksi, tanssijaksi tai bändiin!

Teekkarispeksi etsii ensi kevään produktioonsa näyttelijöitä, tanssijoita ja bändiä. Hakutilaisuudet ovat marraskuussa seuraavasti:

Lisätietoa hakutilaisuuksista saat Facebook-sivuiltamme sekä nettisivuiltamme täältä: http://speksi.fi/yhdistys/hae-bandiin/ . Tervetuloa mukaan!

8.    TalentIT-rekrytointimessut 3.11. – Boost your career!

Etsitkö uramahdollisuuksia ICT-alalta? TalentIT-messut 2016 tarjoavat erinomaisen tilaisuuden hankkia harjoittelu-, kesätyö- tai diplomityöpaikka, ja mukana on yli 80 kiinnostavaa työnantajaa luovista startupeista suuriin ja kansainvälisiin ICT-alan toimijoihin.

Milloin: Torstai 3. marraskuuta 2016 klo 11 – 17.

Missä: Otahalli, Otaranta 6, Espoo

Tänä vuonna verkostoituminen messuilla on tehty entistä helpommaksi Snap Meeting –palvelulla, jonka kautta voit varata 15 minuutin mittaisia tapaamisia sinua kiehtovien yritysten kanssa. Lue lisää aiheesta ja tutustu TalentIT-messujen Career Forum –alueella tarjottaviin työnhakupalveluihin verkkosivuiltamme osoitteesta talentit.aalto.fi.

TalentIT @ Twitter / TalentIT @ Facebook https://www.facebook.com/TalentITFair/

9.    Welcome to ARENA Career Fair 2016 on November 9th!

ARENA Career Fair will be organized for the 25th time at the Aalto University School of Business’ Main building, Töölö on Wed 9th November from 9:30 am to 4 pm. All business students of Aalto (including industrial engineering) are welcome to the largest contact fair organized for business students and companies in Finland! At the fair, you will have a chance to meet potential employers, practice your job hunting skills – and who knows – even land a job!

Check out the fair program, enrolled employers and tips on how to prepare for the fair on ARENA website. Follow the fair also on  Facebook where ARENA-On-Line is in full swing!

Student, why to visit?

  • Meet over 50 exciting employers at stands
  • Get to know potential employers by attending several employer presentations.
  • Polish up your application papers and LinkedIn profile together with company HR professionals at the CV & LinkedIn Clinic
  • Have your CV picture taken for a small fee (3€) in CV photo shooting

Note! There will be a free bus transportation for business students between Otaniemi and Töölö on the Fair Day. Buses are marked with ARENA logo.

Departure/Arrival:

  • between 9 am and 4pm, every ½ hour
  • In Otaniemi: Otakaari 1, F door
  • In Töölö: Arkadiankatu tourist bus stop, next to the main building

10.                  Aalto Beer Pongin Road Trip 4.11.-6.11.

Lisätietoja fb-tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/302256990157819/

On jälleen Aalto Beer Pongin legendaarisen Road Tripin aika! Matka alkaa Otaniemestä pe 4.11. klo 16:00, ja suuntaamme harjoittamaan pallopeleistä jalointa turnausmuodossa Tampereelle sekä lauantaina myöhemmin paljastettavalle ylläripaikkakunnalle. Paluu Otaniemeen tapahtuu sunnuntaina 6.11. Reissu on loistava tilaisuus tulla tutustumaan tarkemmin ABP:n toimintaan!

Ilmoittautuminen on auki osoitteessa http://abp.ayy.fi/events/road-trip-2016/  ja sulkeutuu 30.10.

  • MITÄ? ABP Road Trip
  • MISSÄ? Tampereella ja yllätyspaikkakunnalla
  • MILLOIN? 4.11.-6.11.
  • PALJONKO MAKSAA? 50€
  • MIKSI? Koska pallopelit ja ebin road trip!
  • ILMO: http://abp.ayy.fi/events/road-trip-2016/

11.                  Digital Media Club Learning Sauna 2.11. 18:00 @ Rantasauna

It’s time once again to come and learn new and cool stuff with DOT. There will be interesting presentations, for example the people behind the game Shadow Bug will come and tell you about making your first game. There will also be free food and refreshments.

Facebook-event: https://www.facebook.com/events/247261559010391/

http://dot.ayy.fi/

12.                  AIESEC global Volunteer programmes applications are open

The application for AIESEC’s Global Volunteer programmes is open. If you want to participate in social programmes around the world check out the opportunities we offer http://aiesec.fi/vapaaehtoistyo/

AIESEC is still looking for new members to facilitate these Global Volunteer exchanges so if you want to be part of the best international group in Aalto University join now! Apply by signing up at: http://aiesec.fi/join/  or e-mail krzysztof.plecinski@aiesec.net

13.                  NääsPeksi Helsingissä 28.11.

Tamperelainen NääsPeksi saapuu Helsinkiin Aleksanterin teatteriin 28.11. esittämään vuoden 2016 speksinsä, Naamat Taulussa. Lipunmyynti on nyt auki osoitteessa http://speksi.fi/kauppa/ , ja liput maksavat 15/20€. Tule todistamaan tätä tamperelaistyylistä kulttuurielämystä! Tässä vielä kuvaus tulevasta:

Renessanssin siemen itää 1400-luvun Firenzessä. Taiteilijat kamppailevat omien edistyksellisten ajatustensa ja konservatiivisen kirkon ristipaineessa. Kardinaali Agusta Vespasianus on tilannut muotokuvan suurelta taiteilijalta da Linssilta. Yleisnero on kuitenkin kiinnostunut astronomiasta ja hänen mesenaattinsa on valmis tekemään lähes mitä tahansa valistuksen eteen. Onneksi nuori rakkaus vie huomion räjähdysalttiilta tilanteelta, kun da Linssin oppipoika Fiat kohtaa lapsuudenihastuksensa.

Murtuuko da Linssi kirkon paineen alla? Miten Fiat ratkaisee ystävänsä kanssa naisongelmansa? Suuria tunteita, maailmaa mullistavia ideoita, inkvisition välttelyä… ja nilkkoja. Suurten vaikuttajien maineet ovat hulvattomasti vaakalaudalla tämän vuoden NääsPeksissä: Naamat Taulussa.

Viikkotiedote 43/2016

Tämä on AYY:n viikkotiedote 43/2016

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. Hae AYY:n vaihtostipendiä!
  3. Rantsu 30v. ja uuden rantasaunaprojektin aloitus 26.10.
  4. Tempausjuhla @ Kansalaistori 2.11.
  5. Late Night wit Unisport Meilahden liikuntakeskuksessa 28.10.
  6. Arabia Maskerad – Knights of Hearts 29.10.
  7. KILROY Foundation Grants
  8. Seuraa MyCourses-pavelun kehitystä ja anna palautetta
  9. Mindfulness –työpajat marras-joulukuussa
  10. Oppimiskeskuksen avajaiset 4.11. – Ilmoittaudu 27.10. mennessä
  11. Naiskuoro KYN:n Jos minä puhuisin sinulle -levynjulkistamiskonsertti
  12. Retuperän WBK ja Polyteknikkojen Kuoro esittävät: Teekkarikulttuurin Tähdistö –konsertti 29.10.2016
  13. AIESEC is looking for motivated members
  14. Etsitkö uramahdollisuuksia ICT-alalta?
  15. OtaKopin talvitreenit alkavat 30.10.

1.    Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

Viikko 43

25.10. AMS Tuesday Sessions /blog/events/ams-tuesday-sessions-2/

Viikko 44

2.    Hae AYY:n vaihtostipendiä!

AYY jakaa syksyllä vaihtostipendejä tukeakseen opiskelijoiden kansainvälistymistä ja aktiivista yhteisötoimintaa. Vaihtostipendiä voivat hakea vaihtoon lähdössä olevat, parhaillaan vaihdossa olevat sekä vaihdosta huhtikuun 2016 jälkeen palanneet AYY:n jäsenet.

