Yhdistykset

Kategoriat

Uusi projektikoordinaattori auttaa Aalto-yhteisöä kehittymään

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan keskustoimistolla on elokuun alussa aloittanut yhteisö- ja järjestörakenteiden projektikoordinaattori Elina Nieminen. Jouluun asti työskentelevän koordinaattorin tehtävänä on kehittää Aalto-yhteisön rakenteita yhdessä aaltolaisten kanssa.

Opiskelijajärjestöt ovat kasvatustieteitä Helsingin yliopistossa opiskelevan Elina Niemiselle todellinen intohimo. Hänellä on vaikuttava ansioluettelo erilaisista järjestötehtävistä jo ennen uusinta AYY:n pestiä.

”Aloitin tuutorina ja järjestötoiminta imaisi minut nopeasti mukaansa. Olen toiminut muun muassa kotitalouspedagogien ainejärjestö Kopedan ja kasvatustieteellisen tiedekunnan tiedekuntajärjestö Condus ry:n puheenjohtajana ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestövaliokunnan varapuheenjohtajana”, Nieminen listaa.

Viime vuoden Nieminen vaikutti HYY:n hallituksessa, jossa hänen vastuualueitaan olivat tapahtumat, järjestöviestintä ja vapaaehtoiset. AYY:ssa hän pääsee työskentelemään samojen teemojen parissa.

”Olen aina tykännyt Aalto-yhteisöstä ja sen meiningistä. On kiinnostavaa päästä kehittämään sitä ja samalla oppimaan uutta – tällaisen projektin parissa en nimittäin vielä koskaan ennen ole työskennellyt.”

Yhteisö- ja järjestörakenteiden projektikoordinaattorin työhön kuuluu haastattelujen ja keskustelujen avulla selvittää, miten ylioppilaskunnan ja sen piirissä toimivien yhdistysten yhteistyötä ja Aalto-yhteisön rakenteita voisi kehittää.

”Projektin tarkka lopputulos on vielä mysteeri, sillä kaikki kehitysehdotukset ideoidaan yhdessä yhteisön kanssa. Sen jälkeen ehdotukset viedään AYY:n hallitukseen ja edustajistoon, jotka päättävät, miten niitä viedään eteenpäin”, Nieminen selventää.

Projektin tavoitteena on entistä yhtenäisempi opiskelijayhteisö, jossa eri korkeakoulujen opiskelijat otetaan entistä paremmin samanarvoisina huomioon. Ylioppilaskunta haluaa tukea piirissään toimivia järjestöjä yhteisön kehitystyössä.

”AYY:ssa yhdistyy monenlaista opiskelijahistoriaa ja paljon eri perinteitä. Toivon, että pystyn kuuntelemaan koko yhteisöä ja osaan kysyä oikeita kysymyksiä niin, että kaikki voivat kertoa, mikä heitä palvelisi parhaiten.”

Nieminen tietää, että opiskelijayhteisö on lähellä monien ylioppilaskunnan jäsenten sydämiä ja että yhteisörakenteisiin suunniteltavat muutokset saattavat herättää kysymyksiä, huolia ja vastalauseita.

”Muutoksia voi tapahtua, ja muutoksiin liittyy aina monenlaisia tunteita. Tarkoitus ei ole, että minä tulen ulkopuolelta tänne kertomaan, että näinhän tämä toimii. Sen sijaan toivon, että aaltolaiset lähtevät mukaan ideoimaan sitä, miten yhteisö voisi kehittyä”, Nieminen sanoo.

”Aalto-yhteisö on ainutlaatuinen. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että jengi haluaa tehdä näin paljon vapaaehtoistyötä. Innostun ihmisistä ja odotan innolla, että pääsen töiden kimppuun ja tutustumaan yhteisöön paremmin!”

Yhdistystiedote viikolle 26/2018

Jos haluat saada AYY:n yhdistystiedotteen sähköpostiisi, tilaa se osoitteesta http://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Tämä on AYY:n yhdistystiedote viikolle 26/2018

Viimeinen viikko aikaa tehdä puuttuvat yhdistysilmoitukset! Huomatkaa että deadline on yllättävästi keskellä päivää perjantaina klo 12. Ensi viikon jälkeen yhdistystiedote jää kesälomalle, joten lähettäkäähän viimeiset tiedotukset keskiviikkoon klo 10 mennessä osoitteeseen tiedotteet (a) ayy.fi.

Tulevia tapahtumia ja tärkeitä päivämääriä yhdistyksille ja yhdistystoimijoille
29.6. klo 12 Yhdistysilmoitusten jälki-ilmoittautuminen päättyy (kohta 1 ja ohjeet)
30.6. AYY:n tilakysely yhdistyksille sulkeutuu (kohta 2)
30.6. Otaniemen yön yhteisrahoitushaku päättyy (http://otaniemenyo.fi/)
3.7. SmökkiAfterwork ja rantalentopalloturnaus (kohta 5)
31.7. AYY:n vaikuttamislinjojen kysely sulkeutuu ( https://lomake.ayy.fi/vaikuttaminen/kerro-ideasi-ayyn-vaikuttamislinjoista/)

Tiedotteen sisältö
1. Puuttuvat yhdistysilmoitukset tehtävä pe 29.6. klo 12 mennessä
2. Millaisia tiloja yhdistyksenne tarvitsee? Vaikuta vastaamalla kyselyyn!
3. Avustusta Otaniemen yön osatapahtumiin AYY:n kautta kesäkuun loppuun saakka
4. Palvelutoimiston kesän aukioloajat
5. SmökkiAfterit ja Smökki Cup rantalentopalloturnaus 3.7.
6. AYY:n uudet logot saatavilla
7. AYY on GDPR-yhteensopiva

Jokaisen AYY:n piirissä toimivan yhdistyksen on täytettävä vuosittain yhdistysilmoitus. Yhdistyksien, jotka eivät ole tehneet vielä yhdistysilmoitusta vuonna 2018, on tehtävä ilmoitus 29.6. klo 12.00 mennessä. Toiminta-avustusta ei voi enää hakea. Mikäli ilmoitus jää tekemättä määräaikaan mennessä ja toista vuotta peräkkäin, voidaan yhdistys poistaa kokonaan ylioppilaskunnan yhdistysrekisteristä.

