Jäsenille


Kategoriat

Aalto-kymppi ja Aalto-vitonen 18.9.2016 – ilmoittaudu mukaan!

Perinteinen Aalto-kymppi ja Aalto-vitonen -liikuntapäivä järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 18.9.2016 klo 13.  Lähtölaukaus on klo 14:00. Matkat voit juosta, hölkätä, kävellä tai sauvakävellä.

Tapahtuma järjestetään osana Espoon Rantamaratonia ja puolimaratonia, joihin myös aaltolaisilla on mahdollisuus osallistua. Rantamaraton ja puolimaraton järjestetään lauantaina 17.9.2016.

Aalto-kymppi / Aalto-vitonen - Espoo, Finland - 20/09/2015 - photo by Lasse Lecklin
Aalto-kymppi / Aalto-vitonen – Espoo, Finland – 20/09/2015. Aaltolaisia vuoden 2015 tapahtumassa  – photo by Lasse Lecklin

Kaikkien matkojen lähtö on Espoon Otarannassa, Laajalahden rannalla.

Osallistumismaksu

  • Aalto-kympin ja Aalto-vitosen osallistumismaksun maksaa puolestasi yliopisto.
  • Espoon Rantamaratonille ja puolimaratonille  osallistumismaksu on 40€. (0€, mikäli ilmoittaudut vapaaehtoiseksi toimitsijaksi sunnuntaiksi 18.9. Aalto-kympille  tai perjantaiksi 16.9. kisatoimistoon.

Osallistujat saavat ”Rantamaraton 2016” teknisen juoksupaidan, jossa on mm. Aalto-yliopiston logo.

Ilmoittautuminen

  • Aalto-kympille ja Aalto-vitoselle  ilmoittautuminen alkaa ma 1.2.2016 klo 9.00, ja se päättyy su 11.9.2016 klo 23.59.
  • Espoon Rantamaratonille ja puolimaratonille   ilmoittautuminen alkaa maanantaina 1.2.2016 klo 9.00, ja se päättyy (aaltolaisten hinnalla) 11.9.2016 klo 23.59.
    Huomaathan, että ”Seura”-kohtaan on tärkeää merkitä Aalto-yliopisto, jotta järjestäjä tietää henkilön olevan oikeutettu alennettuun hintaan. Lomakkeessa kysytään myös opiskelijanumeroa tai työpaikkaa.
  • Katso uutinen vapaaehtoisten toimitsijoiden hausta  alta

Tervetuloa liikkumaan, aaltolainen!

Aalto-kymppi ja Aalto-vitonen muodostavat Aalto-yliopiston lukuvuoden alkamisen yhteydessä henkilökunnalle, opiskelijoille ja alumneille tarkoitetun yhteisöllisen tapahtuman. Vuonna 2015 Aalto-kympille osallistui yli 1 500 aaltolaista.

Lisätietoja:

Jenni Ståhl, jenni.stahl@aalto.fi puh. 050 596 1099

Espoon rantamaraton (rantamaraton.fi)

———————————————————————————————————————

Aalto-kympille haetaan vapaaehtoisia toimitsijoita 16.9 ja 18.9.2016!

Perinteinen Aalto-kymppi ja Aalto-vitonen -liikuntapäivä järjestetään sunnuntaina 18.9.2016.

Tapahtuman yhteydessä tarvitaan toimitsijoita seuraavasti:

  • pe 16.9.2016
    • 10 toimitsijaa kansliassa klo 13–19
  • su 18.9.2016
    • 10–12 toimitsijaa avustamaan kisakansliassa klo 9–14 ja juomapisteellä klo 13 –16
Lämmittelyä juoksua varten Aalto-kympissä 2015, © Lasse Lecklin
Lämmittelyä juoksua varten Aalto-kympissä 2015, © Lasse Lecklin

Lämmittelyä juoksua varten Aalto-kympissä 2015,  © Lasse Lecklin

Kisakansliat/kansliatyöt sijaitsevat Otaniemen Otahallilla ja/ tai sen välittömässä läheisyydessä. Toimitsijat ovat paikalla vähintään 4–5 tuntia. Sunnuntain 18.9.2016 kisakansliavuorosta klo 9-14 ehtii osallistumaan Aalto-kympille tai Aalto-vitoselle.  Toimitsijaksi saapuneet saavat juoksupaidan, ruokaa ja kahvia sekä mahdollisuuden osallistua ilmaiseksi puolimaratonille tai Rantamaratonille lauantaina 17.9.2016 (arvo 40 euroa).

Toimitsijaksi ilmoittautuminen

Toimitsijaksi ilmoittaudutaan sähköpostitse.
Kerro ilmoittautumisen yhteydessä seuraavat tiedot:

  • nimi
  • sähköposti
  • puhelinnumero
  • milloin voit olla paikalla
  • Jos haluat toimitsijana olosta palkkioksi itsellesi ilmaisen osallistumisen lauantain 17.9  Rantamaratoniin tai puolimaratoniin kerro lisäksi matkasi (maraton tai puolimaraton) ja syntymäaikasi.

Ilmoittauduthan viimeistään keskiviikkona 31.8.2016 lähettämällä viesti Jenni Ståhlille jenni.stahl@aalto.fi

Ilmaisen maratonin tai puolikkaan valinneelle Aalto-kympin toimitsijalle lähetetään osanottomaksulasku, jos hän ei tule tehtäviin perjantaina tai sunnuntaina, eikä poissaolosta ole esittää lääkärintodistusta.

Lisätietoja:

Jenni Ståhl, HR, jenni.stahl@aalto.fi, p. 050 596 1099

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huomioita asukkaille lomakauden ajaksi

Otaniemessä on tapahtunut viime aikoina useita murtoja HOASin Jämeräntaival 10:n katutason asuntoihin. Murroissa asuntoihin on tunkeuduttu ikkunan kautta keskellä päivää sekä yöaikaan. Poliisi tutkii tapauksia.  Mikäli havaitset jotain poikkeavaa käytöstä (katutason) asuntojen läheisyydessä, ilmoita havainnoistasi poliisille. Tuntomerkkejä kannattaa kirjata ylös.