Stipendiä voi hakea 26.10. klo 12:00  –  16.11. klo 23:59.

Lisätietoja stipendeistä ja hakulomakkeen löydät täältä: /jasenille/palvelut/stipendit/

3.    Rantsu 30v. ja uuden rantasaunaprojektin aloitus 26.10.

Rantasauna täyttää tänä vuonna 30 vuotta, tätä pitää juhlia! Vuosien aikana löylyissä hionneina on lukuisia sukupolvia teekkaria ja muistoja, tule sinäkin muistelemaan kanssamme! Luvassa syntymäpäiväkakkua ja tietoa Rantsun hämärämmistä kertomuksista.

Samalla tilaisuudessa keskiviikkona 26.10. lähtölaukaistaan uuden, Otarantaan tulevan Rantsu 2.0:n saunaprojekti. Rantsulla julkaistaan uuden rakennuksen luonnoksia ja kerrotaan projektin etenemisestä. Projekti kaipaa myös aktiivisia tekijöitä, joten kannattaa ehdottomasti tulla kyselemään paikalle!

Tarjolla tapahtumassa Kampusjaoston loihtimaa kakkua nopeimmille.

Pähkinänkuoressa:

  • MITÄ: Rantsu 30v. + Rantsu 2.0 -projektin lähtölaukaus
  • MISSÄ: Rantasauna, Vastaranta
  • MILLOIN: 26.10., klo 19.00
  • MIKSI: Synttärit ja synnytyksenkäynnistys!

4.    Tempausjuhla @ Kansalaistori 2.11.

FB: https://www.facebook.com/events/664124320420735/

Kahden päivän pituisen “Tempaus2016: Peruskoulutus, arvokkain aarre” -opiskelijaprojektin kruunaa kaikille avoin Tempausjuhla Kansalaistorilla keskiviikkona 2.11. kello 12 alkaen!

Ohjelmassa on luvassa musiikkiesityksiä, puheita sekä paneeli peruskoulutuksen tärkeydestä. Lisäksi yleisö pääsee seuraamaan tuoreeltaan, mitä kaikkea kouluissa tapahtui kahden viimeisimmän päivän aikana.

Tapahtuma alkaa kello 12, ja varsinainen pääshow pärähtää käyntiin kello 13 loppuen noin kello 15. Tulkaa siis ajoissa! Tempausjuhla on kaikille avoin sekä ilmainen, oli sitten opiskelija, peruskoulun oppilas, opettaja tai huolestunut kansalainen. Toivomme teidät kaikki tervetulleiksi paikalle!

Huomaattehan, että suuryleisötapahtuma voi aiheuttaa ruuhkaa tapahtuma-alueella.

Mukana menossa: Lastenklinikoiden Kummit, TTER, Neste, IBM Finland,Suomen Ekonomit – Finlands Ekonomer, Tekniikan akateemiset TEK, Fun Academy, Onnibus, KAUTE Foundation, KY – Aalto University Business Students ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunta – AYY

Mikä ihmeen tempaus? Tempaus2016 on opiskelijaprojekti, jolla halutaan saada koululaiset innostumaan oppimisesta ja nostaa peruskoulutuksen tärkeys valtakunnalliseen keskusteluun. 1 400 tempaajaa jalkautuu ympäri Suomea ja vierailee lähes 1 500 suomalaisessa peruskoulussa maanantaina 31.10. sekä tiistaina 1.11. Kouluissa toteutetaan innostava ja motivoiva ohjelmakokonaisuus yhdessä oppilaiden kanssa. Tämän koko Suomea koskevan projektin kruunaa Tempausjuhla, jonne toivotamme teidät kaikki tervetulleiksi seuraamaan miten Tempaus onnistui sekä kuulemaan miten peruskoulu näkyy tulevaisuuden Suomessa.

5.    Late Night wit Unisport Meilahden liikuntakeskuksessa 28.10.

Jälleen kerran UniSport ylpeänä ja innokkaana esittää: Late Night with UniSport, myöhäisillan treenitapahtuma perjantaina 28. lokakuuta klo 17.00-24.00. Tule viihtymään ja virkistymään yhdessä ystävien kanssa ja tutustumaan muihin unisportilaisiin! Tapahtuma on ilmainen unisportin kausikorttilaisille, muille hinta on 5€ koko ilta.

Lue tapahtuman aikataulu ja ohjelma Unisportin sivuilta (https://unisport.fi/news/fi/202725828/ohjelma-julkaistu-late-night-with-unisport-meilahdessa-pe ) tai Facebookista https://www.facebook.com/events/1774465772834177/

6.    Arabia Maskerad – Knights of Hearts 29.10.

TOKYO ry:n (Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun ylioppilaat) isännöimä Arabia Maskerad palaa lokakuun lopussa alkulähteilleen Arabiaan –  kauniimpana ja rohkeampana kuin koskaan aikaisemmin Knight of Hearts – Rakkauden Ritarikunta -teeman alla. TOKYOn 55. vuosijuhla, Suomen suurimmat naamiaiset järjestetään Mediakeskus Lumessa (Hämeentie 135, Helsinki) lauantaina 29.10.2016 klo 20-04.

Lippuja Arabia Maskeradiin voi ostaa TOKYOn Arabian kampuksen palvelupisteeltä, kasvisravintolaKipsarista sekä Tiketistä (http://www.tiketti.fi/Arabia-Maskerad-2016-Mediakeskus-Lume-Helsinki-lippuja/42596) . Sydämellisesti tervetuloa!

7.    KILROY Foundation Grants

The KILROY Foundation based in Copenhagen, Denmark is awarding €1500 Grants to Finish students and young professionals perusing international:

  •           Study abroad
  •           Internship abroad
  •           Volunteer/work abroad

Why a KILROY Foundation Grant? The intent of the Foundation is to help develop individuals and communities around the world through travel and education. We want young people to have the opportunity to discover and experience global diversity, minimize any form of prejudice and maximize interest and involvement in the global community. This we do through our KILROY Foundation Grant scheme – awarding grants to students and young individuals.

How do you apply for a KILROY Foundation Grant? To begin your application and for more information about grants and international projects we support – please follow this link! Or http://www.kilroyfoundation.net/grants/grants/

We are now taking applications to the “Fall 2016” grants up until October 31st 2016

8.    Seuraa MyCourses-pavelun kehitystä ja anna palautetta

MyCoursesin kehityskanavan verkkosivu löytyy Aalto Wikistä osoitteesta https://wiki.aalto.fi/display/mcdev  .

Sivu on auki kaikille aalto –tunnuksilla oleville käyttäjille. Sivun kautta voit mm. seurata, mitä ominaisuuksia tai parannuksia MyCoursesiin tulee seuraavaksi. Palautetta ja omat toiveesi palvelun kehittämiseen voi lähettää osoitteeseen mycourses(at)aalto.fi.

9.    Mindfulness –työpajat marras-joulukuussa

Mindfulness on hyväksyvää läsnäoloa. Se tarkoittaa tietoista valintaa osata pysähtyä ja keskittyä tähän hetkeen – ajatuksemme vaeltavat helposti joko tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Mindfulness taidot auttavat havaitsemaan nykyhetken ja elämään siinä. Säännöllisen mindfulness-harjoittelun tiedetään vähentävän stressiä. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen opiskelussa auttaa sivuuttamaan turhat häiriötekijät, keskittymään paremmin sekä välttämään liiallisesta itsekritiikistä aiheutuvaa epäonnistumisen pelkoa.  Loppusyksystä on tarjolla kaksi suomenkielistä mindfulness-työpajaa:

Mindfulness stressinhallinnassa: perjantaisin klo 9.00-11.00, 4.11-9.12.2016, Otakaari 1. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: https://into.aalto.fi/display/fiopintopsykologi/Mindfulness+stressinhallinnassa  ja opintopsykologi@aalto.fi

Mindfulness – myötätuntoinen oppiminen: perjantaisin klo 13.00-15.00, 4.11.-9.12.2016, Otakaari 1. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=18606243  ja opintopsykologi@aalto.fi

10.                  Oppimiskeskuksen avajaiset 4.11. – Ilmoittaudu 27.10. mennessä

Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen (os. Otaniementie 9) virallisia avajaisia vietetään perjantaina 4.11. klo 14:00. Oppimiskeskuksen henkilökunta opastaa tiloissa ja musiikista vastaa Polirytmi. Lämpimästi tervetuloa!