Yhdistysilmoitus jätetään TAHLO-järjestelmässä, joka löytyy osoitteesta http://tahlo.ayy.fi/. Kirjautuminen tapahtuu yhdistyksen omilla tunnuksilla ja unohtuneen tunnuksen voi palauttaa yhdistyksen yhteisosoitteekseen ilmoittamaan sähköpostiin sivulla https://tahlo.ayy.fi/password_reset/.

Täytä kaikki tiedot huolellisesti Tahlon välilehdille Yleinen, Hallitus, Toimitilat ja Liitteet. Tietoja voi päivittää lomakkeen sulkeutumiseen, 29.6. klo 12.00 asti, joten kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. Muista tallentaa muutokset aina ennen kuin poistut joltain lomakkeen välilehdeltä!

Kun teet yhdistysilmoituksen, tarvitset liitteiksi:
*   voimassa olevat säännöt
*   toimintakertomuksen vuodelta 2017
*   vuoden 2018 toimintasuunnitelman
*   toimihenkilöluettelon

Muista myös päivittää yhdistysprofiili AYY:n nettisivuille. Tarkemmat ohjeet löydät /blog/2018/02/28/yhdistysilmoitusten-jattaminen-ja-toiminta-avustusten-haku/ . Kysymyksissä ja ongelmatapauksissa ole yhteydessä järjestösektoriin (jarjestoasiat at ayy.fi)

Miten tyytyväisiä olette AYY:n yhdistyksille tarjoamiin puitteisiin? Mitä uusia tiloja tai palveluita yhdistyksenne kaipaisi? Entä mitä yhdistyksenne toivoisi Opiskelijakeskukselta?

Vastaa yhdistyksille suunnattuun kyselyyn AYY:n tarjoamiin tiloihin liittyen 30.6. mennessä, ja saatte äänenne kuuluviin! Vastauksia hyödynnetään Opiskelijakeskuksen sekä muiden AYY:n tulevien tilojen suunnittelussa.

Vastaa täällä: https://lomake.ayy.fi/fi/tilakysely/

Kesäkuun aikana vastanneiden yhdistysten kesken arvotaan yksi ilmainen käyttökerta vapaavalintaiseen AYY:n kertavuokrattavaan tilaan (poislukien Servin mökki ja Rantasauna). Palkinto on voimassa vuoden 2018 loppuun.

Otaniemen yö on ensimmäistä kertaa lauantaina 6.10. järjestettävä poikkitaiteellinen, pääsymaksuton kampusfestivaali, jossa kaikki halukkaat AYY:n piirissä toimivat yhdistykset pääsevät toteuttamaan luovaa ohjelmaa. Mukana on jo toistakymmentä toimijaa.

Helpoin tapa saada rahallista avustusta osatapahtumaansa on toimittaa hakemus 30.6. mennessä www.otaniemenyo.fi-sivulta löytyvällä lomakkeella. Avustussummalla ei ole ylärajaa ja hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti. Nyt siis on oiva hetki toteuttaa villeimmät luovat tapahtumaideasi! Avustusten lisäksi AYY tarjoaa osatapahtumien järjestäjien käyttöön maksutta omia ja tapahtuman yhteistyökumppaneiden tiloja.

Osatapahtuma voi olla mitä tahansa, kunhan kyse on jollain tavalla taiteellisesta tai luovasta toiminnasta: näyttely, livemusiikin ilta, tanssityöpaja tai vaikka runokaraoke. Vain mielikuvitus ja fysiikan lait ovat rajana.

Lue lisää Otaniemen yöstä, hae avustusta ja ilmoittaudu osatapahtuman järjestäjäksi: http://otaniemenyo.fi/

Lisätietoja ja neuvoja osatapahtuman toteuttamiseen osoitteesta: tero.uuttana (a) ayy.fi

4. Palvelutoimiston kesän aukioloajat
AYY:n palvelutoimisto Otaniemessä palvelee kesän ajan poikkeuksellisin aukioloajoin:

– Toimisto on suljettu juhannusaattona pe 22.6. sekä 9.7.–27.7. (huom. kertavuokrattavien tilojen avainpäivystys maanantaisin klo 14–17)
– Asumispalvelujen puhelinpalvelu on suljettu ma 2.7. ja ke 1.8.
– Kassan poikkeusaukioloajat kesällä: arkipäivisin 1.–8.6. klo 12–14, 2.-6.7. klo 12–14

Palvelutoimiston kaikki aukioloajat ja yhteystiedot voit tarkastaa AYY:n nettisivuilta: /yhteystiedot/#Otaniemi

5. SmökkiAfterit ja Smökki Cup rantalentopalloturnaus 3.7.
Otaniemen asukit ovat siirtyneet kesän viettoon, kukin omalla tavallaan. Lieviä vieroitusoireita kevään tykityksestä on havaittavissa. Töissäkäyviä tai kandia vääntäviä kavereita ei tahdo näkyä missään. Mikä avuksi?

No tietenkin Hyvinvointitoimikunnan SmökkiAfterit 3.7.! Kerää kaikki kaverisi opiskelu- tai työstatuksesta riippumatta kasaan ja saavu nauttimaan kesästä, hieman paremmista juomista ja hyvästä seurasta tiistaisen puurtamisen jälkeen. Heinäkuun helteissä paistattelevassa Pub Smökissä on tarjolla mm. MM-jalkapalloa, kevyttä syötävää, autenttinen PubiVisa ja vaikka mitä muuta! Virvokkeita ja naposteltavaa on tarjolla pientä käteismaksua vastaan.

SmökkiAfterien yhteydessä AAVAn liikuntatoimikunta järjestää myös lentopalloturnauksen, josta löydät lisää tietoa linkin takaa: https://www.facebook.com/events/394287647757015/

Eli lyhyesti:
Mitä: Koko Otaniemen yhteiset Afterworkit!
Milloin: Tiistaina 3.7. kello 17 alkaen
Missä: Smökissä, Jämeräntaival 4
Miksi: Koska kesä ja afterit hyvässä seurassa!
FB-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/172285916784689/

6. AYY:n uudet logot saatavilla
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa on vuoden 2018 alussa otettu ensimmäistä kertaa käyttöön brändistrategia. Sen ytimessä on ajatus AYY:sta maailman parhaan opiskelijan elämän mahdollistajana.

