Jäsenille


Kategoriat

YTHS tiedottaa: Ebolavirus ei ole ainoa riski – Hepatiitti ja malaria vaanivat kaukomaiden vaihto-opiskelijoita

Kaakkois-Aasian lisääntynyt vaihto-opiskelu sekä Afrikassa tapahtuva työharjoittelu ja vapaaehtoistyö saavat eksoottisiin maihin matkaavat opiskelijat kääntymään Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön matkailuneuvonnan puoleen. Kysytyimpiä matkailuun liittyviä terveyden edistämispalveluita ovat hepatiittirokotukset ja malarian estolääkitys.

Opiskelijoiden matkakohteista suosituin on tällä hetkellä Kaakkois-Aasia, jossa viivytään pitkään maasta toiseen surfaillen.  Aasiaan mennään sekä reppuretkeilemään että vaihto-opiskeluun.  Usein ensimmäiset neljä kuukautta kuluvat opiskellessa, jonka jälkeen opiskelija vaihtaa vapaalle ja retkeilee jopa yhdestä kahteen kuukautta. Japanin aivokuumerokotus on tarpeen oleskellessa pitkään Kaakkois-Aasiassa, vaikka tuo vaikea tauti on turisteilla harvinainen. Toiseksi suosituimmat kaukokohteet ovat Afrikka ja Etelä-Amerikka.  Kaikkiin kaukokohteisiin on omat suosituksensa, joista kannattaa ottaa selvää.

”Ebolaepidemia ei ole erityisemmin vaikuttanut matkustamiseen tai palveluiden kysyntään”, YTHS:n matkailuneuvonnan vastaava lääkäri Riia Faurie kertoo. ”Kyselyjä tulee aika vähän. Osa riskikohteisiin aikovista opiskelijoista ehkä odottaa, että epidemia laantuu.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yleisen tartuntatautiraportin 2013 mukaan trooppisista taudeista tavallisin tuliainen on denguekuume.  Tapauksia on tullut Suomeen Kaakkois-Aasiasta noin 90 vuodessa.  Malariaa tulee eniten Afrikasta, ja tapauksia on noin 40 vuodessa. 

”Afrikasta palaavien yliopisto-opiskelijoiden joukossa ei viime vuonna ollut kuitenkaan yhtään malariatapausta. Tämä voi viitata siihen, että YTHS:n matkailuneuvonta kannustaa opiskelijoita aktiivisesti estolääkityksen ja hyönteispistosuojauksen käyttöön”, Faurie muistuttaa.

Tuoreita B-hepatiittitartuntoja koko Suomessa todettiin 2013 aikana 20 henkilöllä. Tartunta oli saatu tavallisimmin seksin välityksellä sekä Suomessa että ulkomailla. B-hepatiittitartuntojen määrä on kuitenkin vähentynyt viime vuosikymmenen aikana pääosin rokotusten lisääntymisen myötä. Sen sijaan malarian estoon ei aina suhtauduta tarpeellisella vakavuudella, minkä vuoksi matkaillessa joudutaan ehkä hoitamaan malarioita, jotka eivät päädy Suomen tilastoihin.  

”Opiskelijoiden matkailuneuvontapalvelu on tarpeellinen, koska erityisesti nuoret ovat ennakkoluulottomia ja matkustavat pitkiä aikoja muistamatta välttämättä tarkistaa tai ajatella kaikkia riskitekijöitä.  Tautien ennaltaehkäisy on parasta hoitoa”, tähdentää Riia Faurie.

Lisätiedot:       

YTHS:n matkailuneuvonnan vastaava lääkäri Riia Faurie, riia.faurie(at)yths.fi

YTHS:n osastonhoitaja Johanna Oksanen, p. 046 876 9254, johanna.oksanen(at)yths.fi

YTHS:n viestintäpäällikkö Sari Krappe, p. 040 5620040, sari.krappe(at)yths.fi

www.yths.fi

Viikkotiedote 46/2014

Tämä on AYY:n viikkotiedote 46/2014

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa ayy.fi/yhdistystiedote

Tällä viikolla vietetään AYY:n kansainvälisyysviikkoa. Viikko avataan tänään klo 15:00 Desing Factorylla. Avajaispuheen pitää poliitikko Pekka Haavisto. Viikon järjestelyistä vastaa AYY:n kansainvälisyysjaosto Mosaic. Seuraa viikon tapahtuimia facebookista! Maailma tulee luoksesi, ota se vastaan!