Ilmoittaudu avajaistilaisuuteen viimeistään torstaina 27.10. osoitteessa:

https://www.webropolsurveys.com/S/D204137E0CCAE464.par

11.                  Naiskuoro KYN:n Jos minä puhuisin sinulle -levynjulkistamiskonsertti

Suomen eturivin naiskuoroihin kuuluva KYN on aina tehnyt musiikkia rohkeasti uutta luoden ja rajoja rikkoen. Musiikkineuvos Kaija Viitasalon johdolla se on tullut  tunnetuksi omaleimaisesta ohjelmistosta, ilmaisurikkaasta esiintymisestä ja lauluyhtyemäisestä elävästä soinnista.

35-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi KYN julkaisee 8. äänitteensä. Levy sisältää viime vuonna Teosto-palkinnon saaneen Mikko Hassisen KYN:lle sekä KYN:lle ja jazzyhtyeelle säveltämää ja sovittamaa etnistä jazzia. Etninen jazz on kuoromusiikin genre, jonka KYN on tilausteoksillaan luonut. Siinä kansanperinteemme melodiset ainekset, ilmaisukeinot ja tekstit sekä nykyrunous yhdistyvät jazzrytmiikkaan ja -harmoniaan.

Niin levyllä kuin konsertissakin kuoro soi kolmessa sointivärimaailmassa: jazzyhtyeen kanssa, sen keskellä ja yksin.

Jos minä puhuisin sinulle -levynjulkistamiskonsertti

Naiskuoro KYN, johtaa Kaija Viitasalo

ke 26.10.2016 klo 19 Savoy-teatteriin (Kasarmikatu 46-48, Helsinki)

Manuel Dunkel, tenorisaksofoni / Ville Herrala, kontrabasso / Mikko Hassinen, rummut

Liput 20/15 €, lippu+levy-paketti 30/25 €, VIP-lippu 35 € kuorolaisilta ja ovelta, Ticketmasterista 22,50/17,50 €, 32,50/27,50 € ja 37,50 €.

Lisätietoja www.kyn.fi ja fb.com/KYNchoir

12.                  Retuperän WBK ja Polyteknikkojen Kuoro esittävät: Teekkarikulttuurin Tähdistö –konsertti 29.10.2016

Retuperän WBK ja Polyteknikkojen Kuoro ylpeilevänä esittävät ennennäkemättömän yhteiskonsertin Musiikkitalon konserttisalissa 29.10.2016 kello 13.00 ja 17.00.. Mitä tapahtuu kun suomalainen mieskuoromusiikki ja uudempi ranskalainen torwimusiikki yhdistyvät? Millaista sekaannusta syntyy kun taiteellinen harhaanjohtaja Torturo Canini saa johdettavakseen tupsulakkisen mieskuoron? Löytääkö kuoronjohtaja Saara Aittakumpu torviorkesterista maailmanluokan viskibasson? Osta lippusi nyt!

Ticketmaster-lipunmyynti:

klo 13 konsertti http://www.ticketmaster.fi/event/teekkarikulttuurin-tahdisto-lippuja/188699

klo 17 konsertti http://www.ticketmaster.fi/event/teekkarikulttuurin-tahdisto-lippuja/188701

Lippujen hinnat: 15 / 30 / 40 / 65 € (Opiskelija / II-luokka / I-luokka / Deluxe)

Konserttitapahtuma Facebookissa : https://www.facebook.com/events/1189701384374515

Lisätietoja nettisivuilla: http://www.polyteknikkojenkuoro.fi/konsertit/retuperan-wbk-polyteknikkojen-kuoro-esittavat-teekkarikulttuurin-tahdisto-konsertti/

13.                  AIESEC is looking for motivated members

AIESEC is the biggest student run organization in the world with over 70 000 active members. AIESEC provides internships abroad and develops leadership qualities in young people. Our members are interested in world issues, leadership and management.

AIESEC provides you with experience that can’t be studied. We organize several social projects around Helsinki and develop students by sending our members to attend international conferences.

There are a few ways to take full advantage of AIESEC. The easiest way is simply to join our amazing team. It’s the best way to meet the international community in Aalto. You can also come chill out in our sauna-nights, barbeques and of course unforgettable parties.

Apply: http://aiesec.fi/join/  or e-mail krzysztof.plecinski@aiesec.net

TalentIT-rekrytointimessut 3.11. – Boost your career!

14.                  Etsitkö uramahdollisuuksia ICT-alalta?

TalentIT-messut 2016 tarjoavat erinomaisen tilaisuuden hankkia harjoittelu-, kesätyö- tai diplomityöpaikka, ja mukana on yli 80 kiinnostavaa työnantajaa luovista startupeista suuriin ja kansainvälisiin ICT-alan toimijoihin.

Milloin: Torstai 3. marraskuuta 2016 klo 11 – 17.

Missä: Otahalli, Otaranta 6, Espoo

Tänä vuonna verkostoituminen messuilla on tehty entistä helpommaksi Snap Meeting –palvelulla, jonka kautta voit varata 15 minuutin mittaisia tapaamisia sinua kiehtovien yritysten kanssa. Lue lisää aiheesta ja tutustu TalentIT-messujen Career Forum –alueella tarjottaviin työnhakupalveluihin verkkosivuiltamme osoitteesta talentit.aalto.fi.

TalentIT @ Twitter / TalentIT @ Facebook https://www.facebook.com/TalentITFair/

15.                  OtaKopin talvitreenit alkavat 30.10.

Talvi alkaa pikkuhiljaa lähestyä, mutta ei hätää! OtaKoppi aloittaa taas talvikauden treenit tuttuun tapaan keskiviikkoisin klo 20 Otahallin pressulla ja sunnuntaisin klo 14.30 Otahallin monitoimihallissa. Ensimmäiset treenit ovat jo alle parin viikon päästä eli sunnuntaina 30.10. klo 14.30-16. Tapaaminen monitoimihallin katsomossa hiukan ennen treenien alkua.

Treeneihin ovat tervetulleita kaikki pesäpallosta kiinnostuneet! Kaikki kauden treenit löytyvät OtaKopin nettisivuilta kalenterista: https://otakoppi.fi/index.php/home/kalenteri

Nähdään treeneissä!

Viikkotiedote 42/2016

Tämä on AYY:n viikkotiedote 42/2016

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. Lähetä kiitos kivoille!
  3. Aavan infoilta 18.10. klo 18 alkaen
  4. AYY Presents: Opiskelijat aalloilla @ Baltic Queen 2.11.- 3.11.
  5. Recruiting session at KASKI, Northern Europe’s largest scaleup event
  6. Rantsu 30v. ja uuden rantasaunaprojektin aloitus 26.10.
  7. Humans vs. Zombies 19.-22.10.
  8. Come and join the Public Service Hackathon / #PSHACK100 (6 ECTS Credits)
  9. “HELP SCIENCE, GET PAID!” IBSEN – The Human Behaviour Simulator
  10. Mindfulness –työpajat marras-joulukuussa
  11. Teekkariorkesteri Humpsvakar 55 vuotta
  12. Naiskuoro KYN:n Jos minä puhuisin sinulle -levynjulkistamiskonsertti
  13. Vanhojen speksiläisten musikaali HYLJE konepaja brunossa
  14. Rahat pois fossiilisista -leffaillat 19.10 ja 25.10.
  15. Kiipeilykursseja opiskelijoille!