Useat murrot pienen ajan sisällä ovat erittäin valitettavia, mutta niistä huolimatta Otaniemi on edelleen turvallinen paikka asua, eikä erityistoimenpiteisiin ole tarvetta. Kaikkien kannattaa kuitenkin noudattaa normaalia varovaisuutta ja huolellisuutta erityisesti silloin, kun asunto jää tyhjilleen esim. lomamatkan ajaksi. Kiinnitä huomiota esimerkiksi seuraaviin seikkoihin:

  • Sulje ovet ja ikkunat huolellisesti, kun et ole kotona.
  • Älä hehkuta lomaa sosiaalisessa mediassa. Lomasta kertominen paljastaa, milloin kotisi on tyhjillään.
  • Kannattaa myös pitää asunto asutun näköisenä silloinkin, kun olet itse pois. Pyydä siis kaveria nostamaan posti pois eteisestä/postilaatikosta ainakin silloin tällöin poissaolosi aikana.
  • Luettele ja valokuvaa omaisuutesi ja arvoesineesi. Näin sinulla on murron sattuessa esittää todiste kadonneista tavaroista vakuutusyhtiölle tai poliisille.

Mikäli sinulla on kysyttävää AYY:n asuntojen turvallisuudesta, voit olla yhteydessä asuntotoimistoon (asuntotoimisto@ayy.fi).

Viikkotiedote 22/2016

Tämä on AYY:n viikkotiedote 22/2016

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

Viikkotiedote jää kesälomalle. Syksyn ensimmäinen viikkotiedote ilmestyy maanantaina 29.8. ja materiaalin DL on tutusti torstaina 25.8. klo 10.

HUOM! AYY:n palvelupisteet ovat suljetut osan kesästä. Katso poikkeukselliset aukiolot ja päivystysajat osoitteesta ayy.fi. Ikimuistoista ja rentouttavaa kesää kaikille!

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. Jaa mielikuvasi AYY:sta viestintästrategiatyön taustaksi
  3. HelleAalto Hietaniemen uimarannalla 13.8.!
  4. Hae taloustoimikuntaan täydennyshaussa!
  5. Mahdollisuus hakea OtaHoasin kerhotiloja
  6. Kiitos kivoille!
  7. Ylioppilaskunnassa töitä ja siviilipalveluspaikkoja tarjolla!
  8. Haetaan vapaaehtoisia auttamaan turvapaikanhakijoita
  9. Tempaus2016 tulee syksyllä – pysy kärryillä seuraamalla somekanavia
  10. Sibeliuspuiston minigolf avaa kautensa maanantaina 30. toukokuuta!
  11. DASH’16 New Media Festival
  12. Bachelors of Arts 2016 -loppunäyttely 27.5.-17.6.2016
  13. Ilmoittaudu mukaan Aalto-kymppi -juoksutapahtumaan 18.9.2016
  14. Graffathon, a computer graphics hackathon, 10.-12.6 @Startup Sauna
  15. Purjehtija- ja saaristopäällikkökurssit

1.    Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

2.    Jaa mielikuvasi AYY:sta viestintästrategiatyön taustaksi

AYY kehittää toimintaansa jatkuvasti ja tällä hetkellä työn alla on mm. viestintästrategian päivitys. Strategian valmistelun taustaksi haluaisimme kuulla, millaisia mielikuvia sinulla on AYY:sta. Millainen AYY mielestäsi on? Minkälaisia ajatuksia ja tunteita AYY sinussa herättää? Vastaa lyhyeen kyselyyn sunnuntaihin 5.6. mennessä. Kyselyyn vastaaminen vie muutaman minuutin. https://lomake.ayy.fi/viestinta/mielikuvasi-ayysta/

3.    HelleAalto Hietaniemen uimarannalla 13.8.!

Onko hiki? Siihen on hyvä totuttautua jo nyt, sillä Aallon liikuttavin tapahtuma HelleAalto tekee taas tuloaan! HelleAalto on 13.8. Hietaniemen uimarannalla yhteisöjaosto Aavan järjestämä kesäinen tapahtuma jokaiselle enemmän tai vähemmän rantapeleistä ja -keleistä innostuvalle Aaltolaiselle. Tapahtuma on kaikille avoin ja se sopii niin penkkiurheilijoille kuin enemmänkin urheilukentillä nenäänsä näyttäneille tyypeille. Taitojaan voi testata esimerkiksi perinteisen lentopalloturnauksen merkeissä. Paikalle voi saapua myös ihan vaan hengaamaan ja nauttimaan kesäpäivästä!

Lisätietoa tapahtumasta tulossa myöhemmin, mutta varaa HelleAallolle jo nyt kalenteristasi tilaa!

4.    Hae taloustoimikuntaan täydennyshaussa!

Taloustoimikunnan tehtävänä on ylioppilaskunnan omaisuuden hallinta ja hoitaminen. Taloustoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja mukaan lukien kahdeksasta kymmeneen jäsentä. Puheenjohtajan ja jäsenistä vähintään puolien tulee olla ylioppilaskunnan jäseniä. Asiantuntijajäseniltä saadaan arvokasta kokemusta esimerkiksi kiinteistö- ja sijoitusasioista.

Taloustoimikunta kokoustaa 8-10 kertaa vuoden aikana. Taloustoimikunnassa toimiminen vaatii erinomaista ymmärrystä AYY:n taloudesta ja sen rakenteesta sekä ylioppilaskunnan toiminnasta.

Taloustoimikuntaan haetaan jäseniä yleensä kerran vuodessa, loka-marraskuussa. Nyt kahden jäsenen irtisanoutumisen vuoksi tulee kaksi paikkaa hakuun. Kyseiset paikat ovat opiskelijajäsenten paikkoja, eli hakemisen edellytyksenä on ylioppilaskunnan jäsenyys. Edustajisto valitsee taloustoimikunnan jäsenet hallituksen esityksestä. Taloustoimikunnassa toimiminen tekee esteelliseksi edustajistossa.

Täydennyshaussa voi hakea 31.12.2016 ja 31.12.2017 asti jatkuville kausille. Haku päättyy 6.6.2016 klo 23.59.

Haku: /stop/raha-ja-talous/taloustoimikunta/

5.    Mahdollisuus hakea OtaHoasin kerhotiloja

OtaHoasille (Hoasin omistamien Otaniemen opiskelija-asuntokohteiden yhteinen asukastoimikunta) on vapautunut kerhotiloja niin Jämeräntaipaleen, Servin Maijan tien kuin Servinkujankin kiinteistöistä. Otaniemen yhdistyksille, asukkaiden muodostamille kerhoille ja muille porukoille tarjotaan mahdollisuutta näiden tilojen hallinnoimiseen.

Tarjolla olevien tilojen koot vaihtelevat noin 25 ja 80 neliömetrin väliltä. Lähes kaikissa tiloissa on vessa joko tilassa tai sen läheisyydessä. Tiloista ei peritä vuokraa. Tiloja ei voi käyttää hiljaisuuden aikaan, koska ympärillä on asuinhuoneistoja. OtaHoas voi tukea kerhotilojen käyttöönottoon liittyviä kustannuksia.