Brändityön yhteydessä visuaalinen ilme logot uudistuivat ja ne ovat nyt yhdistysten saatavilla osoitteessa https://inside.ayy.fi/display/KUV/AYY+Logot. Mikäli yhdistyksen materiaaleista AYY:n logo löytyy, esimerkiksi nettisivuilta, lehdestä tai fuksioppaasta, toivomme että logot päivitettäisiin uuden ilmeen mukaiseksi ensi lukuvuoden alkuun mennessä. Samalta sivulta löytyy myös visuaalinen ohjeistus.

Mikäli haluat lukea lisää AYY:n brändistrategiasta, kurkkaapa uusimmasta AINO-lehdestä artikkeli sivuilta 40-41. Siinä AYY:n hallituksen puheenjohtaja Noora Vänttinen kertoo, miten uusi brändi rakennettiin ja mitä ajatuksia uuden logon taustalta löytyy: https://issuu.com/aino-lehti/docs/aino2_2018_issuu.

7. AYY on GDPR-yhteensopiva
EU:n yleinen tietosuoja-asetus eli GDPR tuli voimaan perjantaina 25.5.2018. AYY on valmistautunut uudistuksen voimaantuloon monin tavoin pitääkseen jäsenistön tiedot turvassa.

Tietosuojaselosteet AYY:n ylläpitämistä henkilörekistereistä yhteyshenkilöineen löytyvät osoitteesta https://rekisterit.ayy.fi/

AYY on kouluttanut henkilöstöään ja piirissään toimivia yhdistyksiä tietosuoja-asetuksesta. Voit tutustua yhdistyksille suunnattuun ohjeistukseen esimerkkeineen täällä: https://inside.ayy.fi/display/TIET/Tietosuoja (vaatii Aalto-tunnuksilla kirjautumisen)

Huomaathan, että jos et enää halua saada AYY:n yhdistystiedotetta, voit poistua listalta seuraamalla ohjeita tämän sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

HALUATKO OMAN UUTISESI TÄHÄN TIEDOTTEESEEN?

Lähetä lyhyt tekstisi keskiviikkoon klo 10.00 mennessä osoitteeseen tiedotteet (a) ayy.fi. Uutiset menevät käännettäväksi, joten voit toimittaa tekstisi yksikielisenä.

Tiedotteen sisällön toimittaa viime kädessä AYY:n järjestö- ja viestintäasiantuntija Essi Puustinen (essi.puustinen (a) ayy.fi, puh: 050 520 9442).

Haluatko poistua yhdistystiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Yhdistystiedote viikolle 25/2018

Jos haluat saada AYY:n yhdistystiedotteen sähköpostiisi, tilaa se osoitteesta http://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Tämä on AYY:n yhdistystiedote viikolle 25/2018

Muutama viikko vielä aikaa tehdä puuttuvat yhdistysilmoitukset! Huomatkaa myös vastata yhdistysten tilatoivekyselyyn ja antaa mielipiteitä AYY:n vaikuttamislinjoihin. Palvelutoimiston kesäaukiolot myös olennaista kurkata kesällä AYY:lta tiloja vuokraaville yhdistyksille.

Tulevia tapahtumia ja tärkeitä päivämääriä yhdistyksille ja yhdistystoimijoille
29.6. klo 12 Yhdistysilmoitusten jälki-ilmoittautuminen päättyy (kohta 1 ja ohjeet)
30.6. AYY:n tilakysely yhdistyksille sulkeutuu (kohta 2 ja suoraan kyselyyn)
30.6. Otaniemen yön yhteisrahoitushaku päättyy (http://otaniemenyo.fi/)
3.7. SmökkiAfterwork ja rantalentopalloturnaus (kohta 4)
31.7. AYY:n vaikuttamislinjojen kysely sulkeutuu (kohta 5 ja suoraan kyselyyn)

Tiedotteen sisältö
1. Puuttuvat yhdistysilmoitukset tehtävä pe 29.6. klo 12 mennessä
2. Millaisia tiloja yhdistyksenne tarvitsee? Vaikuta vastaamalla kyselyyn!
3. Palvelutoimiston kesän aukioloajat
4. SmökkiAfterit ja Smökki Cup rantalentopalloturnaus 3.7.
5. Kerro ideasi AYY:n vaikuttamislinjoista

1. Puuttuvat yhdistysilmoitukset tehtävä pe 29.6. klo 12 mennessä
Jokaisen AYY:n piirissä toimivan yhdistyksen on täytettävä vuosittain yhdistysilmoitus. Yhdistyksien, jotka eivät ole tehneet vielä yhdistysilmoitusta vuonna 2018, on tehtävä ilmoitus 29.6. klo 12.00 mennessä. Toiminta-avustusta ei voi enää hakea. Mikäli ilmoitus jää tekemättä määräaikaan mennessä ja toista vuotta peräkkäin, voidaan yhdistys poistaa kokonaan ylioppilaskunnan yhdistysrekisteristä.

Yhdistysilmoitus jätetään TAHLO-järjestelmässä, joka löytyy osoitteesta http://tahlo.ayy.fi/. Kirjautuminen tapahtuu yhdistyksen omilla tunnuksilla ja unohtuneen tunnuksen voi palauttaa yhdistyksen yhteisosoitteekseen ilmoittamaan sähköpostiin sivulla https://tahlo.ayy.fi/password_reset/.

Täytä kaikki tiedot huolellisesti Tahlon välilehdille Yleinen, Hallitus, Toimitilat ja Liitteet. Tietoja voi päivittää lomakkeen sulkeutumiseen, 29.6. klo 12.00 asti, joten kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. Muista tallentaa muutokset aina ennen kuin poistut joltain lomakkeen välilehdeltä!