1.    Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

Viikko 42

Viikko 43

2.    Lähetä kiitos kivoille!

Kävitkö hyvällä luennolla? Hymyilikö joku käytävällä? Auttoiko opintosihteeri epätoivon hetkellä? Nyt on aika kiittää kivaa yliopiston työntekijää.

Lähettäessäsi kiitoksen osoitteessa https://lomake.ayy.fi/sosiaalipolitiikka/kortti-kivoille/ AYY toimittaa kiitettävälle henkilölle wanhanaikaisen postikortin kiitoksillasi varustettuna.”

3.    Aavan infoilta 18.10. klo 18 alkaen

Haluaisitko järjestää AYY:n isoimpia tapahtumia, kuten Aalto Afterpartyn tai WappuAallon tai edistää poikkitieteellisyyttä esimerkiksi Aaltositsien tai Aalto Amazing Racen päävastaavana? Kuulostaa siltä, että Aava voisi olla sinun juttusi! Et oikein tiedä, mitä Aava tekee? Älä murehdi, sillä tiistaina 18.10. saat vastauksen kaikkiin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin – Aavan historian ensimmäisessä infoillassa!

Tule siis klo 18 OK20 yläkertaan kuulemaan, mitä Aava, viralliselta nimeltään Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan yhteisöjaosto Aava, oikeasti tekeekään, mitä kaikkea Aavan alle mahtuu ja miten mahtavaa on olla mukana tekemässä Aalto-yhteisöstä kaikille parempaa! Takaamme hauskan ja informatiivisen illan, loistavaa seuraa sekä pientä purtavaa ja kurkunkostuketta. Et oikeasti tahdo olla neliö, joten parempi tulla paikalle!

  • MITÄ: Aavan infoilta!
  • MILLOIN: ti 18.10. klo 18 ->
  • MISSÄ: OK20 yläkerta
  • MITÄ MAKSAA: ei kerrassaan mitään
  • MITÄ PÄÄLLE: tule sellaisena kuin olet (vaatteet on plussaa)
  • MIKSI: koska oikeasti sinäkin tahdot päästä kehittämään Aalto-yhteisöä!

Psst! Kurkkaa ihmeessä muutkin vapaaehtoishommat AYY:llä osoitteesta /stop/ ja muista hakea ennen 6.12.!

4.    AYY Presents: Opiskelijat aalloilla @ Baltic Queen 2.11.- 3.11.

FB: https://www.facebook.com/events/1619548428342267/

On aika jättää loppusyksyn harmaus taakse ja suunnata aalloille! Vuoden eeppisin risteily kerää kokoon laivallisen opiskelijoita, oli opinahjo sitten Aalto tai joku muu. Koko laiva on varattu opiskelijoiden käyttöön ja loistavan risteilyseuran lisäksi meininkiä nostavat entisestään risteilyohjelma sekä huippuesiintyjät Thrill Mode ja Olavi Uusivirta!

Terminaalissa Länsisatamassa tulee olla 2.11. klo 17:00 ja laiva palaa seuraavana päivänä klo 16:00. Maissa Tallinnassa on mahdollista käydä klo 8:00-12:00.

Ilmoittautuminen on auki ja sulkeutuu 20.10. klo 24:00 tai kun laiva on täysi. Kaikkien 13.10. mennessä ilmoittautuneiden kesken arvotaan sviittejä ja deluxe-hyttejä, joten kannattaa ilmoittautua heti! Hyttien lisäksi kannattaa varata valmiiksi myös ruokahuolto laivalta.

Risteily maksaa 25€/hlö ja se varataan hyteittäin. Hytit ovat 2-4 hengelle. Ilmoittautumisessa tullaan kysymään matkustajien nimet, syntymäajat, kansalaisuudet sekä tempaajilta opiskelijanumero.

Hytin varaus löytyy osoitteesta: https://holvi.com/shop/AYYshop/section/risteily-2016/

Heitä siis haalarisi päälle ja lähde tutustumaan kohtalontovereihisi merellisissä meiningeissä! Kaikki laivaan!

Risteily toimii myös virallisena loppujuhlana Tempaus2016-opiskelijaprojektin vapaaehtoisille! Vapaaehtoisten ilmoittautumisohjeet ovat tulleet erillisellä maililla. HUOM! Muistakaa passi tai henkilöllisyystodistus

5.    Recruiting session at KASKI, Northern Europe’s largest scaleup event

Järjestäjä: Kasvuryhmä Ry, Helsinki Music Centre Mannerheimintie 13 A, Helsinki 8.11.2016 15:30-16:30 (+ main show 5pm onwards)

When looking for your future dream job, have you ever wished there was an option that would combine the upsides of an entrepreneurial startup and an established big company? A job where you’d have the possibility to work in an entrepreneurial culture with strong drive to change the world, but with ample resources to actually make change happen quickly, get coaching from experienced doers, travel the world and scale up things that work?

Did you say yes? Of course you did! We invite you to join us at KASKI and Kasvuryhmä’s first ever tailor-made recruiting event for young doers (students and recent graduates with max 5 years from graduation) and a selection of Kasvuryhmä members – i.e. the best Finnish mid-sized growth companies looking to build their next growth phase. Come and see for yourself how these hidden champions of our society are shaping the future – and what your role could be in taking their next growth step

How to apply?

Due to limited availability, tickets are distributed through an application process. Please read more and apply for a ticket here: http://www.kasvuryhma.fi/kaski#kaski-for-students-and-recent-grads

6.    Rantsu 30v. ja uuden rantasaunaprojektin aloitus 26.10.

Rantasauna täyttää tänä vuonna 30 vuotta, tätä pitää juhlia! Vuosien aikana löylyissä hionneina on lukuisia sukupolvia teekkaria ja muistoja, tule sinäkin muistelemaan kanssamme! Luvassa syntymäpäiväkakkua ja tietoa Rantsun hämärämmistä kertomuksista.

Samalla tilaisuudessa keskiviikkona 26.10. lähtölaukaistaan uuden, Otarantaan tulevan Rantsu 2.0:n saunaprojekti. Rantsulla julkaistaan uuden rakennuksen luonnoksia ja kerrotaan projektin etenemisestä. Projekti kaipaa myös aktiivisia tekijöitä, joten kannattaa ehdottomasti tulla kyselemään paikalle!

Tarjolla tapahtumassa Kampusjaoston loihtimaa kakkua nopeimmille.

Pähkinänkuoressa:

  • MITÄ: Rantsu 30v. + Rantsu 2.0 -projektin lähtölaukaus
  • MISSÄ: Rantasauna, Vastaranta
  • MILLOIN: 26.10., klo 19.00
  • MIKSI: Synttärit ja synnytyksenkäynnistys!

7.    Humans vs. Zombies 19.-22.10.

Ilmoittautuminen löytyy osoitteesta: lomake.ayy.fi/aava/humans-vs-zombies

Maailmanloppu!

Zombivirus leviää. Onko ihmiskunnalla enää mahdollisuuksia kasvavaa zombilaumaa vastaan? Metron lykkääntymisen takia Otaniemeen virus ei ole vielä ehtinyt, mutta viruksen leviäminen on vain ajan kysymys.

Ihmiset vastaan Zombit on moderoitu hippapeli, jossa zombi-pelaajat yrittävät levittää infektiota ottamalla ihmisiä kiinni. Ihmiset voivat puolustautua piiloutumalla, pakenemalla tai taistelemalla käyttäen puhtaita sukkia tai vaahtomuoviaseita (Nerf, yms.) “tainnuttaakseen” zombeja. Pelin ohessa on erilaisia tehtäviä tekemässä pelistä mielenkiintoisempaa. HvZ on joukkuepeli, joten pelissä myös varmasti tutustuu uusiin ihmisiin.

Joten liity mukaan! Tule tekemään hyvästä pelistä parempi. Ja paras puoli: Osallistuminen on täysin ilmaista. Pelissä tarvittavan huivin ja ID-lapun saa järjestäjiltä. Sinun tarvitsee vain ilmoittautua, tulla paikalle ja pelata.