Tilojen käyttötarkoitusta ei ole rajattu, mutta sen tulee olla asukasviihtyvyyttä edistävä. Hallinnoijilla on velvollisuus päästää Otaniemen asukkaita käyttämään tilaa ilmaiseksi sitä vastaan, että he voivat itse käyttää tilaa omiin tarpeisiinsa.

OtaHoas järjestää tilojen läpikatsannan ma 20.6. alkaen, jolloin tiloihin pääsee tutustumaan. Hakemukset kerhotilojen käyttösuunnitelmalle tulee lähettää viimeistään su 3.7.

Lisätietoa, ilmoittautuminen läpikatsantaan ja hakemusohjeet ovat OtaHoasin verkkosivuilla: http://otahoas.ayy.fi/kerhohuoneet/tila-anti-2016/

6.    Kiitos kivoille!

Kävitkö hyvällä luennolla? Hymyilikö joku käytävällä? Auttoiko opintosihteeri epätoivon hetkellä? Nyt on aika kiittää kivaa yliopiston työntekijää.

Lähettäessäsi kiitoksen osoitteessa https://lomake.ayy.fi/sosiaalipolitiikka/kortti-kivoille/ AYY toimittaa kiitettävälle henkilölle wanhanaikaisen postikortin kiitoksillasi varustettuna.

7.    Ylioppilaskunnassa töitä ja siviilipalveluspaikkoja tarjolla!

Haemme joukkoomme alkusyksyn ruuhka-ajaksi työntekijöitä hätämajoituskoordinaattoriksi (1 henkilö) ja lukuvuositarrojen jakajiksi (2 henkilöä). Hakuaika päättyy 8.6.2016 klo 12.00. Lisätietoja osoitteessa /ylioppilaskunta/avoimet-tyopaikat/ayy-hakee-otaniemeen-maaraaikaisia-ja-osa-aikaisia-tyontekijoita/

Haemme myös siviilipalvelushenkilöitä graafikon ja kiinteistöapulaisen tehtäviin. Lisätietoa: /ylioppilaskunta/avoimet-tyopaikat/siviilipalvelus/

8.    Haetaan vapaaehtoisia auttamaan turvapaikanhakijoita

Oletko kiinnostunut auttamaan Otaniemessä asuvia turvapaikanhakijoita arjessa ja opettamaan kieltä arjen tilanteissa? Toimintaa toteutetaan esimerkiksi teemailtoina, lautapelien pelaamisena ja ostoksien tekemisessä auttaen.

Jos haluat mukaan, ota yhteyttä Riikka Keskitaloon (turvapaikanhakijat.koordinaattori@ejy.fi) tai Jimmy Nylundiin (jimmy.nylund@ayy.fi).

9.    Tempaus2016 tulee syksyllä – pysy kärryillä seuraamalla somekanavia

Tempaus2016 tulee syksyllä. Pysy ajan tasalla uusimmista käänteistä ja projektin etenemisestä seuraamalla Tempausta sosiaalisessa mediassa.

Sivut: www.tempaus.fi

Facebook: https://www.facebook.com/tempaus2016/?fref=ts

Twitter: https://twitter.com/tempaus2016

Instagram: https://www.instagram.com/tempaus2016/

Syksyllä nähdään!

10.                  Sibeliuspuiston minigolf avaa kautensa maanantaina 30. toukokuuta!

Sibeliuspuiston minigolf on Ristin killan opiskelijavoimin vuonna 1952 perustama ja ylläpitämä minigolf Sibeliuspuiston kupeessa Töölössä. Pelikierros maksaa aikuisille 6e ja opiskelijoille 4,50e. Paikan päällä on kioski, josta saa mm. jäätelöä ja virvokkeita. Grilli on myös asiakkaiden käytettävissä. Kesäkuussa olemme auki joka päivä klo13-20.

Tuotot menevät lasten hyväntekeväisyyteen Intiaan, Venäjään ja Ukrainaan. Minigolf tekee hyvää! Lisätietoja löytyy osoitteesta http://sibeliuspuistonminigolf.fi/ sekä facebook-sivuilta https://www.facebook.com/sibeliuspuistonminigolf/

Tervetuloa pelaamaan kesällä!

11.                  DASH’16 New Media Festival

DASH’16 is a three day New Media festival featuring live performances, installations, prototypes and workshops, organised by the New Media MA-students of Aalto University Media Lab Helsinki for the first time in 2016. For more information, visit: http://www.dashhelsinki.com

Monday 30.5. 17 – 02

Tuesday 31.5. 13 – 22

Wednesday 01.6. 13 – 22

Telakkakatu 6, Hietalahti, Helsinki – FREE ENTRY

12.                  Bachelors of Arts 2016 -loppunäyttely 27.5.-17.6.2016

Tervetuloa Aalto ARTS:in Muotoilun laitoksen taiteen kandidaattien lopputyönäyttelyyn! Toista kertaa järjestettävä BOA eli Bachelors of Arts -näyttely kokoaa yhteen tekstiilin, teollisen muotoilun sekä keramiikka- ja lasitaiteen opiskelijoiden taidonnäytteitä. Muotoilun laitoksen tutkinnonuudistuksen myötä vanhat koulutusohjelmat jäävät historiaan, joten tänä vuonna Bachelors of Arts -näyttely on viimeinen tilaisuus tutustua eri alojen kirjavaan tuotantoon. Lämpimästi tervetuloa katsomaan ja kokemaan, mikä nuoria suunnittelijoita kiinnostaa keväällä 2016.

Avajaiset torstaina 26.5. klo 17-19 Lume Galleriassa, os. Hämeentie 135 C!

Näyttelyn avaavat sen viralliset suojelijat Johan Olin ja Aamu Song.

Näyttely avoinna: ma-to 8-19, pe 8-18

13.                  Ilmoittaudu mukaan Aalto-kymppi -juoksutapahtumaan 18.9.2016

Perinteinen Aalto-kymppi ja Aalto-vitonen järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 18.9.2016 klo 13. Matkat voit juosta, hölkätä, kävellä tai sauvakävellä. Aalto-kymppi -juoksu on ilmainen tapahtuma kaikille aaltolaisille.