Kun teet yhdistysilmoituksen, tarvitset liitteiksi:
*   voimassa olevat säännöt
*   toimintakertomuksen vuodelta 2017
*   vuoden 2018 toimintasuunnitelman
*   toimihenkilöluettelon

Muista myös päivittää yhdistysprofiili AYY:n nettisivuille. Tarkemmat ohjeet löydät /blog/2018/02/28/yhdistysilmoitusten-jattaminen-ja-toiminta-avustusten-haku/ . Kysymyksissä ja ongelmatapauksissa ole yhteydessä järjestösektoriin (jarjestoasiat at ayy.fi)

2. Millaisia tiloja yhdistyksenne tarvitsee? Vaikuta vastaamalla kyselyyn!
Miten tyytyväisiä olette AYY:n yhdistyksille tarjoamiin puitteisiin? Mitä uusia tiloja tai palveluita yhdistyksenne kaipaisi? Entä mitä yhdistyksenne toivoisi Opiskelijakeskukselta?

Vastaa yhdistyksille suunnattuun kyselyyn AYY:n tarjoamiin tiloihin liittyen 30.6. mennessä, ja saatte äänenne kuuluviin! Vastauksia hyödynnetään Opiskelijakeskuksen sekä muiden AYY:n tulevien tilojen suunnittelussa.

Vastaa täällä: https://lomake.ayy.fi/fi/tilakysely/

Kesäkuun aikana vastanneiden yhdistysten kesken arvotaan yksi ilmainen käyttökerta vapaavalintaiseen AYY:n kertavuokrattavaan tilaan (poislukien Servin mökki ja Rantasauna). Palkinto on voimassa vuoden 2018 loppuun.

3. Palvelutoimiston kesän aukioloajat
AYY:n palvelutoimisto Otaniemessä palvelee kesän ajan poikkeuksellisin aukioloajoin:

– Toimisto on suljettu juhannusaattona pe 22.6. sekä 9.7.–27.7. (huom. kertavuokrattavien tilojen avainpäivystys maanantaisin klo 14–17)
– Asumispalvelujen puhelinpalvelu on suljettu ma 2.7. ja ke 1.8.
– Kassan poikkeusaukioloajat kesällä: arkipäivisin 1.–8.6. klo 12–14, 2.-6.7. klo 12–14

Palvelutoimiston kaikki aukioloajat ja yhteystiedot voit tarkastaa AYY:n nettisivuilta: /yhteystiedot/#Otaniemi

4. SmökkiAfterit ja Smökki Cup rantalentopalloturnaus 3.7.
Otaniemen asukit ovat siirtyneet kesän viettoon, kukin omalla tavallaan. Lieviä vieroitusoireita kevään tykityksestä on havaittavissa. Töissäkäyviä tai kandia vääntäviä kavereita ei tahdo näkyä missään. Mikä avuksi?

No tietenkin Hyvinvointitoimikunnan SmökkiAfterit 3.7.! Kerää kaikki kaverisi opiskelu- tai työstatuksesta riippumatta kasaan ja saavu nauttimaan kesästä, hieman paremmista juomista ja hyvästä seurasta tiistaisen puurtamisen jälkeen. Heinäkuun helteissä paistattelevassa Pub Smökissä on tarjolla mm. MM-jalkapalloa, kevyttä syötävää, autenttinen PubiVisa ja vaikka mitä muuta! Virvokkeita ja naposteltavaa on tarjolla pientä käteismaksua vastaan.

SmökkiAfterien yhteydessä AAVAn liikuntatoimikunta järjestää myös lentopalloturnauksen, josta löydät lisää tietoa linkin takaa: https://www.facebook.com/events/394287647757015/

Eli lyhyesti:
Mitä: Koko Otaniemen yhteiset Afterworkit!
Milloin: Tiistaina 3.7. kello 17 alkaen
Missä: Smökissä, Jämeräntaival 4
Miksi: Koska kesä ja afterit hyvässä seurassa!
FB-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/172285916784689/

5. Kerro ideasi AYY:n vaikuttamislinjoista
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta uudistaa tänä vuonna linjapaperinsa. Samalla nykyiset useat erilliset linjapaperit yhdistetään yhdeksi dokumentiksi. Missä yhteiskunnallisissa kysymyksissä nimenomaan aaltolaisten tulisi olla aktiivisia?

Tällä kyselyllä pääset tuomaan uusia avauksia ja ideoita mukaan linjapaperivalmisteluun.
https://lomake.ayy.fi/vaikuttaminen/kerro-ideasi-ayyn-vaikuttamislinjoista/

Vastausaikaa on 31.7. asti. Lisätietoa vaikuttamisen ja viestinnän päälliköltä: heikki.isotalo (a) ayy.fi

HALUATKO OMAN UUTISESI TÄHÄN TIEDOTTEESEEN?

Lähetä lyhyt tekstisi keskiviikkoon klo 10.00 mennessä osoitteeseen tiedotteet (a) ayy.fi. Uutiset menevät käännettäväksi, joten voit toimittaa tekstisi yksikielisenä.

Tiedotteen sisällön toimittaa viime kädessä AYY:n järjestö- ja viestintäasiantuntija Essi Puustinen (essi.puustinen (a) ayy.fi, puh: 050 520 9442).

Haluatko poistua yhdistystiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Yhdistystiedote viikolle 24/2018

Jos haluat saada AYY:n yhdistystiedotteen sähköpostiisi, tilaa se osoitteesta http://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Tämä on AYY:n yhdistystiedote viikolle 24/2018

Tulevia tapahtumia ja tärkeitä päivämääriä yhdistyksille ja yhdistystoimijoille
15.6. Opiskelijakeskuksen ideoiden keräys päättyy (kohta 1 ja http://opiskelijakeskus.fi/)
29.6. klo 12 Yhdistysilmoitusten jälki-ilmoittautuminen päättyy (kohta 2 ja ohjeet)
30.6. Otaniemen yön yhteisrahoitushaku päättyy (kohta 3)
31.7. AYY:n vaikuttamislinjojen kysely sulkeutuu (kohta 4 ja suoraan kyselyyn)

Tiedotteen sisältö
1. Opiskelijakeskus.fi on auki
2. Toiminta-avustukset 2018 ja puuttuvat yhdistysilmoitukset
3. Otaniemen yön 6.10. osatapahtumahaku nyt auki
4. Kerro ideasi AYY:n vaikuttamislinjoista
5. Opiskelija-aktiiveille opintopisteitä
6. AYY on GDPR-yhteensopiva

1. Opiskelijakeskus.fi on auki
Opiskelijakeskus.fi-nettisivu on nyt auki! Tutustu nettisivuilla esitettyihin ideoihin ja lisää omasi.