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. Hae AYY:n hallitukseen tai jaostoihin vuodelle 2015
  3. AYY international week starts today – opening speech in English with politician Pekka Haavisto.
  4. Save the Date – Tule juhlistamaan puoli vuosikymmentä vanhaa AYY:ta 31.1.2015
  5. Nimikilpailu: keksi nimi AYY:n uudelle asuntojärjestelmälle!
  6. Riskiryhmien kausi-influenssarokotukset Otaniemen YTHS:llä.
  7. Aalto University Academic Summitin Aalto-yliopistossa marraskuussa
  8. ARENA-messut kauppiksella keskiviikkona
  9. Ehdota nimeä uudelle verkko-oppimisympäristölle
  10. Going on: Think Africa Week 2014 – Building Bridges for Innovation
  11. Mitä on kristinusko?
  12. Tulevaisuustalkoot 11.11. kansanedustajien kanssa
  13. CS and IDBM Programs organize the Helsinki Berry Jam for Sustainability
  14. CEMS Goes Ravintolapäivä / CEMS Goes Restaurant Day
  15. Finnish speakers wanted for a listening experiment Nov. 18-19

1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

Viikko 46

Viikko 47

2. Hae AYY:n hallitukseen tai jaostoihin vuodelle 2015

Haku AYY:n vapaaehtoispesteihin on auki! Haku hallitukseen on auki vielä 12.11. saakka ja nyt voit hakea myös jaostojen puheenjohtajaksi sekä jaostojen jäseneksi.

Vapaaehtoisten ja erityisesti jaostojen tunnelmia on tallennettu tähän videoon! Katso ja tiedät taas hieman enemmän.

Lisätietoja AYY:n rekryistä saat osoitteesta www.ayy.fi/stop/

3. AYY international week starts today – opening speech in English with politician Pekka Haavisto

Internationalization means unexpected friends, surprising experiences, tingling fun and on the other hand awareness, recognition and responsibility. During the international week you will experience a colorful reality of new and exciting thoughts, tastes, languages, experiments, insights and so much more! See what exciting is happening during the week by checking out the Facebook page.

The opening speech of the week will be held today at 3 p.m. in Design factory by politician Pekka Haavisto. Haavisto is a renowned Finnish politician from the Green Party. He has ample experience in international tasks, varying from peace negotiations in Darfur and leading the UN Environmental Programme to writing back-packing guide books for adventure seekers. He made it to the second round of Finnish presidential elections in 2012 as the first Green Party candidate. Come hear his thoughts on the importance of internationalization! There will also be time for discussion. Some snacks will be served.
Time: 15:00
Place: Design Factory, Otaniemi

https://www.facebook.com/events/797736820282837/?notif_t=plan_user_invited

4. Save the Date – Tule juhlistamaan puoli vuosikymmentä vanhaa AYY:ta 31.1.2015

AYY:n viidennet vuosijuhlat järjestetään lauantaina 31.1.2015. Tervehdykset viisivuotiaalle AYY:lle annetaan pääjuhlan aikana klo 16:00 alkaen. Jatkot järjestetään myöhemmin ilmoitettavassa paikassa klo 22.00 alkaen. Kaikki ylioppilaskunnan jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita sekä pääjuhlaan että jatkoille.

Pääjuhlan hinta on opiskelijoille 75€ ja muille vieraille 100 € sisältäen myös jatkot. Sunnuntaina 1.2. järjestetään Servin Mökissä perinteinen vuosijuhlabrunssi, jonka hinta on 15 € Jatkojen hinta ja pääjuhlan sijainti julistetaan myöhemmin.

Juhlan dresscode on tumma puku akateemisilla kunniamerkeillä.

Ilmoittautuminen aukeaa 24.11. klo 12.00 osoitteessa www.vuosijuhlat.fi
AYY 5v facebookissa: https://www.facebook.com/events/729771663774478/

5. Nimikilpailu: keksi nimi AYY:n uudelle asuntojärjestelmälle!

AYY:n vanha Campus-järjestelmä ollaan korvaamassa uudella ja täysin AYY:lle rakennetulla asuntojärjestelmällä. Järjestelmälle tarvitaankin nimi!

Asuntojärjestelmän kautta tullaan pyörittämään koko AYY:n asumiskuviot asuntojen hakemisesta vuokrasopimuksien allekirjoittamiseen. Vielä nimeämätön järjestelmä on valmis keväällä 2015 ja sen kautta tullaan vuosisatojen saatossa asuttamaan kymmeniä tuhansia AYY:n jäseniä. Nyt on aika jäädä historiankirjoihin keksimällä nimi tälle uudelle järjestelmälle!

Ehdota uutta nimeä alla olevan lomakkeen kautta 30.11. mennessä. Tämän jälkeen AYY:n hallitus valitsee ehdotuksien joukosta parhaan nimen järjestelmälle.

https://lomake.ayy.fi/asuminen/nimi-ayyn-asuntojarjestelmalle-name-for-the-ayy-housing-system/

6. Riskiryhmien kausi-influenssarokotukset Otaniemen YTHS:llä.

Maksuttoman influenssarokotteen saavat ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle influenssarokotteesta on merkittävää hyötyä. Katso lisätiedot. (http://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/kausi-influenssarokote) Jos kuulut riskiryhmään, ole hyvä ja varaa aika rokotukselle Otaniemen YTHS:lle  numerosta 046 710 1027. Jos et ole oikeutettu maksuttomaan rokotukseen, soita YTHS:lle, niin saat reseptin rokotteeseen ja voit samalla varata rokotusajan. Lisätietoja http://www.yths.fi/yhteystiedot/toimipisteet/espoo

7. Aalto University Academic Summitin Aalto-yliopistossa marraskuussa

Aalto-yliopisto järjestää 16.–20.11. kansainvälisen tiedetapahtuman, Aalto University Academic Summitin, jossa on tarjolla korkealuokkaista ohjelmaa viiden päivän ajan. Tapahtumassa jaetaan World Cultural Councilin tiedepalkinnot. Tapahtuma kokoaa tieteen ja yrityselämän huippunimiä ympäri maailman keskustelemaan siitä, mikä on yliopistojen rooli yhteiskunnan taloudellisessa kehityksessä, työpaikkojen synnyssä ja hyvinvoinnin luomisessa. Pääosa tilaisuuksista pidetään Otaniemen kampuksella. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, opiskelijat lämpimästi tervetulleita. Ohjelma ja ilmoittautumiset wcc.aalto.fi.