Tapahtuma on osa Espoon Rantamaratonia ja puolimaratonia joka järjestetään lauantaina 17.9.2016. Aaltolaisilla on mahdollisuus osallistua rantamaratonille/puolimaratonille hintaan 40e/aaltolainen. Huom. Aalto-kymppi tapahtumaan vapaaehtoiseksi toimitsijaksi ilmoittautuneet saavat ilmaisen osallistumisen lauantain Rantamaratoniin/puolimaratoniin (rajoitettu määrä paikkoja). Katso lisätiedot toimitsijaksi ilmoittautumisesta täältä: https://into.aalto.fi/display/fiaalto/Aalto-kympille+haetaan+vapaaehtoisia+toimitsijoita+16.9+ja+18.9.2016

Aika: Aalto–kymppi su 18.9. klo 13-16.00, Espoo Rantamaraton la 17.9

Paikka: Lähtö on Espoon Otaniemen Otarannassa, Laajalahden rannalla.

Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen päättyy Aalto-kymppi ja Rantamaratonille (aaltolaisen hinnalla su 11.9.2016 klo 23.59. Muista merkitä ”Seura”-kohtaan Aalto-yliopisto. Lomakkeessa kysytään myös opiskelijanumeroa tai työpaikkaa.

Ilmoittautumislomake molempiin juoksuihin: https://secure.onreg.com/onreg2/front/step1.php?id=3256&eventkey=372692de424e96346f40dd6320c4e701″

14.                  Graffathon, a computer graphics hackathon, 10.-12.6 @Startup Sauna

Graffathon is a three-day computer graphics hackathon aimed for novices. Every participant will create a computer program that produces a non-interactive multimedia presentation also known as demo. The event is targeted at real beginners who have no previous graphics coding and/or demoscene experience. The demos can be made in small groups of two or three people. One can also make the demo by themselves or find a group at the event.

The program consists of helpful presentations and workshops which guide you on how to create your first demo. In addition, we teach you the basics of demoscene and democulture.

Sign up is open at: http://www.graffathon.fi/2016/

https://www.facebook.com/events/1097993556930608/

http://dot.ayy.fi/

15.                  Purjehtija- ja saaristopäällikkökurssit

”Haluatko oppia purjehtimaan? Tai oletko jo jonkin verran vesillä ollut, mutta haluaisit tehokkaasti ja kattavasti oppia purjehtimisen perusteet? Tule purjehtijakurssille.

  • Purjehtijakurssi on tarkoitettu aloittelijoille miehistötaitojen oppimiseen.
  • Saaristopäällikkökurssi antaa perusvalmiudet toimia purjeveneen kipparina. Suositeltu purjehduskokemus on vähintään 100 merimailia sekä saaristonavigointikurssi tai vastaavat taidot.

Ilmoittautuminen kursseille avautuu nettisivuillamme http://trip.ayy.fi/wordpress/?page_id=231 myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Samoilta sivuilta löytyy lisää infoa kursseistamme sekä muusta toiminnastamme.

Kevään 2016 stipendit on jaettu!

AYY:n hallitus on perjantaina 13.5.2016 pitämässään kokouksessa hyväksynyt stipendien jakotoimikuntien esitykset stipendien saajista keväälle 2016, ja jakanut niiden perusteella stipendejä ja apurahoja.

Stipendejä haki yhteensä 306 henkilöä ja hakemukset jakautuivat stipendiluokittain seuraavasti:
• Vaihtostipendi: 189 hakemusta
• Yhteisöstipendi: 82 hakemusta
• Opintostipendi: 120 hakemusta.

Stipendien saajat stipendiluokittain:

 

Opintostipendi

Vili Eilavaara 500 €
Tapio Hautamäki 500 €
Petteri Heliste 500 €
Henri Jarrett 500 €
Toni Kangas 500 €
Saana Kivimaa 500 €
Matleena Kukkonen 500 €
Tommi Lintilä 500 €
Juho Luoranen 500 €
Pauli Moilanen 500 €
Tuukka Mustapää 500 €
Eppu Pesonen 500 €
Ella Potka 500 €
Inka Saarinen 500 €
Nicolas Saulny 500 €
Aira Seuna 500 €
Aleksi Talsi 500 €
Mikko Unkuri 500 €
Raine Viitala 500 €
Jyri Yli-Villamo 500 €

 

Yhteisöstipendi

Max Andersson 500 €
Laura Brotkin 500 €
Laura Euro 500 €
Niko Ferm 500 €
Jussi Hietala 500 €
Pilvi Hussi 500 €
Katharina Jokinen 500 €
Joonas Kivi 500 €
Milla Kivioja 500 €
Lauri Lehtoruusu 500 €
Ville Myllylä 500 €
Samu Nurmi 500 €
Otto Ojanen 500 €
Otto Pesola 500 €
Joel Pirttimaa 500 €
Saana Rossi 500 €
Tuulia Telin 500 €
Joonas Tietäväinen 500 €
Matias Vainio 500 €
Roope Vesterinen 500 €

 

Vaihtostipendi

Laura Brotkin 600 €
Tapio Hautamäki 500 €
Eeva Hietamäki 500 €
Henri Jarrett 500 €
Anja Karhula 450 €
Juho Keiski 350 €
Tuomas Kiuru 600 €
Saana Kivimaa 450 €
Lilli Konttinen 350 €
Joona Kontula 500 €
Hilja Korhonen 350 €
Paul Laihonen 350 €
Sami Lappalainen 500 €
Noora Matilainen 350 €
Tuukka Mustapää 350 €
Elisabeth Nyberg 350 €
Aino Piirtola 650 €
Sanna Pitkänen 400 €
Ella Potka 600 €
Emilia Ronkainen 400 €
Mikko Unkuri 500 €
Matias Vainio 400 €

 

Onnea kaikille stipendiaateille!

Viikkotiedote 20/2016

Tämä on AYY:n viikkotiedote 20/2016

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

Viikkotiedote ilmestyy tänä keväänä viimeistä kertaa maanantaina 30.6. Aurinkoista kesän odotusta kaikille!

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. Ilmoita tapahtumasi AYY:n lukuvuosikalenteriin 2016-2017
  3. Surface Pro 4 on tositekijöille, jotka haluavat saada opintonsa suoritettua kevyen tehokkaasti yhdellä laitteella.
  4. Haetaan vapaaehtoisia auttamaan turvapaikanhakijoita
  5. Siivouspäivä Otaniemen kierrätyskeskuksella la 28.5.
  6. Tempaus2016 tulee syksyllä – pysy kärryillä seuraamalla somekanavia
  7. Hae projektillesi oppirahaa
  8. The annual Product Design Gala is approaching!
  9. Aalto Festival 16.–31. toukokuuta: muotia, tulevaisuuden materiaaleja, kestäviä liiketoimintamalleja ja elektronisia vempaimia.
  10. Kansainvälinen Telepäivä keskittyy ICT-alan startupeihin
  11. Millennium-teknologia¬palkinnonjakotilaisuuden satelliittitapahtuma Design Factoryllä 24.5.
  12. Ajatusten vaihtoa ja vertaistukea netissä – tuu mukaan!
  13. BEST Autumn Course application period is open
  14. Mestariopiskelija – Ilmainen e-kirjan opiskelun optimoinnista
  15. Suunnistusta Otaniemessä 18.5.
  16. Suomen halvin Greencard-kussi kaikille opiskelijoille
  17. Tule TRIPin esittelypurjehdukselle!