Opiskelijakeskus on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY), Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden (KY) ja Teknologföreningenin (TF) yhteishanke. Suunnitteilla on opiskelijoiden yhteinen rakennus Otaniemen kampuksen keskeiselle paikalle, metroaseman sisäänkäynnin viereen ja Harald Herlinin Oppimiskeskusta vastapäätä.

Huhtikuussa 2018 järjestettiin Opiskelijakeskusseminaari, johon osallistui edustajia erityisasemayhdistysten puheenjohtajien neuvostosta, edustajistosta ja AYY:n jaostoista. Seminaarissa ideoitiin, millaisia tiloja, toimintoja ja palveluita Opiskelijakeskuksessa voisi olla.

Opiskelijakeskus.fi-sivulle kerätyt ideat ovat seminaarin tuotoksia. Kaikki voivat käydä ideoita läpi, tykätä niistä ja lisätä omia ideoitaan. Suosituimmat ideat käydään läpi pe 15.6. jatkosuunnittelua ajatellen. Käy siis sivuilla ja lisää oma huippuideasi – mitä sinä Opiskelijakeskukselta toivoisit?

Opiskelijakeskuksesta vastaavat AYY:n hallituksessa Emma Savela (kiinteistö) ja Noora Tanska (yhteisö). Molemmat tavoittaa osoitteesta etunimi.sukunimi (a) ayy.fi.

http://opiskelijakeskus.fi/

2. Toiminta-avustukset 2018 ja puuttuvat yhdistysilmoitukset
Vuoden 2018 toiminta-avustukset on myönnetty ja avustussummiin voi tutustua osoitteessa /yhdistykset/palvelut/toiminta-avustus/toiminta-avustukset-2018/

Toiminta-avustukset maksetaan, kun kaikki avustuksen ehdot ovat täyttyneet. Suurimmalle osalle yhdistyksistä on tehty maksumääräys tällä viikolla. Maksu näkyy TAHLO-järjestelmään ilmoitetulla tilillä arviolta kesäkuun loppupuolella.

Mikäli yhdistyksellä on puutteita profiilissa AYY:n verkkosivuilla tai muuta erikoista, ollaan tästä vielä erikseen yhteydessä kesäkuun alkupuolella. Profiiliin on oltava hakukierroksen yhteydessä ilmoitettujen ohjeiden mukaisesti kunnossa ennen toiminta-avustuksen maksua. Liitteistä, joille on annettu lisäaikaa, ei olla erikseen yhteydessä yhdistyksiin, vaan liitteet on toimitettava lisäajan kanssa saatujen ohjeiden mukaisesti ennen kuin toiminta-avustus maksetaan.

Yhdistyksien, jotka eivät ole tehneet vielä yhdistysilmoitusta vuonna 2018, on tehtävä ilmoitus 6.6. klo 12.00 – 29.6. klo 12.00 välisenä aikana osoitteessa https://tahlo.ayy.fi/. Toiminta-avustusta ei voi enää hakea. Mikäli ilmoitus jää tekemättä määräaikaan mennessä ja toista vuotta peräkkäin, voidaan yhdistys poistaa kokonaan ylioppilaskunnan yhdistysrekisteristä.

Lisäohjeita yhdistysilmoituksen tekemiseen: /blog/2018/02/28/yhdistysilmoitusten-jattaminen-ja-toiminta-avustusten-haku/

3. Otaniemen yön 6.10. osatapahtumahaku nyt auki
Otaniemen yö on ensimmäistä kertaa lauantaina 6.10. järjestettävä poikkitaiteellinen, pääsymaksuton kampusfestivaali, jossa kaikki halukkaat AYY:n piirissä toimivat yhdistykset pääsevät toteuttamaan luovaa ohjelmaa.

Otaniemen yö koostuu useista opiskelijoiden järjestämistä osatapahtumista, joiden haku on nyt auki. Osatapahtuma voi olla mitä tahansa, kunhan kyse on jollain tavalla taiteellisesta toiminnasta: näyttely, livemusiikin ilta, tanssityöpaja tai vaikka runokaraoke. Vain mielikuvitus ja fysiikan lait ovat rajana!

AYY tarjoaa osatapahtumien järjestäjien käyttöön ilmaisia tiloja. Lisäksi osatapahtumia varten on mahdollista saada rahallista avustusta AYY:n ja TTER:n yhteistyön kautta 30.6 asti.

Lue lisää Otaniemen yöstä ja ilmoittaudu nyt osatapahtuman järjestäjäksi: http://otaniemenyo.fi/

Lisätiedot: tero.uuttana (a) ayy.fi

4. Kerro ideasi AYY:n vaikuttamislinjoista
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta uudistaa tänä vuonna linjapaperinsa. Samalla nykyiset useat erilliset linjapaperit yhdistetään yhdeksi dokumentiksi. Missä yhteiskunnallisissa kysymyksissä nimenomaan aaltolaisten tulisi olla aktiivisia?

Tällä kyselyllä pääset tuomaan uusia avauksia ja ideoita mukaan linjapaperivalmisteluun.
https://lomake.ayy.fi/vaikuttaminen/kerro-ideasi-ayyn-vaikuttamislinjoista/

Vastausaikaa on 31.7. asti. Lisätietoa vaikuttamisen ja viestinnän päälliköltä: heikki.isotalo (a) ayy.fi

5. Opiskelija-aktiiveille opintopisteitä
Hei opiskelija-aktiivi!

Oletko toiminut aktiivisesti vuonna 2017 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa (esimerkiksi jaostossa), sen piiriin kuuluvassa yhdistyksessä (hallituksessa tai toimihenkilönä) tai yliopistossa hallinnon opiskelijaedustajana? Siitä voi saada opintopisteitä.