Uutinen Aallon verkkosivuilla: http://www.aalto.fi/fi/current/news/2014-10-20-006/

8. ARENA-messut kauppiksella keskiviikkona

Vuosittaiset ARENA-messut järjestetään ke 12.11. klo 9:30-16:00 kauppiksen päärakennuksessa. Tänä vuonna messuille osallistuu yli 60 näytteilleasettajaa, ja lisäksi messuilla järjestetään lukuisia työnantajaesittelyitä, CV-klinikka, pikahaastatteluita ja CV-kuvaus.

Käy katsomassa messuohjelma ja työnantajaesittelyiden kuvaukset Inton ARENA-sivuilta (https://into.aalto.fi/display/ficareer/ARENA-messut ). Messutunnelmaan pääset virittäytymään myös ARENAn Facebook-sivulla (https://www.facebook.com/ARENACareerFair), missä ARENA-On-Line -messut ovat jo täydessä vauhdissa!

Nähdään messuilla!

9. Suggest a name for the new Aalto Virtual Learning Environment

A new virtual learning environment is being developed in Aalto University. The learning environment is meant for course activities such as informing, material distribution, assignment submissions and interaction. The system will be in use in August 2015.

We’re looking for a name for the learning environment. The name competition is aimed for Aalto University faculty, staff and students. One of the suggestions will be rewarded with an Aalto University-themed prize. The final decision about the name is made by the development project’s steering group.

Suggest your name idea by 24.11.2014! You can submit several suggestions.

Take part in the name competition here!

10. Going on: Think Africa Week 2014 – Building Bridges for Innovation

Think Africa Week 2014, 10.11.-14.11.2014 – Building Bridges for Innovation on opiskelijoille, tutkijoille, järjestöille ja startup-yrittäjille suunnattu yhteinen tapahtumaviikkoYhtenä viikon tärkeänä teemana on opiskelijoiden rooli innovaatioiden synnyttämisessä, uusien käytäntöjen luojina sekä kulttuurienvälinen yhteistyö uusien ajatusten, käytäntöjen ja toimintamahdollisuuksien kehittämiseksi. Viikko tarjoa kohtaamismahdollisuuksia, kiinnostavia uusia kontakteja ja mahdollisuuksia ajatustenvaihtoon opiskelualastasi riippumatta.

Viikon päätapahtumapaikkana on Helsinki Think Company (Vuorikatu 5, Kaisaniemi). Tiistain ideointitapahtuma (kaikki mukaan!) järjestetään Magitolla (Suvilahti) sekä loppubileet Café Mascotissa (Neljäs linja 2, Kallio). Kaikki viikon tapahtumat ovat ilmaisia. Klikkaa itsesi Think Africa Week 2014 -viikolle ja etsi ohjelma täältä! https://www.facebook.com/events/584481685008122/

11. Mitä on kristinusko?

Miksi fiksunkin oloiset ihmiset uskovat Jumalaan? Onko uskovan elämä todella suorittamista ja ohjeiden noudattamista? Mitä armo ja sisäinen rauha oikein tarkoittavat? Mitä ihmettä kristinusko oikeasti onkaan? Mitä on kristinusko? -ilta Keskiviikkona 12.11. klo 18:45 Otaniemen kappeli, Jämeräntaival 8

Jos yllä olevat kysymykset mietityttävät, niin ole rohkea ja tule mukaan. Tarjolla on myös ilmainen iltapala. Nähdään kappelilla!

12. Tulevaisuustalkoot 11.11. kansanedustajien kanssa

Kansanedustajien ja tutkijoiden seura Tutkas ja Aalto-yliopisto järjestävät tiistaina 11.11. seminaarin Tulevaisuustalkoot – Konkreettisia tekoja Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi. Opiskelijat ovat tervetulleita vaihtamaan ajatuksia kansanedustajien ja muiden alustajien kanssa.

Aika: 11.11. klo 16.00-18.00
Paikka: Otaniemi, Otakaari 1, B-sali

Lisätietoa seminaarista ja ohjelma löytyvät Intosta https://into.aalto.fi/display/events/Tulevaisuustalkoot+11.11.+kansanedustajien+kanssa

13. CS and IDBM Programs organize the Helsinki Berry Jam for Sustainability

Students and alumni from the Creative Sustainability and International Design Business Management Master Programs are organizing the Helsinki Berry Jam for Sustainability that will take place November 21st to 23rd.