Pelin alustavat säännöt löytyy täältä:https://docs.google.com/document/d/1987mA_3xeu4my_epuEdtsovsxcJ358ohHHtfqujjAVo/

Lopullisiin sääntöihin saattaa tulla pieniä muutoksia. Info-tilaisuudet ovat alkuviikolla, aikataulu tarkentuu lähempänä. Pelin päätyttyä on loppusauna sunnuntaina 23.10. Otakaari 20. Kysymyksiä voi lähettää moderaattoreille: hvzotaniemi@gmail.com

8.    Come and join the Public Service Hackathon / #PSHACK100 (6 ECTS Credits)

We warmly welcome you to join the Public Service Hackathon / #PSHACK100! While solving real-life digitalization challenges of key Finnish public sector organizations, you can earn 6 ECTS credits. You can also show your talent as an individual worthwhile hiring e.g. for an internship. You can include the project into elective courses in any study program at Aalto University. Alternatively, the project substitutes the Capstone course in most Master’s programs at the School of Business.

The project starts with a kick-off event 1st November 2016 and final presentations will be given in December 2016. In addition to the 24h Hackathon event 17th-19th November, the project includes teamwork, lectures, coaching sessions, and presentations.

Find out more on the project website: https://nordic-events.accenture.com/hackathon/#/

Sign up by 25th October 2016 at Aalto University WebOodi: https://oodi.aalto.fi/a/

Join the FB event https://www.facebook.com/events/1784367925140396/

9.    “HELP SCIENCE, GET PAID!” IBSEN – The Human Behaviour Simulator

”Department of Computer Science at Aalto University is participating in IBSEN – a project funded by Horizon 2020, the biggest EU Research and Innovation Programme. Our goal is to develop a human behaviour simulator, a technology providing a basis for socio-economic simulations that would radically change many fields.

We are now recruiting volunteers for IBSEN.

Want to participate? Just follow the link: http://participants.ibsen- h2020.eu/en/join-csgaalto, and register to be included in the participants data base of IBSEN. Once an experimental session is open, starting in a few weeks, you will receive all the information via e-mail and  your social networks (Twitter, Facebook…). Then, all you have to do is to register for the sessions you are interested in before all vacancies are completed. The participation in these sessions, which  have been approved by the corresponding Ethics Committee, involves uniquely simple decisions in modelled situations. Every data collected will be treated anonymously so your privacy is guaranteed.

http://participants.ibsen- h2020.eu/en/join-csgaalto

More info: http://ibsen-h2020.eu/recruitment/

Contact for inquiries: daniel.monsivais-velazquez@aalto.fi / kunal.bhattacharya@aalto.fi

10.                  Mindfulness –työpajat marras-joulukuussa

Mindfulness on hyväksyvää läsnäoloa. Se tarkoittaa tietoista valintaa osata pysähtyä ja keskittyä tähän hetkeen – ajatuksemme vaeltavat helposti joko tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Mindfulness taidot auttavat havaitsemaan nykyhetken ja elämään siinä. Säännöllisen mindfulness-harjoittelun tiedetään vähentävän stressiä. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen opiskelussa auttaa sivuuttamaan turhat häiriötekijät, keskittymään paremmin sekä välttämään liiallisesta itsekritiikistä aiheutuvaa epäonnistumisen pelkoa.  Loppusyksystä on tarjolla kaksi suomenkielistä mindfulness-työpajaa:

Mindfulness stressinhallinnassa: perjantaisin klo 9.00-11.00, 4.11-9.12.2016, Otakaari 1. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: https://into.aalto.fi/display/fiopintopsykologi/Mindfulness+stressinhallinnassa ja opintopsykologi@aalto.fi

Mindfulness – myötätuntoinen oppiminen: perjantaisin klo 13.00-15.00, 4.11.-9.12.2016, Otakaari 1. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=18606243 ja opintopsykologi@aalto.fi

11.                  Teekkariorkesteri Humpsvakar 55 vuotta

Teekkariorkesteri Humpsvakar täyttää 55 vuotta 22. lokakuuta, ja mikä parempi tapa juhlia kuin kääntää Tapiolasali ylösalaisin ja järjestää huikeimman konserttin miesmuistiin. Kun lipun hinta opiskelijalle on vain naurettavat 10€ nyt on mainio tilaisuus nauttia musiikista, sekä reippaasta teekkarihuumorista.

Jotta saisi parhaimman mahdollisen tiedonkulun kannattaa seurata tapahtuman facebooksivua osoitteessa https://www.facebook.com/events/1000354250050353/ , tai vaihtoehtoisesti voit navigoida suoraan ostamaan lippua orkesterin kotisivulta osoitteessa https://www.humpsvakar.fi/ .

12.                  Naiskuoro KYN:n Jos minä puhuisin sinulle -levynjulkistamiskonsertti

Suomen eturivin naiskuoroihin kuuluva KYN on aina tehnyt musiikkia rohkeasti uutta luoden ja rajoja rikkoen. Musiikkineuvos Kaija Viitasalon johdolla se on tullut  tunnetuksi omaleimaisesta ohjelmistosta, ilmaisurikkaasta esiintymisestä ja lauluyhtyemäisestä elävästä soinnista.

35-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi KYN julkaisee 8. äänitteensä. Levy sisältää viime vuonna Teosto-palkinnon saaneen Mikko Hassisen KYN:lle sekä KYN:lle ja jazzyhtyeelle säveltämää ja sovittamaa etnistä jazzia. Etninen jazz on kuoromusiikin genre, jonka KYN on tilausteoksillaan luonut. Siinä kansanperinteemme melodiset ainekset, ilmaisukeinot ja tekstit sekä nykyrunous yhdistyvät jazzrytmiikkaan ja -harmoniaan.

Niin levyllä kuin konsertissakin kuoro soi kolmessa sointivärimaailmassa: jazzyhtyeen kanssa, sen keskellä ja yksin.

Jos minä puhuisin sinulle -levynjulkistamiskonsertti

Naiskuoro KYN, johtaa Kaija Viitasalo

ke 26.10.2016 klo 19 Savoy-teatteriin (Kasarmikatu 46-48, Helsinki)

Manuel Dunkel, tenorisaksofoni / Ville Herrala, kontrabasso / Mikko Hassinen, rummut

Liput 20/15 €, lippu+levy-paketti 30/25 €, VIP-lippu 35 € kuorolaisilta ja ovelta, Ticketmasterista 22,50/17,50 €, 32,50/27,50 € ja 37,50 €.

Lisätietoja www.kyn.fi ja fb.com/KYNchoir

13.                  Vanhojen speksiläisten musikaali HYLJE konepaja brunossa

Vanhojen speksiläisten uusi kunnianhimoinen musikaali HYLJE sai ensi-iltansa 13.10. Konepajan Brunossa. HYLJE kertoo mainosmiehestä, joka tajuaa elämänsä olevan feikkiä ja pestautuu ruotsinlaivamaskotiksi etsimään itseään. Lavalla nähdään 23 näyttelijää ja tanssijaa, 12-henkinen orkesteri ja mm. 3 sähkötrukkia. Liput (26/22 EUR) ja lisätiedot: www.hylje.com

14.                  Rahat pois fossiilisista -leffaillat 19.10 ja 25.10.

Tule tutustumaan ympäri maailmaa levinneeseen fossil free / divestment-liikkeeseen ja suunnittelemaan Suomen Rahat pois fossiilisista -kampanjaa! Tilaisuudessa katsotaan aiheeseen liittyvä dokumentti sekä keskustellaan kampanjasta ja sen käynnistämisestä Aalto-yliopistossa.

Aalto-yliopiston leffailta järjestetään 25.10. klo 18.00-21.00 Aalto Design Factorylla osoitteessa Betonimiehenkuja 5, Espoo. Löydät tapahtuman myös Facebookista: https://www.facebook.com/events/347996745548182/

Leffaillassa esitettävä elokuva on ilmastotieteestä, ilmastopolitiikasta ja ilmastoaktivismista kertova dokumentti Disruption. Katso dokkarin traileri täällä: https://vimeo.com/watchdisruption/trailer

Katsomme myös muutaman minuutin pätkän Rahat pois fossiilisista -kampanjasta kertovasta Do the Math -dokumentista.