 

1.    Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

Viikko 20

  • 17.5. – TAK ratapäivät Ahvenistolla /blog/events/tak-ratapaivat-ahvenistolla/
  • 19.5. – PK:n konsertti Alussa ja lopussa /blog/events/alussa-ja-lopussa-konsertti/
  • 21.5. – ESN Aalto Farewell Sauna /blog/events/esn-aalto-farewell-sauna/
  • 21.5. – Aalto Gamers Hearthstone Tournament /blog/events/aalto-gamers-hearthstone-tournament/

Viikko 21

  • 27.5. – Aalto Gamers Casual League of Legends Tournament /blog/events/aalto-gamers-casual-league-of-legends-tournament/
  • 28.5. – Kevätsitsit kadettien kanssa /blog/events/kevatsitsit-kadettien-kanssa/

2.    Ilmoita tapahtumasi AYY:n lukuvuosikalenteriin 2016-2017

AYY:n piirissä toimivilla yhdistyksillä ja toimijoilla on mahdollista ilmoittaa tärkeitä päivämääriään ylioppilaskunnan lukuvuosikalenteriin. Tapahtumia voi ilmoittaa alle linkitettyn google docs –tiedoston kautta sunnuntaihin 29.5.2016 saakka. Lisätkää tapahtumanne oikean kuukauden alle aikajärjestyksessä. Kirjoittakaa teksti, jonka haluatte kalenteriin, ”Event name/Text” –sarakkeeseen (taustaväriltään keltainen). Huomioikaa ystävällisesti, että yhdelle riville mahtuu maksimissaan 25 merkkiä tekstiä, välit mukaan lukien. Mieti kirjoittaessasi, montako riviä omasta kalenteristasi haluat ”tuhlattavan”. Kalenterista tulee kolmikielinen, joten ota myös tämä huomioon tekstiä suunnitellessasi.

Jos samalla päivälle samaan aikaan on merkattu useita tapahtumia, kalenteriin päätyy se, joka koskettaa suurinta osaa opiskelijoista. Tiedosto on muokattavissa annettuun deadlineen 29.5.2016 asti, johon saakka voitte käydä tekemässä tapahtumiinne muutoksia. Täyttäkää sarakkeet huolellisesti, ja tarkistakaa ja tuplatarkistakaa, että tiedot ovat oikein. Muistakaa täyttää taulukkoon myös tieto siitä, kuka tapahtuman järjestää.

Http://tinyurl.com/ayycalendar2016

Kysymyksiä ja kommentteja ottaa vastaan AYY:n tiedottaja Henna Palonen (henna.palonen@ayy.fi tai 050 5209440).

3.    Surface Pro 4 on tositekijöille, jotka haluavat saada opintonsa suoritettua kevyen tehokkaasti yhdellä laitteella.

AYY:n jäsenenä saat nyt Surface Pro 4:n ja Type Cover -näppäimistösuojan 199€ alennuksella Microsoft Online Storesta. Hyödynnä erikoistarjous http://bit.ly/SurfacePro4OfferMSStore (kampanja-aika 16.-29.5.2016)

Surface Pro 4:n ohuus ja keveys yhdistettynä tehokkaisiin Intel® Core™ -suorittimiin takaavat huippusuorituskyvyn läpi päivän. Yhteensopivuus kaikkien ohjelmien kanssa, supertarkka kosketusnäyttö, ylivertainen kynä ja irrotettava näppäimistö mahdollistavat monipuolisen käytön koulussa, töissä sekä vapaalla. Surface Pro 4 korvaa pöytätietokoneen, kannettavan ja tabletin – muuta et tarvitse.

4.    Haetaan vapaaehtoisia auttamaan turvapaikanhakijoita

Oletko kiinnostunut auttamaan Otaniemessä asuvia turvapaikanhakijoita arjessa ja opettamaan kieltä arjen tilanteissa? Toimintaa toteutetaan esimerkiksi teemailtoina, lautapelien pelaamisena ja ostoksien tekemisessä auttaen.

Jos haluat mukaan, ota yhteyttä Riikka Keskitaloon (turvapaikanhakijat.koordinaattori@ejy.fi) tai Jimmy Nylundiin (jimmy.nylund@ayy.fi).

5.    Siivouspäivä Otaniemen kierrätyskeskuksella la 28.5.

Siivouspäivä järjestetään taas lauantaina 28.5. Se muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi. Siivouspäivän merkeissä Otaniemen kierrätyskeskus on auki, ja kierrätyskeskuksen lähistöllä ulkona kuka tahansa voi myydä ylimääräisiä tavaroitaan kirpputorityyliin. Päivän päätteeksi voit halutessasi lahjoittaa ylijääneet tavarat kierrätyskeskukseen. Kierrätyskeskuksella on myös tarjolla kahvia ja teetä.

  • Aika: la 28.5. klo 10-15
  • Paikka: Servin Maijan tie 6D
  • Lisätietoa tapahtumasta: http://outside.ayy.fi/blog/events/siivouspaiva-otaniemen-kierratyskeskuksella/
  • Lisätietoa Siivouspäivästä: http://siivouspaiva.com/
  • Lisätietoa Otaniemen kierrätyskeskuksesta: http://kierratyskeskus.ayy.fi/

6.    Tempaus2016 tulee syksyllä – pysy kärryillä seuraamalla somekanavia

Tempaus2016 tulee syksyllä. Pysy ajan tasalla uusimmista käänteistä ja projektin etenemisestä seuraamalla Tempausta sosiaalisessa mediassa.

  • Sivut: www.tempaus.fi
  • Facebook: https://www.facebook.com/tempaus2016/?fref=ts
  • Twitter: https://twitter.com/tempaus2016
  • Instagram: https://www.instagram.com/tempaus2016/

Syksyllä nähdään!

7.    Hae projektillesi oppirahaa

Aalto-yliopisto ja sen ylioppilaskunta myöntävät yhteistyössä oppirahaa päräyttäville opiskelua ja oppimista edistäville projekteille. Voit hakea rahaa yksin, yhdessä tai yhdistyksenä – kunhan idea on hyvä me haluamme auttaa sen toteuttamisessa!