The event is part of the Global Sustainability Jam and its purpose is to join people with different backgrounds all over the world to work together and come up with creative solutions for a global challenge in an intense and fun weekend.

The Helsinki Berry Jam for Sustainability will take place at HUB13 in Kaisaniemi, Helsinki. If you would like to join, hurry up, for the number of participants is limited!

Further information:

14. CEMS Goes Ravintolapäivä

CEMS Club Helsinki toivottaa kaikki opiskelijat tervetulleiksi omaan pieneen kahvilaansa “Baby Bagel Bariin” Ravintolapäivän kunniaksi la 15.11. Tule maistamaan suussasulavia bageleitamme, jotka tarjoilemme tuorepuristetun mehun kera. Kaikki päivän aikana kertynyt tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen!

Jokavuotinen CEMS Stage, Aallon oma ”TED talk”, on myös pian täällä taas. Varaa lippusi maksuttomaan tapahtumaan tämän linkin kautta! linkki:  https://www.facebook.com/events/217628335077626/

15. Finnish speakers wanted for a listening experiment Nov. 18-19

Have you ever wondered why listening in a pub can be quite challenging, and why this is even harder when listening in a non-native language? Are you a native speaker of Finnish and do you speak English? Please sign up for our experiment. If you are interested in participating in this study, please follow the link below to reserve a time and find more information: https://aalto-acoustics-fi-nl.youcanbook.me/

Sharing the link is much appreciated too! Thank you for your participation!

For more information (in English):
Esther Kroese, e.kroese@let.ru.nl

 

Tule mukaan järjestämään opiskelijoiden SM-kisat 2015!

Kokoa innokas tiimi ja järjestä lajisi opiskelijoiden SM -kisat 2015! Kisoja on järjestetty viime vuosina muiden muassa futsalissa, jalkapallossa, lentopallossa, pesäpallossa, ultimatessa, maratonissa, jääkiekossa, amerikkalaisessa jalkapallossa ja monessa muussa lajissa. Opiskelijoiden SM -kisojen järjestäjätahona voi ensisijaisesti toimia OLL:n jäsenjärjestö (opiskelijakunta/OLL:n jäsenylioppilaskunta) tai sen alayhdistys (esim. opiskelijoiden urheiluseura, ainejärjestö tai koulutusalajärjestö) tai korkeakoulun liikuntatoimi (esim. Yliopistoliikunta). Mikäli yksikään edellä mainituista tahoista ei ole hakenut tietyn lajin OSM -kisoja, voi OLL:n hallitus harkintansa mukaan myöntää järjestelyoikeuden muulle taholle (esim. lajiliitolle, urheiluseuralle tai liikunta-alan yritykselle).

Opiskelijoiden SM- ja OSM -statuksen myöntää Opiskelijoiden Liikuntaliiton hallitus hakemusten perusteella. Tapahtuman päänimitys on opiskelijoiden (laji) SM-kisat. Viimevuosina kisojen sisällä on järjestetty myös lajikokeiluja ja muuta matalan kynnyksen liikuntaa.

Pyydämme halukkaita OSM -kisojen järjestäjiä tutustumaan uusiin OSM-sääntöihin (astuvat voimaan 1.1.2015) ja täyttämään hakulomake. Hakulomake sekä kevyt projektisuunnitelma on oltava perillä OLL:ssa viimeistään 15.12.2014 klo 23:00. Lomakkeet voi lähettää osoitteeseen: jenny.soderman(at)oll.fi .

Lisätietoa kisoista, uudet OSM-säännöt sekä hakulomake löytyvät osoitteesta: http://www.oll.fi/tapahtumat/opiskelijoiden-sm-kisat/  

Viikkotiedote 45/2014

Tämä on AYY:n viikkotiedote 45/2014

Yhdistyksiä koskevat asiat löydät yhdistystiedotteesta. Lue tiedote osoitteessa ayy.fi/yhdistystiedote

Ehdokkaat hallituksen muodostajaksi ja edustajiston puheenjohtajaksi ovat tentattavana tänään maanantaina 3.11. kello 18 alkaen TUAS-talon salissa TU1. Tule seuraamaan paneelia paikan päälle tai katso lähetystä livenä osoitteessa ayy.fi/live.

  1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu
  2. AYY hakee kulttuurituottajaa, hae 7.11. mennessä
  3. Katso huikea video AYY:n vapaaehtoistoiminnasta ja hae mukaan!
  4. Lähde opiskelijoiden edustajaksi yliopiston hallintoon vuodeksi 2015
  5. Hae HOAS:n valtuuskuntaan 5.11. mennessä
  6. Join the Tieto Generation-T
  7. Tule viettämään lauantaita Teekkarisillikselle
  8. Monikulttuurisen opetuksen kehittämisworkshop yhdessä opetushenkilökunnan kanssa
  9. AYY:n Kansainvälisyysviikko 10.-15.11.
  10. Tieteen ja yritysmaailman huippuja Aalto-yliopistossa marraskuussa
  11. Osallistu Yksinäisyys -seminaariin torstaina 20.11. kello 14
  12. OtaHOAS:n askartelutila avoinna jälleen
  13. TalentIT- ja ARENA-messut tulevat
  14. Kiinnostunut maailman huippuyliopistoista? –  Osallistu virtuaalimessuille!
  15. Apply to the Aalto/ESADE course “Innovation Internship Project” (I2P)
  16. PSK Kupla järjestää laitesukelluskokeilun ja uppopallon alkeiskurssin