Rahat pois fossiilisista on kampanja julkisten instituutioiden sijoitusten siirtämiseksi pois fossiilisia polttoaineita tuottavista yhtiöistä. Opiskelu tai työskentely yliopistoissa ei ole välttämätöntä mukana toimimiseen, kaikki ovat tervetulleita mukaan! Katso lisää nettisivuiltamme: http://world.350.org/finland/kampanjat/rahat-pois-fossiilisista/

Vaikket pääsisikään paikalle, voit lähteä mukaan seuraamalla meitä Facebookissa: https://www.facebook.com/FossilFreeFinland/

15.                  Kiipeilykursseja opiskelijoille!

Uusi harrastus hakusessa? Eikö boulderkiipeily jaksa kiinnostaa? Haluatko kavuta korkeuksiin?

Kiipeilykerho Orangin syksyn kurssit ovat käsillä! Kurssien hinta on 55€ ja jäsenille 45€ (jäsenyys 5€) Erittäin opiskelijaystävällinen hinta kaupallisten keskusten hintoihin nähden! Kiipeilyn peruskurssilla opit yläköysikiipeilyyn tarvittavat tiedot ja taidot sekä varmistamisen, jolloin voit itse käydä missä tahansa kiipeilykeskuksessa. Lead kurssilla opit alaköysikiipeilyn salat sekä varmistamaan turvallisesti kaverin liidatessa.

Kurssien aikataulut ja ilmoittautuminen löytyy täältä.

AYY Viikkotiedote 40/2016

Tämä on AYY:n viikkotiedote 40/2016

Tällä viikolla vietetään Aalto Wellbeing-viikkoa kaikilla kampuksilla. Katso viikon ohjelma facebookista.

P.S. Aallon ja AYY:n yhdenvertaisuuskysely on auki vielä huomiseen saakka! Vastaa ja kerro kokemuksistasi!  https://www.webropolsurveys.com/S/DFB80A899DE3466B.par

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. Ilmoita myöhästyneestä kurssiarvostelusta
  3. Siviilipalvelukseen AYY:lle? Kiinteistöapulainen wanted!
  4. AYY:n vapaaehtoishaut ovat auki!
  5. Teekkariperinneviikko tulee marraskuussa!
  6. Ehdota uusia arwoisia Pyöreän Tornin Kiltaan
  7. Aalto Crossroads – Case competition for all Aalto BSc and MSc students!
  8. Aalto Amazing Race -seikkailu fukseille/mursuille/ykkösille!
  9. Mp3 Experience by MOSAIC on Oct 5th
  10. Humans vs. Zombies 19.-22.10.
  11. TalentIT Fair 2016 – Boost your career!
  12. OUBS Premieren Perusteet -koulutus 12.10.2016 18:00 Studiolla
  13. Tikelo presents: Info/Movie Night – The Grand Budapest Hotel
  14. Elokuvakerho Montaasin kaitafilmikurssin ilmoittautuminen on nyt auki!
  15. Teekkariorkesteri Humpsvakar 55 vuotta
  16. Global Shapers Helsinki Hub kickoff 5th Oct
  17. Skipolin alppimatkan ilmoittautuminen 6.10. ja Kaukkarit 15.10.
  18. Join AIESEC and make a difference!
  19. Tankotanssia Aalto Wellbeing Weekillä
  20. Aalto Predators Tryouts

1.    Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

Viikko 40

Viikko 41

2.    Ilmoita myöhästyneestä kurssiarvostelusta

Aalto-yliopiston opetuksen ja opiskelun säännöstössä määrätään, että tentit ja muut opintosuoritteet on tarkistettava ja kirjattava opintorekisteriin kuukauden kuluessa. Jos tenttisi tulokset tai opintopisteesi ovat myöhässä tästä määräajasta, voit ilmoittaa siitä Aallon korkeakoulujen opintoasianpäälliköille.

  • ARTS: Leena Koskinen (leena.koskinen@aalto.fi)
  • BIZ: Markus Torkkeli (markus.torkkeli@aalto.fi)
  • CHEM: Hanne Puskala (hanne.puskala@aalto.fi)
  • ELEC: Perttu puska (perttu.puska@aalto.fi)
  • ENG: Marjo Immonen (marjo.immonen@aalto.fi)
  • SCI: Mari Knuuttila (mari.knuuttila@aalto.fi)

3.    Siviilipalvelukseen AYY:lle? Kiinteistöapulainen wanted!

Tiesitkö, että ylioppilaskuntasi toimii siviilipalveluslain (1446/2007) mukaisena siviilipalveluspaikkana. Tällä hetkellä ylioppilaskunta tarjoaa kerrallaan kolmea (3) työpalvelutehtävää: kiinteistöapulainen, graafinen suunnittelija (AD), IT-tukihenkilö. Aloitusajat kuhunkin tehtävään löytyvät siviilipalveluskeskuksen paikkahakemistosta. Ylioppilaskunta ei valitettavasti pysty ottamaan uutta siviilipalvelusvelvollista merkittävästi aiemmin kuin edeltävän velvollisen työpalvelus päättyy. Tällä hetkellä haemme kiinteistöapulaista, joka voisi aloittaa tehtävässään mahdollisimman pian.

Arvostamme luovuutta, tarkkuutta ja yhteistyökykyä. AYY tarjoaa siviilipalvelusmiehelle viihtyisän työympäristön Espoon Otaniemessä, veikeät ja mukavat työkaverit, asunnon työpaikan läheisyydestä sekä muut lakisääteiset etuisuudet. Kiinteistöapulaisen tehtävänä on huolehtia ylioppilaskunnan järjestötilojen ja asuinkohteiden kunnossapidosta ja kehityksestä yhdessä järjestö- ja asuntosektoreiden sekä rakennusmestarin kanssa.

Työnkuvaan kuuluvat vuokrattavien tilojen ja Teekkarikylän asuinkohteiden kunnon ja varusteiden tarkastaminen, sekä näihin liittyvät pienet korjaustyöt. Kiinteistöapulaisen työhön sisältyy ajoittain toimistotöitä ja juoksevien asioiden hoitoa ylioppilaskunnan toimistolla. Hakijalta toivotaan kokemusta rakennusalalta sekä kunnossapidosta. Vähintäänkin B-ajokortti on välttämätön. Lyhyesti sanottuna haemme talonmiestä vastaavaa henkilöä.

Mikäli olet kiinnostunut ylioppilaskunnasta siviilipalveluspaikkana, ota yhteyttä ylioppilaskunnan pääsihteeriin Niko Fermiin (paasihteeri(at)ayy.fi / 050 520 9415).

4.    AYY:n vapaaehtoishaut ovat auki!

Maailman paras ylioppilaskunta AYY hakee vapaaehtoisia! Ylioppilaskunnassamme on lukuisia tehtäviltään ja työmäärältään erilaisia vapaaehtoistehtäviä, joten jokaiselle löytyy varmasti mieluinen pesti! Tehtäviä löytyy muun muassa tapahtumatuotannon, kampuskehityksen, kansainvälisten asioiden, edunvalvonnan sekä yrityssuhteiden parissa. Tutustu aikatauluun, hakukohteisiin ja vapaaehtoisena toimineiden kokemuksiin osoitteessa /stop/. Seuraa vapaaehtoishakujen tiedotusta myös Instagramissa (@ayy_fi) sekä Facebookissa.

5.    Teekkariperinneviikko tulee marraskuussa!

Teekkariperinneviikko tulee taas ja tällä kertaa on aika nostetaan teekkaritietous pöydälle. Tiedätkö minä vuonna teekkarit siirtyivät Otaniemeen? Tai miksi teekkarilakissa on tupsu? Jos tiedät, mainiota, mutta jos et, ei hätää! Tänä vuonna Teekkariperinneviikon aikana netissä pelattava Teekkaripeli kertoo vastauksen.