Opintosuoritus (3 op) sisältää reflektioraportin kirjoittamisen omista oppimiskokemuksista tehtävässä ja vertaisoppimisseminaariin osallistumisen.

Katso tarkemmat tiedot kurssista: https://mycourses.aalto.fi/course/view.php?id=19730

AYY on johdonmukaisesti korostanut järjestötoiminnan merkitystä yksilön osaamisen kehittymisen kannalta ja siksi iloinen Aalto-yliopiston ratkaisusta myöntää opintopisteitä järjestökokemuksesta. Lisätietoa voi kysyä kurssin muotoon vaikuttaneelta AYY:n koulutuspoliittiselta asiantuntijalta, Minna Mäkitalolta minna.makitalo (a) ayy.fi.

6. AYY on GDPR-yhteensopiva
EU:n yleinen tietosuoja-asetus eli GDPR tuli voimaan perjantaina 25.5.2018. AYY on valmistautunut uudistuksen voimaantuloon monin tavoin pitääkseen jäsenistön tiedot turvassa.

Tietosuojaselosteet AYY:n ylläpitämistä henkilörekistereistä yhteyshenkilöineen löytyvät osoitteesta https://rekisterit.ayy.fi/

AYY on kouluttanut henkilöstöään ja piirissään toimivia yhdistyksiä tietosuoja-asetuksesta. Voit tutustua yhdistyksille suunnattuun ohjeistukseen esimerkkeineen täällä: https://inside.ayy.fi/display/TIET/Tietosuoja (vaatii Aalto-tunnuksilla kirjautumisen)

Huomaathan, että jos et enää halua saada AYY:n yhdistystiedotetta, voit poistua listalta seuraamalla ohjeita tämän sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

HALUATKO OMAN UUTISESI TÄHÄN TIEDOTTEESEEN?

Lähetä lyhyt tekstisi keskiviikkoon klo 10.00 mennessä osoitteeseen tiedotteet (a) ayy.fi. Uutiset menevät käännettäväksi, joten voit toimittaa tekstisi yksikielisenä.

Tiedotteen sisällön toimittaa viime kädessä AYY:n järjestö- ja viestintäasiantuntija Essi Puustinen (essi.puustinen (a) ayy.fi, puh: 050 520 9442).

Haluatko poistua yhdistystiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Yhdistystiedote viikolle 23/2018

Jos haluat saada AYY:n yhdistystiedotteen sähköpostiisi, tilaa se osoitteesta http://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Tämä on AYY:n yhdistystiedote viikolle 23/2018

Tulevia tapahtumia ja tärkeitä päivämääriä yhdistyksille ja yhdistystoimijoille
29.6. Yhdistysilmoitusten jälki-ilmoittautuminen päättyy (kohta 1)
5.9. Save the date: Aalto Day One
1.10. Save the date: Lakinlaskijaiset
6.10. Save the date: Otaniemen yö (kohta 4)
28.11. Save the date: Yhdistyskoulutus, Design Factory

Tiedotteen sisältö
1. Toiminta-avustukset 2018 ja puuttuvat yhdistysilmoitukset
2. Opiskelija-aktiiveille opintopisteitä
3. Kerro ideasi AYY:n vaikuttamislinjoista
4. Otaniemen yön 6.10. osatapahtumahaku nyt auki
5. GDPR – Tietosuoja-asetuksen checklist
6. Opiskelijat Lintsillä

1. Toiminta-avustukset 2018 ja puuttuvat yhdistysilmoitukset

Vuoden 2018 toiminta-avustukset on myönnetty ja avustussummiin voi tutustua osoitteessa /yhdistykset/palvelut/toiminta-avustus/toiminta-avustukset-2018/

Toiminta-avustukset maksetaan, kun kaikki avustuksen ehdot ovat täyttyneet. Suurimmalle osalle yhdistyksistä avustuksista tehdään maksumääräys ensi viikolla. Maksu näkyy TAHLO-järjestelmään ilmoitetulla tilillä arviolta kesäkuun loppupuolella.

Mikäli yhdistyksellä on puutteita profiilissa AYY:n verkkosivuilla tai muuta erikoista, ollaan tästä vielä erikseen yhteydessä kesäkuun alkupuolella. Profiiliin on oltava hakukierroksen yhteydessä ilmoitettujen ohjeiden mukaisesti kunnossa ennen toiminta-avustuksen maksua. Liitteistä, joille on annettu lisäaikaa, ei olla erikseen yhteydessä yhdistyksiin, vaan liitteet on toimitettava lisäajan kanssa saatujen ohjeiden mukaisesti ennen kuin toiminta-avustus maksetaan.

Yhdistyksien, jotka eivät ole tehneet vielä yhdistysilmoitusta vuonna 2018, on tehtävä ilmoitus 6.6. klo 12.00 – 29.6. klo 12.00 välisenä aikana osoitteessa https://tahlo.ayy.fi/. Toiminta-avustusta ei voi enää hakea. Mikäli ilmoitus jää tekemättä määräaikaan mennessä ja toista vuotta peräkkäin, voidaan yhdistys poistaa kokonaan ylioppilaskunnan yhdistysrekisteristä.

Lisäohjeita yhdistysilmoituksen tekemiseen: /blog/2018/02/28/yhdistysilmoitusten-jattaminen-ja-toiminta-avustusten-haku/
 
2.  Opiskelija-aktiiveille opintopisteitä

Hei opiskelija-aktiivi!

Oletko toiminut aktiivisesti vuonna 2017 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa (esimerkiksi jaostossa), sen piiriin kuuluvassa yhdistyksessä (hallituksessa tai toimihenkilönä) tai yliopistossa hallinnon opiskelijaedustajana? Siitä voi saada opintopisteitä.

Opintosuoritus (3 op) sisältää reflektioraportin kirjoittamisen omista oppimiskokemuksista tehtävässä ja vertaisoppimisseminaariin osallistumisen.