1. Tällä ja ensi viikolla tapahtuu

Viikko 45

Viikko 46

2. AYY etsii kulttuurituottajaa, hae 7.11. mennessä

AYY hakee joukkoonsa tuottajaa toistaiseksi voimassa olevaan kokopäiväiseen työsuhteeseen 16.11.2014 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tuottaja toimii ylioppilaskunnan jaostojen tukena tapahtumien tuottamisessa yhteistyössä toisen tuottajan kanssa. Lue työpaikkailmoitus kokonaisuudessaan osoitteesta /ylioppilaskunta/avoimet-tyopaikat/ayy-hakee-tapahtumatuottajaakulttuuriasiantuntijaa/ (suomeksi). Haku päättyy 7.11. klo 16:00.

3. Hae AYY:n hallituskeen tai jaostoihin vuodelle 2015

Haku AYY:n vapaaehtoispesteihin on auki! Haku hallitukseen on auki vielä 12.11. saakka ja nyt voit hakea myös jaostojen puheenjohtajaksi sekä jaostojen jäseneksi.

Vapaaehtoisten ja erityisesti jaostojen tunnelmia on tallennettu tähän videoon! Katso ja tiedät taas hieman enemmän.

Lisätietoja AYY:n rekryistä saat osoitteesta www.ayy.fi/stop/

4. Lähde opiskelijoiden edustajaksi yliopiston hallintoon vuodeksi 2015

Lähde mukaan tekemään parempaa Aaltoa! Hallinnon opiskelijaedustajat eli hallopedit ovat aivan tavallisia opiskelijoita, jotka vievät opiskelijoiden terveisiä henkilökunnalle ja tekevät tärkeää työtä paremman koulutuksen ja paremman yliopiston puolesta. Haku hallopedeiksi vuodelle 2015 on avattu. Paikkoja on auki muun muassa koulutusneuvostoissa, tutkintolautakunnassa, ravintolatoimikunnassa ja Aalto-yliopiston akateemisten asiain komiteassa.

Kaikki avoinna olevat paikat ja sähköiset hakulomakkeet löytyvät osoitteesta https://www.halloped.fi/fi/aalto

Hakukuulutus ja lisätietoja AYY:n sivuilta osoitteesta www.ayy.fi

5. Hae HOAS:n valtuuskuntaan 5.11. mennessä

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön (HOAS) sääntöjen mukaan AYY:lla on oikeus nimittää tiettyihin elimiin omat edustajansa. HOAS:n valtuuskuntaan AYY:lla on oikeus nimittää yhdeksän (9) jäsentä kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Säätiön sääntöjen erovuoroisuusmääräyksen perusteella tänä syksynä AYY:n hallitus valitsee valtuuskuntaan viisi (5) jäsentä kaudelle 2015-2016.

Hoasin valtuuskunnan tehtäviin kuuluu muun muassa säätiön tilinpäätöksen, talousarvion ja toimintaohjelman vahvistaminen. Valtuuskunnan varsinaiset kokoukset ovat toukokuussa pidettävä kevätkokous ja marraskuussa pidettävä syyskokous.

Mikäli edustaminen valtuuskunnassa kiinnostaa, hae tehtävää täyttämällä hakulomake osoitteessa https://lomake.ayy.fi/rekry/hoasn-valtuuskunta/  5.11.2014 kello 23.59 mennessä.

6. Join the Tieto Generation-T

Do you dare to change perspectives? If yes, then Tieto Generation-T program might be something for you. The application for 2015’s program is now open. We’re looking for young professionals with future potential for different positions in several business areas. Be sure to be our next future talent and send in your application already today! If you want to get to know our young professionals from the last program, read their stories on our Facebook page (https://www.facebook.com/TietoCorporation)

Apply by November 18th at www.tieto.fi/generationt

7. Tule viettämään lauantaita Teekkarisillikselle

Teekkarisillis eli huikean spektaakkeli- ja Teekkarimainen tapahtuma, jonka osallistujia hellitään maailman parhaalla seuralla, huikealla sillisruualla ja totta kai yllättävillä esiintyjillä! Pukeudu siis vapaavalintaiseen asuun ja suuntaa Smökkiin 8.11. kello 12:00! Lipunmyynti on auki ti 4.11. kello 12:00 saakka osoitteessa: https://lomake.ayy.fi/teekkarijaosto/teekkarisillis-2014/ .