Haku on jatkuva ja hakemukset käsitellään kuukausittain, tarkoitus on että hyvä ideasi ei pääse happanemaan vaan pääset heti toteuttamisen makuun. Hakemukset käsittelee ja hyväksyy Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen sektori ja Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori.

Lisätietoja: https://lomake.ayy.fi/koulutuspolitiikka/2015/04/15/oppirahaa-kansalle/”

8.    The annual Product Design Gala is approaching!

On Friday 20th May the doors are open 9am-5pm, come and go according to your own schedule. All 18 projects from ABB and Airbus to Valmet and Valtra will be present at their exhibition stands – as well as the teams and sponsoring companies. For brief introduction to projects go to http://pdp.fi/product-design-gala/

The entrance is free for the whole day, but it will help in organising if you express your attendance through: https://www.facebook.com/events/1680132682236373/

9.    Aalto Festival 16.–31. toukokuuta: muotia, tulevaisuuden materiaaleja, kestäviä liiketoimintamalleja ja elektronisia vempaimia.

Toukokuussa Aalto Festival esittelee Aalto-yliopiston opiskelijoiden, vastavalmistuneiden ja akateemisten osaamista. Reilu kaksiviikkoinen festivaali sisältää yli 60 tapahtumaa, näyttelyä, seminaaria ja juhlaa. Tule kuulemaan opiskelijoiden kokemuksia kansainvälisistä kehitysprojekteista, näkemään yritysyhteistyön projektien tuloksia, katsomaan tulevaisuuden materiaaleja, oppimaan graafisen suunnittelun saloja ja ihastelemaan rohkeaa muotia. Festivaalin koko ohjelmisto löytyy netistä http://aaltofestival.fi/2016/fi/

Seuraa Aalto Festivalia ja jaa omia kokemuksia hashtagilla #aaltofestival

Facebook:

https://www.facebook.com/aaltofestival/

https://www.facebook.com/events/914868398629656/

Aalto Festivaali toteutetaan lukuisissa paikoissa ympäri Helsinkiä ja Espoota 16.–31. toukokuuta.

10.                  Kansainvälinen Telepäivä keskittyy ICT-alan startupeihin

Mistä startup-yrittäjäksi Suomessa? Mitä startup-yrittäjältä vaaditaan? Kuinka kasvaa startup-yrittäjästä eteenpäin?

Tiistaina 17.5. klo 11-16, Sali S4, Otakaari 5 A, 02150, Espoo

Tilaisuus on suomeksi. Ohjelma ja ilmoittautumiset: http://sci.aalto.fi/fi/current/events/2016-04-15/

11.                  Millennium-teknologia¬palkinnonjakotilaisuuden satelliittitapahtuma Design Factoryllä 24.5.

Millennium-teknologiapalkinto on suomalainen tunnustus parempaa elämää edistäville innovaatioille. Palkinto tukee ja nostaa esiin teknologian tutkimusta sekä tekee Suomea tunnetuksi teknologiamaana. Kansainvälisen Millennium-teknologiapalkinnon lähtökohtana on tieteen ja innovaatioiden yhteiskunnallinen, jopa koko ihmiskunnan laajuinen vaikuttavuus.

Tule seuraamaan Millennium-palkinnon voittajan julkistamistilaisuuden suoraa lähetystä Aalto Design Factorylle (Betonimiehenkuja 5 C). Tilaisuus on kaikille avoin. Rekisteröidy tilaisuuteen 19.5. mennessä riittävien tarjoilujen varmistamiseksi: https://aaltodf.typeform.com/to/xteJpe

Tapahtuma on osa Aalto Festivalia: http://aaltofestival.fi/2016/fi/millennium-streaming/

Lisätietoa palkinnosta: http://taf.fi/millennium-teknologiapalkinto/

12.                  Ajatusten vaihtoa ja vertaistukea netissä – tuu mukaan!

Nyytin ryhmächatissa ja keskustelufoorumilla voit jutella erilaisista opiskelijan elämää koskettavista asioista. Chatin ja foorumin löydät osoitteesta: https://www.nyyti.fi/keskustele-netissa/

TOUKOKUUN CHATIT:

Torstai 19.5. klo 18 – 20.00: Opintojen päättyminen ja työllistyminen

Torstai 26.5. klo 18 – 20.00: Raha-asiat solmussa

Nyyti ry on opiskelijoiden mielen hyvinvointia ja elämänhallintaa edistävä valtakunnallinen yhdistys. Lisätietoa Nyytistä ja chateista: www.nyyti.fi. Löydät meidät myös somesta: Instagram (@nyytiry), Twitter (@nyyti_ry) ja Facebook (nyytiry).

13.                  BEST Autumn Course application period is open

You can choose between 49 events, which are located in 48 cities of 23 countries.

– A course lasts for approximately 7-12 days.

– 20-24 participants are accepted to each courses from all over Europe

– In case of basic courses you will get know the basics of the course topic, while at advanced courses you can obtain more deep insight on the chosen field

It costs maximum 45 €. Above that, you only have to pay your travel fees.

  • STEP #1 Register on the international website www.best.eu.org
  • STEP #2 Pick up to 3 courses from here www.best.eu.org/student/courses/coursesList.jsp
  • STEP #3  Write your motivational letter and apply.

New experiences, friendships and unforgettable memories are waiting for you! Apply before 15 May 2016 at 23:00 CEST

Follow LBG Helsinki on Facebook for other BEST events:

https://www.facebook.com/BESTHelsinki”

14.                  Mestariopiskelija – Ilmainen e-kirjan opiskelun optimoinnista

Viittä vaille valmis diplomi-insinööri päätti ottaa ongelmanratkaisutaitonsa käyttöön ja selvittää perinpohjaisesti, miten opiskelu oikeasti toimii ja miten sitä tehostetaan. Syntyi tieteeseen pohjautuva kirja nimeltä Mestariopiskelija – tiedettä muistin ja opiskelun optimointiin.

Mestariopiskelija sekoittaa viihteellistä populääritiedettä, vakavasti otettavia tutkimuksia sekä ruohonjuuritason vinkkejä siitä, miten oppimisen psykologia otetaan osaksi arkiopiskelua. Kirjan on kirjoittanut tuotantotalouden opiskelija Tommi valkonen ja graafisesta ilmeestä vastasi Joonas Heloterä.

Teos on harrasteprojekti ja tietynlainen elämänhaaste ennemmin kuin ansaintakeino. Siksi kirja on vapaasti ladattavissa PDF-muodossa osoitteessa www.tommivalkonen.com. Mestariopiskelijan englanninkielinen versio julkaistaan loppukesällä / alkusyksyllä 2016.”