Katso tarkemmat tiedot kurssista: https://mycourses.aalto.fi/course/view.php?id=19730

AYY on johdonmukaisesti korostanut järjestötoiminnan merkitystä yksilön osaamisen kehittymisen kannalta ja siksi iloinen Aalto-yliopiston ratkaisusta myöntää opintopisteitä järjestökokemuksesta. Lisätietoa voi kysyä kurssin muotoon vaikuttaneelta AYY:n koulutuspoliittiselta asiantuntijalta, Minna Mäkitalolta minna.makitalo(a)ayy.fi.

3. Kerro ideasi AYY:n vaikuttamislinjoista

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta uudistaa tänä vuonna linjapaperinsa. Samalla nykyiset useat erilliset linjapaperit yhdistetään yhdeksi dokumentiksi. Missä yhteiskunnallisissa kysymyksissä nimenomaan aaltolaisten tulisi olla aktiivisia?

Tällä kyselyllä pääset tuomaan uusia avauksia ja ideoita mukaan linjapaperivalmisteluun.

https://lomake.ayy.fi/vaikuttaminen/kerro-ideasi-ayyn-vaikuttamislinjoista/

Vastausaikaa on 31.7. asti. Lisätietoa vaikuttamisen ja viestinnän päälliköltä: heikki.isotalo (a) ayy.fi

4. Otaniemen yön 6.10. osatapahtumahaku nyt auki
Otaniemen yö on ensimmäistä kertaa lauantaina 6.10. järjestettävä poikkitaiteellinen, pääsymaksuton kampusfestivaali, jossa kaikki halukkaat AYY:n piirissä toimivat yhdistykset pääsevät toteuttamaan luovaa ohjelmaa.

Otaniemen yö koostuu useista opiskelijoiden järjestämistä osatapahtumista, joiden haku on nyt auki. Osatapahtuma voi olla mitä tahansa, kunhan kyse on jollain tavalla taiteellisesta toiminnasta: näyttely, livemusiikin ilta, tanssityöpaja tai vaikka runokaraoke. Vain mielikuvitus ja fysiikan lait ovat rajana!

AYY tarjoaa osatapahtumien järjestäjien käyttöön ilmaisia tiloja. Lisäksi osatapahtumia varten on mahdollista saada rahallista avustusta AYY:n ja TTER:n yhteistyön kautta.

Lue lisää Otaniemen yöstä ja ilmoittaudu nyt osatapahtuman järjestäjäksi: http://otaniemenyo.fi/

Lisätiedot: tero.uuttana (a) ayy.fi

5. GDPR – Tietosuoja-asetuksen checklist
Asetus astui voimaan 25.5. Varmista, että yhdistyksenne on tehnyt ainakin seuraavat asiat:

  • Henkilötietorekistereistänne on tietosuojaselosteet
  • Selosteisiin pääsee suoraan henkilötietojen keräyslomakkeesta
  • Henkilötiedon käsittelijät tietävät oikean tavan käsitellä henkilötietoja (es. tietosuojapolitiikka on luotu ja luettuna)
  • Rekisterit ovat tallennettu turvallisesti
  • Rekistereistä on siivottu vanhat tarpeettomat tiedot pois
  • Olette valmiina vastaanottamaan tietopyyntöjä rekisterin henkilöiltä – tiedätte miten tiedot henkilöille lähetetään.

AYY:n koostama ohjeistussivusto löytyy osoitteesta https://inside.ayy.fi/display/TIET/Tietosuoja (vaatii Aalto-yliopiston tunnuksilla kirjautumisen). Sieltä löytyy tärkeimpiä nostoja asetukseen liittyen, vinkkejä tapahtumailmoittautumisten keräämiseen, koulutusmateriaalia ja mallidokumentteja. Jatkossa sivustolle pääsee myös yhdistysten palveluiden listauksen kautta: /yhdistykset/palvelut/

Mikäli teillä on kysyttävää GDPR-asioista tai haluatte tarkistuttaa yhdistyksenne tietosuojadokumentit, voitte olla yhteydessä AYY:n IT-asiantuntijaan petteri.nummela (a) ayy.fi.
 
6. Opiskelijat Lintsillä
Linnanmäki varattuna vain opiskelijoille? Check!

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta juhlii 20. vuottaan päräyttävin menoin! Juhlavuoden kunniaksi AS yhteistyökumppaneineen tarjoaa opiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä viettämään päivää Linnanmäelle. Rajoitettu määrä lippuja yksityistilaisuuteen mahdollistaa unohtumattoman tilaisuuden nauttia Lintsistä ilman tuntien jonoja!

Merkitse kalenteriin 5.10.2018, osta lippu, ota parhaat opiskelijakaverisi mukaan ja jää innolla odottamaan vuoden huvittavinta päivää, jolloin koko Linnanmäki aukeaa yhdeksi illaksi vain opiskelijoiden käyttöön.

Tapahtumaa tukemassa TTER.

Ennakkoliput myynnissä bailataan.fi (https://bailataan.fi/events/b71e9e0b-84d1-45a0-95f8-bb985f720b2c) sekä sivulla myöhemmin ilmoitettavissa tapahtumissa. Lippu kannattaa ostaa nyt, ennakkolipunmyynnin jälkeen hinta nousee.

Mitä: Lintsi vain opiskelijoille!
Missä: Linnanmäellä
Milloin: 5.10.2018 klo 16-20
Mistä tietoa: as20.fi/linnanmaki

Liput vaihdetaan rannekkeisiin syksyllä ennen tapahtumaa ja lippua vaihdettaessa tulee esittää opiskelijakortti. Vain lipun ostaneilla on pääsy Linnanmäen alueelle tapahtuman aikana. Linnanmäki on anniskelualuetta, joten omien juomien tuominen alueelle on kiellettyä.

Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

HALUATKO OMAN UUTISESI TÄHÄN TIEDOTTEESEEN?

Lähetä lyhyt tekstisi keskiviikkoon klo 10.00 mennessä osoitteeseen tiedotteet (a) ayy.fi. Uutiset menevät käännettäväksi, joten voit toimittaa tekstisi yksikielisenä.