Ennakkolipunmyynnistä jäljelle jääneitä lippuja voi tiedustella Teekkarisilliksen alkaessa lauantaina 8.11. kello 12:00 Servin mökistä.

https://www.facebook.com/events/763466463725286/

8. Monikulttuurisen opetuksen kehittämisworkshop yhdessä opetushenkilökunnan kanssa

Miten opetus monikulttuurisissa ryhmissä toimii? Tule mukaan AYY:n työpajaan ja jaa kehitysehdotuksesi opetushenkilökunnan kanssa! Eri kulttuureilla on erilaisia käsityksiä – hierarkioista, auktoriteetista, yhteisöllisyydestä, hyvän opiskelijan ominaisuuksista, kommunikaation suoruudesta. Miten erilaiset kulttuurit otetaan huomioon opetustilanteissa? Miten erilaiset kulttuuritaustasta kumpuavat käsitykset vaikuttavat opetuksen kokemiseen ja sanattoman kommunikaation ymmärtämiseen? Miten opetustilanteista voisi rakentaa sellaisia, että ne kannustaisivat avoimuuteen, toisilta oppimiseen ja toisen kohtaamiseen? Miten monikulttuuriset ryhmätyöt toimivat? Miten suomalaisten ja ulkomaalaisten opiskelijoiden kohtaamisia voisi lisätä opetustilanteissa?

AYY kutsuu kaikki aiheesta kiinnostuneet opiskelijat työpajaan keskustelemaan tilanteesta opetushenkilökunnan kanssa 11.11.2014 klo 16-18 Open Innovation Houseen (Otaniementie 19-21). Tilaisuuden kieli on englanti. Tarjolla pientä purtavaa, ilmoittautumiset (muista mainita mahdolliset allergiasi!) viimeistään 3.11.2014 osoitteeseen international (at) ayy.fi. Tilaisuudessa kerättyjä ajatuksia käytetään pohjamateriaalina AYY:n ja Aallon yhteiseen monikulttuurisen opetuksen kehittämisprojektiin vuonna 2015. Tervetuloa! /blog/events/monikulttuurisen-opetuksen-kehittamisworkshop-yhdessa-opetushenkilokunnan-kanssa/

9. AYY:n Kansainvälisyysviikko 10.-15.11.

Maailma tulee luoksesi, ota se vastaan.

Kansainvälistyminen on odottamattomia ystäviä, yllättäviä kokemuksia, kihelmöivää hauskanpitoa ja toisaalta myös avartumista, tiedostamista ja vastuuta. Kansainvälisyysviikolla päästään uusien makujen, tuttavuuksien, kielien, kokemusten, ajatusten ja monen muun äärelle.

Kurkkaa siis mitä kaikkea viikko tuokaan tullessaan joko Facebookista: https://www.facebook.com/events/357802421049092/ tai AYY:n kalenterista: /blog/events/ayyn-kansainvalisyysviikko/

10 Tieteen ja yritysmaailman huippuja Aalto-yliopistossa marraskuussa

Aalto-yliopisto järjestää 16.–20.11. kansainvälisen tiedetapahtuman, Aalto University Academic Summitin, jossa on tarjolla korkealuokkaista ohjelmaa viiden päivän ajan. Tapahtumassa jaetaan World Cultural Councilin tiedepalkinnot. Tapahtuma kokoaa tieteen ja yrityselämän huippunimiä ympäri maailman keskustelemaan siitä, mikä on yliopistojen rooli yhteiskunnan taloudellisessa kehityksessä, työpaikkojen synnyssä ja hyvinvoinnin luomisessa. Pääosa tilaisuuksista pidetään Otaniemen kampuksella. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, opiskelijat lämpimästi tervetulleita. Ohjelma ja ilmoittautumiset wcc.aalto.fi.

Uutinen Aallon verkkosivuilla:

http://www.aalto.fi/fi/current/news/2014-10-20-006/

11. Osallistu Yksinäisyys -seminaariin torstaina 20.11. kello 14

YKSINÄISYYS –seminaari järjestetään Helsingin yliopistolla, Porthania II torstaina 20.11.2014 klo 14-18. Yksinäisyys on aihe, joka herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia ja sitä voi ilmiönä lähestyä erilaisista näkökulmista. Mutta miten yksinäisyys oikeastaan näyttäytyy ympärillämme konkreettisesti? Lisätietoa seminaarin sisällöstä: uskotoivorakkaus.fi/yksinaisyys
Ilmoittautumiset juha.petterson@evl.fi
Järjestäjät:
Helsingin seurakuntayhtymän oppilaitostyö,
Helsingin Yliopisto, HYY, YTHS.

12. OtaHOAS:n askartelutila avoinna jälleen

Haluatko päästä tekemään projektia/askartelemaan/kolvaamaan/huoltamaan/jyrsimään tms. tarkoitusta varten varattuun työtilaan Otaniemessä? Askartelutilan parannushanke HOAS:n tiloissa Jämeräntaival 11 B:n alakerrassa on saatu päätökseen ja nyt tila on entistä ehompi kaikenlaisia projekteja varten. Tilasta löytyy yleisiä sähkö- ja puutyökaluja sekä pieni 4-akselinen NC-jyrsin. Tilassa ei saa tehdä tulitöitä.

Voit varata tilan käyttöösi ottamalla yhteyttä Antti Korhoseen (antti.w.korhonen@aalto.fi).

Parannusprojektin ovat rahoittaneet TTER, Koneinsinöörikilta sekä OtaHOAS.