15.                  Suunnistusta Otaniemessä 18.5.

Oletko aina halunnut kokeilla oikeaa suunnistusta? Nyt sinulla on siihen mahdollisuus, kun TeekSu (Teekkarisuunnistajat) järjestää Polisprint -nimisen tapahtuman keskiviikkona 18.5. Osallistumaan pääset ilmestymällä Ossinlammen tuntumaan klo 17 ja 19 välillä. Voit myös ilmoittautua ennakkoon osoitteeseen roope.nasi@aalto.fi. Ilmoita myös emit-korttisi numero, jos sellaisen omistat. Valittavana on kaksi 2-3 km:n rataa Otaniemen kampuksella kiertävää rataa uunituoreella kartalla Hintaa tällä on 7€ ja, jos haluat suunnistaa molemmat radat, toinen rata kustantaa enää 3€ lisää! Katso lisää: teeksu.ayy.fi

16.                  Suomen halvin Greencard-kussi kaikille opiskelijoille

Puuttuuko sinulta vielä greencard? Ei hätää KY-Slice ry järjestää tänäkin vuonna Suomen halvimmat greencard-kurssit. Hinta vain 99e ja se on voimassa loppuelämäsi, golfiin tutustuminen ei tule tämän helpommaksi ja hauskemmaksi! Lisätietoa eventissä: https://www.facebook.com/events/1687938724810128/

Tarjoamme kaikille Aallon opiskelijoille vuoden 2016 jäsenyyden ja täyden pelioikeuden Nevas Golfiin yhteishintaan 450 euroa! Pelioikeudella saa pelata rajattomasti kentällä koko kauden!

Liity nyt osoitteessa: www.nevasgolf.fi/seura/#tarjoukset tai lähetä tietosi osoitteeseen ng@nevasgolf.fi tai soita 010 400 6400. Kaudella 2016 myös Nevaksen greenfee – valikoimassa on jälleen supersuosittu ikä-greenfee. Kaikille alle 29-vuotiaille päivän pelit oman iän hinnalla. Tarjous on voimassa kaikkina aikoina koko golfkauden.

17.                  Tule TRIPin esittelypurjehdukselle!

Esittelypurjehdukset on tarkoitettu erityisesti uusille opiskelijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille, jotka eivät vielä ole TRIP:n jäseniä. Esittelypurjehdukset ovat ilmaisia ja niihin voi osallistua ilman aikaisempaa purjehduskokemusta. Purjehdukset järjestetään useimmiten iltaisin ja mukana on usein kipparin lisäksi myös perämies. Purjehdukselle mahtuu kerrallaan mukaan 4-5 henkeä.Esittelypurjehdukset järjestetään iltaisin, tapaaminen veneellä on yleensä n. klo 17. Kipparit lähettävät osallistujille sähköpostissa tarkemmat ohjeet.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen esittelypurjehduksille tapahtuu nettisivuillamme: http://trip.ayy.fi/wordpress/?page_id=200. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Viikkotiedote 19/2016

Tämä on AYY:n viikkotiedote 19/2016

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa /yhdistystiedote

Tällä viikolla vietetään AYY:n vuosijuhlaviikkoa. Katso koko viikon ohjelma osoitteesta vuosijuhlat.fi/viikko ja tule mukaan juhlahumuun. Tapahtumat ovat avoimia kaikille aaltomielisille!

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. Ilmoita tapahtumasi AYY:n lukuvuosikalenteriin 2016-2017
  3. Vuosijuhlaviikko: Aaltovision pöytäjuhlat 11.5. – Ilmoittaudu nyt!
  4. Vuosijuhlaviikko: Vielä ehdit ostaa liput vuosijuhlajatkoille tai -brunssille
  5. Vuosijuhlaviikko: Kukan päivä 13.5. – Piknik, viesti ja jatkojuhla
  6. Ajatusten vaihtoa ja vertaistukea netissä – tuu mukaan!
  7. Maisteriopiskelija, hae mukaan Aalto-yliopiston mentorointiohjelmaan! DL 10.5.
  8. OtaKopin kauden aloitus 11.5. ja rekry naisten joukkueeseen
  9. BEST Autumn Course application period is open
  10. Grand Final of Helsinki Open debate competition

1.    Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

Viikko 19

AYY:n vuosijuhlaviikko. Katso koko viikon ohjelma osoitteesta vuosijuhlat.fi/viikko

Viikko 20

2.    Ilmoita tapahtumasi AYY:n lukuvuosikalenteriin 2016-2017

AYY:n piirissä toimivilla yhdistyksillä ja toimijoilla on mahdollista ilmoittaa tärkeitä päivämääriään ylioppilaskunnan lukuvuosikalenteriin. Tapahtumia voi ilmoittaa alle linkitettyn google docs –tiedoston kautta sunnuntaihin 29.5.2016 saakka. Lisätkää tapahtumanne oikean kuukauden alle aikajärjestyksessä. Kirjoittakaa teksti, jonka haluatte kalenteriin, ”Event name/Text” –sarakkeeseen (taustaväriltään keltainen). Huomioikaa ystävällisesti, että yhdelle riville mahtuu maksimissaan 25 merkkiä tekstiä, välit mukaan lukien. Mieti kirjoittaessasi, montako riviä omasta kalenteristasi haluat ”tuhlattavan”. Kalenterista tulee kolmikielinen, joten ota myös tämä huomioon tekstiä suunnitellessasi.

Jos samalla päivälle samaan aikaan on merkattu useita tapahtumia, kalenteriin päätyy se, joka koskettaa suurinta osaa opiskelijoista. Tiedosto on muokattavissa annettuun deadlineen 29.5.2016 asti, johon saakka voitte käydä tekemässä tapahtumiinne muutoksia. Täyttäkää sarakkeet huolellisesti, ja tarkistakaa ja tuplatarkistakaa, että tiedot ovat oikein. Muistakaa täyttää taulukkoon myös tieto siitä, kuka tapahtuman järjestää.

Http://tinyurl.com/ayycalendar2016

Kysymyksiä ja kommentteja ottaa vastaan AYY:n tiedottaja Henna Palonen (henna.palonen@ayy.fi tai 050 5209440).

3.    Vuosijuhlaviikko: Aaltovision pöytäjuhlat 11.5. – Ilmoittaudu nyt!

https://www.facebook.com/events/228020670898448/

Aavalla, Teekkarijaostolla ja KY:n kulttuurivaliokunnalla on ilo kutsua teidät, hyvät aaltolaiset, julistamaan Aaltoviisuja!