Teekkarius täyttää tänä vuonna 144 vuotta ja tätä juhlitaan kokonaisen viikon voimin 7.11.-12.11. Mukana on aimo kattaus tuttuja tapahtumia, mutta myös uutta hauskaa puuhasteltavaa. Viikon aikana voit muun muassa haastaa ystäväsi kisailemaan teekkarikulttuurin tietämyksestä Teekkaripelissä, keksiä uusia sanoja lauluihin ja esittää ne Laulukilpailusitseillä ja lähteä valloittamaan itäistä naapurikaupunkia Helsinkiä Polin appron rastikartan ohjeistamana! Teekkariperinneviikon päättää 200 hengen Teekkariperinnejuhla, joka tarjoilee taattua juhlahumua ja mikä parasta voi juhlia jatkaa seuraavana päivänä Teekkarisilliksen merkeissä. Merkkaa siis viikko kalenteriisi ja ole kuulolla, koska kaikki viikon tapahtumat esitellään tällä viikolla Teekkarijaoston facebookissa!

Teekkariperinnejuhlan ja -silliksen ilmoittautuminen aukeaa keskiviikkona 5.10. klo 12:00! Ole nopea ja varmista paikkasi vuoden viileimmissä juhlissa osoitteessa www.teekkarius144.ayy.fi. Polin Appron ja Dipolin Appron ennakkolippujen myynti yhdistyksille alkaa 5.10. Lisätietoa kaikista viikon tapahtumista saat nettisivuilta www.teekkarius144.ayy.fi. Nähdään marraskuussa!

6.    Ehdota uusia arwoisia Pyöreän Tornin Kiltaan

Pyöreän Tornin Kilta on Aalto-yliopiston läheisyydessä toimiva kunnia- ja  seniorijärjestö. Killan Arwoisaksi voidaan kutsua opintojensa loppuvaiheessa olevia tai vastavalmistuneita henkilöitä, jotka ovat osoittaneet jatkuvaa, elävää harrastusta ja mielenkiintoa teekkarikulttuuria ja muuta Aalto-yliopiston ylioppilastoimintaa kohtaan sekä vieneet kehitystä eteenpäin ylioppilaskunnassa tai sen piirissä toimivissa yhdistyksissä. Ehdotuksia PTK:n arwoisiksi voi tehdä 12.10.2016 klo 23:59 saakka osoitteessa https://lomake.ayy.fi/ptk/ehdota-uusia-arwoisia/.

Ehdotuksen voi tehdä yksittäinen henkilö, kilta, yhdistys, tai useampi henkilö, kilta tai yhdistys yhdessä.

Lisätietoja PTK ry:stä löytyy osoitteesta: http://ptk.ayy.fi/

7.    Aalto Crossroads – Case competition for all Aalto BSc and MSc students!

What? A case competition open to all Aalto BSc and MSc -students. To participate, you can form your own team of 4. If you want to participate but don’t have a team yet, you can apply individually and the organizers will create teams. Altogether 15 teams can participate! Apply by writing a short motivational letter (max. 1 page), in which you tell us why you would like to participate. Challenge your friends to participate, too! The application deadline is October 15, 2016.

Where and when? The competition will take place at the Töölö campus on November 7-8, 2016 as follows:

  • Monday, November 7: 3-6 pm: “Solving a case”” – workshop where you’ll learn how to solve cases
  • Tuesday, November 8: 9 am-8 pm: Case competition

How to apply? Send your motivation letter by email to Christa Uusi-Rauva (christa.uusi-rauva(at)aalto.fi) by October 15, 2016. The teams will be selected by October 23. If you have any questions, please contact Christa!”

8.    Aalto Amazing Race -seikkailu fukseille/mursuille/ykkösille!

AYY:n Yhteisöjaosto Aava ja Teekkarijaosto sekä KY:n Kulttuurivaliokuva KUVA järjestävät Aalto Amazing Race rastiseikkailun Otaniemi-Töölö akselilla torstaina 13.10. Sinä ja poikkitieteellinen tiimisi (saat valita yhden kaverin tiimiin) menette kohti seikkailuja ratkomaan Amazing Race -tyylisiä tehtäviä, minkä jälkeen matka jatkuu KY-talolle palkintojenjakotilaisuuteen, jossa teitä odottaa muitakin hauskoja aktiviteetteja.

Haluatko tietää miltä kilpailun huuma tuntuu Amazing Race:ssa? Liity Aalto Amazing Race:een registeröitymällä tämän lomakkeen kautta: http://lomake.ayy.fi/aava/aaltoamazingrace2016/

Facebook: https://www.facebook.com/events/988873637901490/

9.    Mp3 Experience by MOSAIC on Oct 5th

Join the MP3 Experience that has attained an incredible international reputation! But this time with Harry Potter, the wizard’s adventure!!! This event is definitely something that you have never experienced before.

Mosaic will organise this hugely successful event for the 9th time on Wednesday, 5th October, 2016. The idea is to download a music file (approx. one hour) to your phone or music device, push PLAY simultaneously with the crowd and follow the instructions you hear. The purpose is to attract positive attention, delight other people and have fun in a great group.

What is going to happen this year? There’s only one way to find out – come and explore the city with us!

MP3 file link https://www.facebook.com/events/194657760955989/

Download the Mp3 to your devices but do not listen to it before the event starts.

Dresscode: Overalls or anything else

10.                  Humans vs. Zombies 19.-22.10.

Ilmoittautuminen löytyy osoitteesta: lomake.ayy.fi/aava/humans-vs-zombies

Maailmanloppu! Zombivirus leviää. Onko ihmiskunnalla enää mahdollisuuksia kasvavaa zombilaumaa vastaan? Metron lykkääntymisen takia Otaniemeen virus ei ole vielä ehtinyt, mutta viruksen leviäminen on vain ajan kysymys.

Ihmiset vastaan Zombit on moderoitu hippapeli, jossa zombi-pelaajat yrittävät levittää infektiota ottamalla ihmisiä kiinni. Ihmiset voivat puolustautua piiloutumalla, pakenemalla tai taistelemalla käyttäen puhtaita sukkia tai vaahtomuoviaseita (Nerf, yms.) “tainnuttaakseen” zombeja. Pelin ohessa on erilaisia tehtäviä tekemässä pelistä mielenkiintoisempaa. HvZ on joukkuepeli, joten pelissä myös varmasti tutustuu uusiin ihmisiin.

Joten liity mukaan! Tule tekemään hyvästä pelistä parempi. Ja paras puoli: Osallistuminen on täysin ilmaista. Pelissä tarvittavan huivin ja ID-lapun saa järjestäjiltä. Sinun tarvitsee vain ilmoittautua, tulla paikalle ja pelata.

Pelin alustavat säännöt löytyvät täältä. Lopullisiin sääntöihin saattaa tulla pieniä muutoksia. Info-tilaisuudet ovat alkuviikolla, aikataulu tarkentuu lähempänä. Pelin päätyttyä on loppusauna sunnuntaina 23.10. Otakaari 20. Kysymyksiä voi lähettää moderaattoreille: hvzotaniemi@gmail.com

11.                  TalentIT Fair 2016 – Boost your career!

Are you looking for career opportunities in the field of ICT? TalentIT 2016 Career Fair offers an excellent chance to land an internship, summer job or Master’s thesis position. There are over 80 great employers at the fair this year from small startups to widely known ICT businesses and exciting operators in Otahalli, on Thursday November 3, 11am – 5pm.

This year, we are taking networking to the next level with Snap Meeting service that enables you to book 15-minute meetings with interesting companies. Read more about the service and get to know our Career Forum’s other offerings from our website, talentit.aalto.fi. Only one month to go – get ready.