13. TalentIT- ja ARENA-messut tulevat

Tapaa ICT-alan kärkiyrityksiä ja ICT-alan osaajista kiinnostuneita tahoja TalentIT-messuilla Dipolissa to 6.11.2014 klo 11-17. Messuilla järjestetään kaikille tekniikan alan opiskelijoille avoin CV-klinikka, jossa saat vinkkejä ansioluettelosi viilaamiseen tekniikan alan työnantajien HR-asiantuntijoilta. Nyt on hyvä tilaisuus viimeistellä työnhaun asiakirjat kuntoon. Lisätiedot ja ilmoittautuminen https://into.aalto.fi/careerweb. Lisätietoja TalentIT-messuista ja näytteilleasettajista http://www.aalto.fi/fi/cooperation/career_services/fair/talentit/

Vuosittaiset ARENA-messut järjestetään ke 12.11. klo 9:30-16:00 kauppiksen päärakennuksessa. Tänä vuonna messuille osallistuu yli 60 näytteilleasettajaa, ja lisäksi messuilla järjestetään lukuisia työnantajaesittelyitä, CV-klinikka, pikahaastatteluita ja CV-kuvaus.

Käy katsomassa messuohjelma ja työnantajaesittelyiden kuvaukset Inton ARENA-sivuilta (https://into.aalto.fi/display/ficareer/ARENA-messut ). Messutunnelmaan pääset virittäytymään myös ARENAn Facebook-sivulla (https://www.facebook.com/ARENACareerFair), missä ARENA-On-Line -messut ovat jo täydessä vauhdissa!

Nähdään messuilla!

14. Kiinnostunut maailman huippuyliopistoista? –  Osallistu virtuaalimessuille!

The Global Business Schools E-Fair tarjoaa sinulle mahdollisuuden tutustua joihinkin maailman huippuyliopistoihin kauppatieteiden saralla. Osallistuaksesi tapahtumaan sinun ei tarvitse poistua kotoasi, sillä kyseessä ovat virtuaalimessut. Messut starttaavat 12. marraskuuta kello 15 Suomen aikaa.

Messuille osallistuminen ja lisätietoja osoitteesta: http://www.globalbusinessefair.com/

15. Apply to the Aalto/ESADE course “Innovation Internship Project” (I2P)

Nordic madness + Mediterranean energy = The Innovation Internship Project with ESADE Business School Barcelona is back!

Apply by 20th November 2014
Course period: January-May 2015
ECTS: 6-8

I2P is about “Innovation in Action”, challenging old conventions and shaking common assumptions, taking action early, getting out of the building, and developing idea through experiments. It is for all Master’s students in Aalto who want to learn how to develop innovative solutions to solve real-life, open-ended challenges given by different organizations. You will travel to and work with students from Esade Business School in Barcelona. Find out more info and about how to apply here: http://www.mindspace.fi/i2p/

16. PSK Kupla järjestää laitesukelluskokeilun ja uppopallon alkeiskurssin

Laitesukelluskokeilu

Laitesukellukseen johdattava pakollinen luento järjestetään torstaina 6.11. klo 18-19.30 Otaniemessä Sähkötekniikan korkeakoululla salissa E111, osoite Otakaari 5A. Itse sukellus tapahtuu Tapiolan uimahallissa 20.11. klo 20.00-23.00. Laitesukelluskokeiluun tulee ilmoittautua etukäteen, koska paikkoja on tarjolla rajoitettu määrä. Ilmoittautumislinkki ja lisätietoja löytyy PSK Kuplan sivuilta: http://kupla.ayy.fi/psk/kurssit/laitesukelluskokeilu. Kokeilun luennot järjestetään vain suomeksi.

Uppopallon alkeiskurssi

Kolmen kerran pituinen uppopallokurssin aloittelijoille järjestetään marraskuussa sunnuntai-iltaisin Tapiolan uimahallilla. Kurssi on tarkoitettu kaikille lajista kiinnostuneille. Kurssin hinta on 15 euroa ja se maksetaan käteisellä ensimmäisellä kerralla.

Lisätietoja ja ilmoittautumislinkki kurssille löytyy PSK Kuplan sivuilta: http://kupla.ayy.fi/psk/uppopallo/uppopallokurssi-2014/

SELL Student Games Liettuassa 15.-17.5.2015, lähde mukaan!

SELL Student Games on monilajinen urheilutapahtuma, joka on avoin kaikille yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille ympäri maailman. Kisojen nimi tulee järjestäjämaiden Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan maiden nimistä, kunkin maan omalla kielellä. Nämä ystävyyskisat järjestetään vuorovuosin kussakin maassa ja ne keräävät vuosittain 1800-2000 opiskelijaa. SELL-kisojen periaatteisiin kuuluu, että tulosrajoja ei aseteta, jolloin samalla viivalla kilpailevat niin maailman huiput, kuin tavalliset harrastelijat. Ikärajoituksia ei myöskään ole. Osallistuaksesi sinun täytyy opiskella jossain korkeakoulussa (yliopisto tai ammattikorkeakoulu).