AYY:n vuosijuhlaviikolla pistetään pystyyn koko Aallon kattavat poikkitieteelliset pöytäjuhlat, joissa on luvassa glitteriä ja glamouria, asiaankuuluvaa ohjelmaa, upeita esityksiä sekä tietysti parasta seuraa. Kerää siis oma Aaltoviisuseurueesi ja tule tutustumaan uusiin tuttavuksiin, kun Smökki täyttyy aaltolaisista keskiviikkona 11.5. kello 18.

Varmista äkkiä paikkasi, sillä jokaista korkeakoulua kohtaan on 30 henkilön kiintiö! Ilmoittautuminen → http://lomake.ayy.fi/aava/aaltovision-registration/ DL tänään maanantaina klo 23:59.

4.    Vuosijuhlaviikko: Vielä ehdit ostaa liput vuosijuhlajatkoille tai -brunssille

Vielä ehdit mukaan vuosijuhlien kuumankosteille biitsijatkoille (https://www.facebook.com/events/785744354892369/) ja/tai maittavalle vuosijuhlabrunssille (https://www.facebook.com/events/1146047168747191/). Liput ostettavissa 12.5. saakka Holvista osoittesta: https://holvi.com/shop/AYYshop/.

Lisätietoja vuosijuhlaviikon ohjelmasta löytyy osoitteesta vuosijuhlat.fi/viikko

5.    Vuosijuhlaviikko: Kukan päivä 13.5. – Piknik, viesti ja jatkojuhla

AYY:n vuosijuhlaviikon perjantaina 13.5. klo 15-18 Otarannan puistoalue puhkeaa loistoonsa, kun ylioppilaskunnan opiskelijat kokoontuvat merenrantanurmikolle juhlistamaan perinteistä ylioppilaiden juhlapäivää ja teekkarikylän syntymäpäivää rennolla piknikillä.

Iltapäivällä seuraa myös yksi Otaniemen obskyyreimmistä opiskelijaperinteistä: vesille lasketaan kanootti, jolla ylioppilaskunnan edustajat melovat kukan päivän viestin opiskelijoille tärkeälle henkilölle. Tule seuraamaan livestreamausta selostuksen kera ja katsomaan, kenelle viesti tänä vuonna luovutetaan!

Kukanpäivän piknikiltä on hyvä siirtyä Rantasaunalle, jossa järjestetään mahtipontiset iltajuhlat! Sauna verhotaan hulppeaksi biletilaksi, jossa löydät niin huuruisen jazzluolan kuin menevän tanssilattiankin sekä kuuman saunapuolen.

Tapahtuma facebookissa: https://www.facebook.com/events/1706797619607685/

6.    Ajatusten vaihtoa ja vertaistukea netissä – tuu mukaan!

Nyytin ryhmächatissa ja keskustelufoorumilla voit jutella erilaisista opiskelijan elämää koskettavista asioista. Chatin ja foorumin löydät osoitteesta: https://www.nyyti.fi/keskustele-netissa/

TOUKOKUUN CHATIT:

Torstai 12.5. klo 18 – 20.00: Sukupuolen moninaisuus

Torstai 19.5. klo 18 – 20.00: Opintojen päättyminen ja työllistyminen

Torstai 26.5. klo 18 – 20.00: Raha-asiat solmussa

Nyyti ry on opiskelijoiden mielen hyvinvointia ja elämänhallintaa edistävä valtakunnallinen yhdistys. Lisätietoa Nyytistä ja chateista: www.nyyti.fi. Löydät meidät myös somesta: Instagram (@nyytiry), Twitter (@nyyti_ry) ja Facebook (nyytiry).”

7.    Maisteriopiskelija, hae mukaan Aalto-yliopiston mentorointiohjelmaan! DL 10.5.

Lähestyykö valmistuminen, mutta tulevaisuus ja työelämään siirtyminen mietityttävät? Haluatko kehittää työelämätaitojasi ja saada uusia näkökulmia kokeneemmalta alan osaajalta? Kiinnostaako verkostoituminen monitieteisessä asiantuntijajoukossa?

Tartu tilaisuuteen ja hae mukaan: http://alumninet.aalto.fi/mentorointi

Hakuaika 1.4.–10.5.

8.    OtaKopin kauden aloitus 11.5. ja rekry naisten joukkueeseen

Pesäpalloseura OtaKoppi siirtyy vihdoin pelailemaan ulos, ja kesäkausi aloitetaan keskiviikkona 11.5. kello 18.00 Tuuliniityn kentällä ensimmäisen kesäpesiksen merkeissä. 18.5. kesäpesistä ei ole, mutta sen jälkeen pelailu jatkuu keskiviikkoisin kello 18.00-20.00. Tervetuloa kaikki taitotasosta riippumatta, ota kaverisikin mukaan pelailemaan!

Lisätietoja toiminnasta löydät sivuilta http://otakoppi.fi sekä seuran hallitukselta (otakoppi-hallitus@list.ayy.fi).

OtaKopin naisten joukkueeseen kaivattaisiin vielä pelaajia kesälle. Pelaamme naisten aluesarjaa, joka on Etelän pesiksen alin sarjataso, eli suurempia osaamisvaatimuksia ei ole. Innostuneisuus ja halu pelata riittävät! Voit ottaa yhteyttä hallituksen sähköpostilistalle, jos rento pelaaminen hyvässä seurassa kiinnostaa!

9.    BEST Autumn Course application period is open

You can choose between 49 events, which are located in 48 cities of 23 countries.

– A course lasts for approximately 7-12 days.

– 20-24 participants are accepted to each courses from all over Europe

– In case of basic courses you will get know the basics of the course topic, while at advanced courses you can obtain more deep insight on the chosen field

It costs maximum 45 €. Above that, you only have to pay your travel fees.

STEP #1 Register on the international website www.best.eu.org

STEP #2 Pick up to 3 courses from here www.best.eu.org/student/courses/coursesList.jsp

STEP #3 Write your motivational letter and apply.

New experiences, friendships and unforgettable memories are waiting for you! Apply before 15 May 2016 at 23:00 CEST

Follow LBG Helsinki on Facebook for other BEST events:

https://www.facebook.com/BESTHelsinki

10.                  Grand Final of Helsinki Open debate competition

Do not miss the chance of seeing Europe’s best debaters compete at the Grand Finals of Helsinki Open (on Sunday May 15, 13.00-15.15). At the finals, the top 4 out of 36 teams compete for the win of the international debating competition, jointly organized by Aalto and Helsinki Debating Society. Venue: Juhlasali of Töölö Campus, Aalto School of Business. Doors open at 12.45, welcome!  More info: https://www.facebook.com/events/1283189378361249/