TalentIT @ Twitter / TalentIT @ Facebook

12.                  OUBS Premieren Perusteet -koulutus 12.10.2016 18:00 Studiolla

Loppuuko Windows Movie Makerista ominaisuudet? Onko videoeditointi uusi tuttavuus? Oli syy mikä hyvänsä, olet tervetullut OUBSin Premieren Perusteet -koulutukseen!

Koulutuksessa tutustutaan Adobe Premieren käyttöön videoeditoinnissa. Koulutuksessa käsitellään leikkauksen perustyökaluja ja -työtapoja Premieren näkökulmasta, esimerkkien kautta. Aiempi kokemus Premierestä tai videoeditoinnista ei ole välttämätöntä, vaan koulutuksesta lähdetään liikkeelle aivan perusteista. Mikäli koulutusta haluaa seurata itse mukana tehden, voi mukaan ottaa oman kannettavan tietokoneen Premierellä varustettuna (asennathan ennen koulutusta). Premieren kokeiluversion saa maksutta http://adobe.com.

Ilmoittautumiset ja lisätietoja Facebook-tapahtumassa tai sähköpostilla hallitus@oubs.fi. Koulutus on avoin ja ilmainen AYY:n ja OUBSin jäsenille.

13.                  Tikelo presents: Info/Movie Night – The Grand Budapest Hotel

Tikelo is a movie club for all Aalto students, with a long tradition dating back to 1965. In the first event of the fall you will hear more about the movie club and about the range of activities that we organize. After the introduction, it’s time for the movie! We will be showing you The Grand Budapest Hotel directed by Wes Anderson. This visual masterpiece with a fascinating plot and witty dialogue won four Oscars in 2015.

In addition, we will serve punch, pizza and movie snacks. The event and the refreshments are free of charge. See you at 3. floor Yläkertsi in KY Building (address Pohjoinen Rautatiekatu 21, Helsinki) on Wednesday 5.10. at 18.00!

Event on Facebook: https://www.facebook.com/events/648643658633339/

14.                  Elokuvakerho Montaasin kaitafilmikurssin ilmoittautuminen on nyt auki!

Viikonloppuna 7.–9.10. järjestettävällä elokuvanteon peruskurssilla käydään läpi käsikirjoittamisen, kuvakerronnan, valaisun ja kuvauksen alkeet sekä kuvataan ryhmissä lyhytelokuvat 8 mm värifilmille. Kurssi tarjoaa siis vielä ainutlaatuisen tilaisuuden tehdä leffa vuosi vuodelta harvinaisemmalle kaitafilmille. Filmit lähetetään kehitettäväksi laboratorioon, jonka jälkeen ne leikataan Montaasin filmileikkaamossa ryhmien erikseen sopimana ajankohtana. Leikkaaminen tapahtuu ns. klassisella menetelmällä, eli pätkimällä ja teippaamalla.

Kurssin tarkempi aikataulu montaasi.ayy.fi Lisätiedot ja ilmoittautumiset sähköpostilla: montaasi@list.ayy.fi

Kurssi järjestetään Otaniemessä, Espoossa. Kurssilla on 15 paikkaa ja sen hinta on 25 euroa Montaasin jäsenille. Jos et ole vielä jäsen, voit hoitaa jäsenmaksun, 5 euroa, samalla kurssimaksun kanssa. Jäseneksi voit liittyä montaasin nettisivuilta.

15.                  Teekkariorkesteri Humpsvakar 55 vuotta

Teekkariorkesteri Humpsvakar täyttää 55 vuotta 22. lokakuuta, ja mikä parempi tapa juhlia kuin kääntää Tapiolasali ylösalaisin ja järjestää huikeimman konserttin miesmuistiin. Kun lipun hinta opiskelijalle on vain naurettavat 10€ nyt on mainio tilaisuus nauttia musiikista, sekä reippaasta teekkarihuumorista.

Jotta saisi parhaimman mahdollisen tiedonkulun kannattaa seurata tapahtuman facebooksivua osoitteessa https://www.facebook.com/events/1000354250050353/ , tai vaihtoehtoisesti voit navigoida suoraan ostamaan lippua orkesterin kotisivulta osoitteessa https://www.humpsvakar.fi/ .

16.                  Global Shapers Helsinki Hub kickoff 5th Oct

The Global Shapers Helsinki Hub will kickoff with the event “Lessons on how to change the world” with some amazing speakers, and open the hub’s membership applications for year 2016-2017.

  • Time: Wednesday, October 5 at 5:30 PM – 8:30 PM
  • Place: Startup Maria, Marian Sairaala, Lapinlahdenkatu 16
  • Further information on Facebook event: https://www.facebook.com/events/136672740123926/
  • Register for the event here: https://www.eventbrite.com/e/lessons-on-how-to-change-the-world-tickets-27643708075

17.                  Skipolin alppimatkan ilmoittautuminen 6.10. ja Kaukkarit 15.10.

Skipolin Kaukkarit 15.10

Miltä kuulostaisi varaslähtö laskukauteen? Skipoli hoitaa rantasaunalle 15.10. rekkalasteittain lunta, joten huimat reilisessarit on taattu! Luvassa mahtavia palkintoja parhaille trickeille sekä pannutuksille. Tule nauttiimaan hyvästä filliksestä monot tai kengät jalassa! Afterski jatkuu pitkälle yöhön!!

Skipolin THÖ Alppimatka

Himoitsetko isoihin rinteisiin? Tekeekö mieli laskea metrikaupalla puuteria? Skipolin alppidelegaatti suuntaa tänä vuonna Itävallan Nauderssiin! Reissu starttaa 14.1.2017 ja kahden viikon rinteiden paukuttelun jälkeen palataan suomeen 28.1! Ilmoittautuminen Alvarin aulassa 6.10 KLO 10.00!! Tervetulleita ovat niin kokeneet konkarit kuin alppineitsyet! Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/1809299115949862/

18.                  Join AIESEC and make a difference!

AIESEC, with over 70,000 members is one of the largest student run organizations in the world. We are currently looking for more members to add to our amazing team. AIESEC provides opportunities to go on an exchange and have an internship abroad. If you want to practice business management, public speaking or if you want to hang out with students from all around the world then AIESEC is for you. The application period will close shortly!

Send a message to: krzysztof.plecinski@aiesec.net

19.                  Tankotanssia Aalto Wellbeing Weekillä

Tule kokeilemaan tankotanssia Otaniemessä! Otanko ry tarjoaa viikottaisia tankotanssitunteja ja workshopeja. Lisää infoa otanko.ayy.fi. HUOM! Ilmoittautumista tunneille ei tarvita Aalto Wellbeing Weekin aikana.

  • Mitä: tankotanssia
  • Milloin keskiviikkoisin klo 16.30-17.45
  • Missä: Yhdistystila, Jämeräntaival 1
  • Varusteet: juomapullo, lyhyet shortsit, oma pieni pyyhe
  • Miksi: Koska oranssi on maailman paras väri!

20.                  Aalto Predators Tryouts

Aalto Predators järjestää avoimet treenit 5.10 klo 18:00 Talin jalkapallohallilla (Purotie 8, Helsinki).

Tarvitset: Ulkoliikuntavarusteet (luonnon nurmi), vesipullo (Hammassuojat valinnainen)

Naisten joukkueeseen voi liittyä kaikki pääkaupunkiseudun korkea- tai ammattikorkeakoulun naisopiskelijat. Miesten joukkue on avoin kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille.

Aikaisempaa lajitaustaa ei tarvitse, kokeilupäivinä pääset oppimaan amerikkalaisen jalkapallon perustekniikoita- ja taitoja, sekä näkemään mikä pelipaikka sopisi parhaiten sinulle. Amerikkalainen jalkapallo on monipuolinen laji, jossa löytyy pelipaikkoja monelle erilaisella atleettityypeille

Miesten joukkueen tryoutit (Men’s team):

  • https://www.facebook.com/events/1222319987807725/
  • https://www.facebook.com/events/602088176640745/

Naisten joukkueen tryoutit (Women’s team):

  • https://www.facebook.com/events/862470397188224/
  • https://www.facebook.com/events/182329722191933/