SELL Student Games järjestetään ensi vuonna Liettuassa Kaunasissa 15.-17.5.2015. Ilmoittautuminen kisoihin painottuu vuoden 2015 alkuun. SELL-lajeja ovat: yleisurheilu, lentopallo, suunnistus, mini-jalkapallo, pöytätennis, uinti, judo, voimanosto, paini ja koripallo. Jos olet kiinnostunut osallistumisesta, lue lisää täältä: www.SELL-studentgames.com .

SELL-kisat tarjoavat edullisen mahdollisuuden osallistua hauskoihin ja mieleenpainuviin opiskelijakisoihin! Osallistumismaksu on vain 25 euroa/päivä/henkilö kun ilmoittaudut ennen 12. huhtikuuta 2015. Voit myös halutessasi toimia korkeakoulusi SELL-yhteyshenkilönä, jolloin voit ilmoittaa samalla kaikki korkeakoulustasi osallistuvat henkilöt kisoihin. Ota tässä tapauksessa yhteyttä opiskelijakuntasi tai ylioppilaskuntasi hallituksen liikuntavastaavaan ja kerro halukkuudestasi. Edullisia tilausbussimatkoja Tallinnasta Kaunasiin voi selailla vaikkapa täältä: http://www.taistobussid.ee/?lang=en

Älä myöskään epäröi ottaa yhteyttä minuun, kun haluat lisätietoa kisoista!

Ystävällisin terveisin,

Jenny Söderman

Palvelukoordinaattori

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)

+358 44 7800217

jenny.soderman@oll.fi

www.oll.fi

Joukkoliikennelippujen hinnat nousevat

HSL 21.10.2014 (Tiedote HSL:n sivuilla)

HSL:n lippujen hinnat nousevat ensi vuoden alussa keskimäärin 3,8
prosenttia. Hinnannousun taustalla ovat seudun merkittävät
joukkoliikennehankkeet. Korotukset kohdistuvat erityisesti kausi- ja
arvolippuihin.

Kuntien sisäisen kausilipun hinta nousee ensi vuoden alusta kolme euroa
49,50 euroon (hinta 30 päivän kohdalla). Vastaavan seutukausilipun hinta
nousee vajaalla kolmella eurolla 98,60 euroon. Suurin syy
hinnankorotuksiin johtuu käynnissä olevista merkittävistä
joukkoliikennehankkeista.

”Ensi kesänä käynnistyvä Kehärata, liikenteeseen tilatut uudet SM5-junat
ja uusi runkolinja 560 syksyllä 2015 nostavat joukkoliikenteen
operointikustannuksia vuonna 2015 noin 11,6 milj. euroa, mikä näkyy
lippujen hinnoissa. Toki samalla matkustajien palvelut paranevat
merkittävästi”, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

Kehärata, metron automatisointi ja Länsimetro kasvattavat HSL:n
infrakustannuksia jatkossakin. Infrakustannukset kasvavat vuodesta 2014
vuoteen 2017 yhteensä 64,3 miljoonaa euroa ja ovat vuonna 2017 130
miljoonaa euroa. Tämä luo painetta hinnankorotuksille jatkossakin.

HSL-alueella tehtävien joukkoliikenneinvestointien kustannuksista puolet
kustantaa se kunta, jonka alueelle investointi tehdään. Toinen puolet
päätyy HSL:n maksettavaksi, jolloin neljäsosa investoinneista
rahoitetaan HSL:n lipputuloilla ja toinen neljäsosa kuntien suoralla
infratuella.

Sisäisten ja seutulippujen hintaero pienenee

Sisäisen lipun hinta nousee vuonna 2015 suhteellisesti enemmän kuin
seutuliput. HSL haluaa pienentää sisäisen ja seutulippujen hintaeroa
siirryttäessä kohti uutta vuonna 2017 käyttöön otettavaa
vyöhykejärjestelmää, jolloin kuntien väliset rajat eivät määritä
lippujen hintoja. Sisäiset kausiliput ovat tällä hetkellä yksi kuntien
eniten tukemista lipputuotteista. Esimerkiksi Helsingin sisäisessä
aikuisten kausilipussa on vuonna 2015 kuntien tukea 63 prosenttia. Lipun
todellinen kustannus on 133 euroa asiakashinnan ollessa 49,50 euroa.
Eniten tuettuja lippuja joukkoliikenteessä ovat lasten ja opiskelijoiden
liput, joissa on yli 80 prosenttia kuntien tukea.

Kertalippujen hinnat pysyvät pääosin ennallaan. Kolmen vyöhykkeen
aikuisten kertalipun hinta nousee kuitenkin 50 senttiä 7,50 euroon ja
lasten kertalipun hinta 30 senttiä 3,80 euroon. Samoin seutuliikenteen
yökertalipun hinta nousee kuudesta seitsemään euroon. Matkailijoille ja
satunnaiskäyttöön sopivien vuorokausilippujen hinnat eivät muutu.

HSL esittää lisäksi joukkoliikenteen tarkastusmaksun korottamista 80
eurosta 100 euroon. Tarkastusmaksun suuruudesta päättää liikenne- ja
viestintäministeriö. Maksu on pysynyt samansuuruisena vuodesta 2007 saakka.