Tiedotteen sisällön toimittaa viime kädessä AYY:n järjestö- ja viestintäasiantuntija Essi Puustinen (essi.puustinen (a) ayy.fi, puh: 050 520 9442).

Yhdistystiedote viikolle 22/2018

Jos haluat saada AYY:n yhdistystiedotteen sähköpostiisi, tilaa se osoitteesta http://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Tämä on AYY:n yhdistystiedote viikolle 22/2018

EU:n tietosuoja-asetus astuu voimaan TÄNÄÄN! Tilakähmykierrokset ovat syksyn osalta päättyneet ja lukuvuosikalenteriin voivat viimeisetkin yhdistykset merkata tapahtumansa sunnuntaihin mennessä. Ja Otaniemen yön osatapahtumahaku on auki, kurkkaa lisätietoa kohdasta 3.

Tulevia tapahtumia ja tärkeitä päivämääriä yhdistyksille ja yhdistystoimijoille
25.5. EU:n uusi tietosuoja-asetus astuu voimaan (kohta 1)
27.5. Ilmoita tapahtumasi viimeistään lukuvuosikalenteriin (kohta 2)
31.5. Romupyöräkeräys päättyy (/ylioppilaskunta/vapaaehtoistoiminta/jaostot/kampusjaosto/romupyorakerays/)
5.9. Save the date: Aalto Day One
1.10. Save the date: Lakinlaskijaiset
6.10. Save the date: Otaniemen yö (kohta 3)
28.11. Save the date: Yhdistyskoulutus, Design Factory

Tiedotteen sisältö
1. GDPR – Tietosuoja-asetuksen checklist
2. Järjestöjen tapahtumat lukuvuosikalenteriin 2018–19 – deadline sunnuntaina 27.5
3. Otaniemen yön 6.10. osatapahtumahaku nyt auki
4.  Arabian palvelupisteen viimeinen aukiolopäivä 23.5.
5. Opiskelijat Lintsillä

1. GDPR – Tietosuoja-asetuksen checklist
Asetus astuu voimaan tänään 25.5. Varmista, että yhdistyksenne on tehnyt ainakin seuraavat asiat:

  • Henkilötietorekistereistänne on tietosuojaselosteet
  • Selosteisiin pääsee suoraan henkilötietojen keräyslomakkeesta
  • Henkilötiedon käsittelijät tietävät oikean tavan käsitellä henkilötietoja (es. tietosuojapolitiikka on luotu ja luettuna)
  • Rekisterit ovat tallennettu turvallisesti
  • Rekistereistä on siivottu vanhat tarpeettomat tiedot pois
  • Olette valmiina vastaanottamaan tietopyyntöjä rekisterin henkilöiltä – tiedätte miten tiedot henkilöille lähetetään.

AYY:n koostama ohjeistussivusto löytyy osoitteesta https://inside.ayy.fi/display/TIET/Tietosuoja (vaatii Aalto-yliopiston tunnuksilla kirjautumisen). Sieltä löytyy tärkeimpiä nostoja asetukseen liittyen, vinkkejä tapahtumailmoittautumisten keräämiseen, koulutusmateriaalia ja mallidokumentteja.

Mikäli teillä on kysyttävää GDPR-asioista tai haluatte tarkistuttaa yhdistyksenne tietosuojadokumentit, voitte olla yhteydessä AYY:n IT-asiantuntijaan petteri.nummela (a) ayy.fi.

2. Järjestöjen tapahtumat lukuvuosikalenteriin 2018–19 – deadline sunnuntaina 27.5.
On enää muutama päivä aikaa ilmoittaa järjestönsä tapahtumat AYY:n lukuvuosikalenteriin 2018–19. Käythän siis vihoviimeistään nyt lisäämässä yhdistyksesi tiedossa olevat ensi lukuvuoden tapahtumat seuraavaan Excel Online -tiedostoon: https://ayyfi.sharepoint.com/:x:/g/viestinta/EfOsbZ0GgGJPoPUEaVel0Z8BOxInnozQmq3uNDIXYcd0Mg?e=6ZtQR2

Lisää tapahtumasi taulukkoon viimeistään sunnuntaina 27.5.

Huomaathan, että tapahtumien tiedot lisätään excelistä vain AYY:n yhdistyskalenteriin. Yhteyshenkilöiden tiedot kerätään vain siltä varalta, että merkinnässä on jotain epäselvää – niitä ei paineta kalenteriin eikä säilytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Lisätietoa voi kysellä siiri.liitia (a) ayy.fi.

3. Otaniemen yön 6.10. osatapahtumahaku nyt auki
Otaniemen yö on ensimmäistä kertaa lauantaina 6.10. järjestettävä poikkitaiteellinen, pääsymaksuton kampusfestivaali, jossa kaikki halukkaat AYY:n piirissä toimivat yhdistykset pääsevät toteuttamaan luovaa ohjelmaa.

Otaniemen yö koostuu useista opiskelijoiden järjestämistä osatapahtumista, joiden haku on nyt auki. Osatapahtuma voi olla mitä tahansa, kunhan kyse on jollain tavalla taiteellisesta toiminnasta: näyttely, livemusiikin ilta, tanssityöpaja tai vaikka runokaraoke. Vain mielikuvitus ja fysiikan lait ovat rajana!

AYY tarjoaa osatapahtumien järjestäjien käyttöön ilmaisia tiloja. Lisäksi osatapahtumia varten on mahdollista saada rahallista avustusta AYY:n ja TTER:n yhteistyön kautta.

Lue lisää Otaniemen yöstä ja ilmoittaudu nyt osatapahtuman järjestäjäksi: http://otaniemenyo.fi/

Lisätiedot: tero.uuttana (a) ayy.fi

4. Arabian palvelupisteen viimeinen aukiolopäivä 23.5.

AYY:n Arabian palvelupiste oli viimeistä päivää auki keskiviikkona 23.5.2018.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muuton myötä myös AYY:n palvelut keskittyvät Otaniemen kampukselle, jossa palvelutoimisto palvelee kaikkia AYY:n jäseniä osoitteessa Otakaari 11.

Tarkasta Otaniemen palvelutoimiston aukioloajat täältä: /yhteystiedot/palvelupisteet/otaniemi/