Hyvät ystävät, juhlavieraat, rakkaat aaltolaiset
Usein seesteinen, sopeutuva, yhteistyökykyinen, innokas ja nopea oppimaan uutta. Voi kuitenkin olla ajoittain takertuva, uhmakas ja tarvita erityistä huomiota ja tukea uusissa haasteissa. Välillä haluaa olla iso ja itsenäinen, välillä taas käpertyä syliin. Näillä sanoilla Mannerheimin lastensuojeluliitto kuvaa yhdeksänvuotiasta lasta, mutta mun mielestä näin voisi hyvin kuvata myös meidän yhdeksänvuotiasta ylioppilaskuntaa.
Yhdeksässä vuodessa uusi yliopisto on saanut seinänsä pystyyn ja löytänyt paikkansa yhteiskunnassa. Aalto-yliopiston nimi tiedetään ja tunnetaan Suomessa ja maailmalla. Samalla voisi ajatella, että tämä on jollain tavalla alun loppu, sillä emme ole enää nuorin ylioppilaskunta, vaan jälkeemme on syntynyt jo kaksi uutta, Taideyliopiston ylioppilaskunta ja Tampereen ylioppilaskunta.
Aallon rinnalla meillä on ollut hyvä paikka kasvaa ja pystyttää omat seinämme ja näiden seinien sisään on mahtunut kuluneiden vuosien aikana jo paljon maailman parasta opiskelijan elämää. Tänä lukuvuonna kaikki Aallon opiskelijat, Mikkelin opiskelijoita lukuun ottamatta, ovat olleet ensimmäistä kertaa samalla kampuksella. Vappuna annetuissa haastatteluissa moni toimittaja kysyikin, miten se on näkynyt Otaniemessä. Mielestäni yhteinen kampus on jo nyt antanut meille valtavasti: Uusien ihmisten kohtaamisia, uusia kursseja ja uusia ajatuksia. Me ollaan päästy lähemmäksi toisiamme ja sen ansiosta Aalto-yhteisöön on tullut valtavasti lisää elämää ja energiaa.
Kuitenkin on hyvä muistaa, että muutto on monien opiskelijoiden mielessä vielä kesken. Monia asioita työstetään ja uusiin tiloihin totutellaan. Mutta tässäkin me voimme yhteisönä auttaa. Ollaan avoimia. Totutellaan uuteen. Annetaan palautetta. Hämmästytään ja hämmästellään. Ja opitaan sietämään myös toisinaan epävarmuutta ja työskentelemään omalla epämukavuusalueella.
Viime syksynä hallitusta muodostaessani olin todella etuoikeutetussa asemassa. Hallitukseen haki 22 äärimmäisen pätevää ihmistä eri korkeakouluista ja taustoista. Mielestäni tämä tarkoittaa, että näiden vuosien aikana AYY on enemmän ja enemmän onnistunut kasvamaan kaikkien aaltolaisten ylioppilaskunnaksi. Toivon, että tämä on kehityksen suunta. Että AYY:n tekemisen kokevat omakseen vuosi vuodelta myös yhä useampi taideteollisen alan tai kemian tekniikan opiskelija, kansainvälinen tai ruotsinkielinen opiskelija ja KYläinen. Toivoisin että hakijamäärät hallitukseen ja AYY:n vapaaehtoishommiin kasvaisivat ja monipuolistuisivat entisestään. Näin toimistolta käsin vaikuttava jengi edustaisi vielä paremmin koko yhteisöä. Avainasemassa on se, että ylioppilaskuntamme toimintaa suunnataan vaiheittain niiden periaatteiden mukaiseksi, mitä yhteisörakenneprojektissa päätettiin.
Vuoden 2016 Tempaus on mielestäni mainio esimerkki siitä, miten yhdessä tekeminen synnyttää tarinoita ja legendoja ja hitsaa yhteisöä yhteen. Haluan ajatella, että vielä pitkään kerrotaan juttuja siitä, miten aaltolaiset opiskelijat vierailivat 1500 peruskoulussa parin päivän aikana motivoimassa koululaisia oppimaan. Aina ei tarvitse tempaista, mutta tämä on hyvä muistutus siitä, että yhdessä olemme enemmän ja saamme äänemme kuuluville myös kampusalueen ja Suomen rajojen ulkopuolella.
Vaikuttavuus tuo mukanaan myös vastuuta. Meidän tulee ottaa yhä enemmän vastuuta itsestämme ja maailmasta ympärillämme. AYY:lla ympäristöteemat on otettu tosissaan osaksi toimintaa ja niiden suhteen tulemme tekemään varmasti yhteistyötä niin Aallon, Espoon kuin muidenkin kumppaniemme kanssa. Jos me emme pysty ratkaisemaan ilmastonmuutokseen ja biodiversiteetin romahdukseen liittyviä haasteita, tulevien sukupolvien vuosijuhlissa on paljon vähemmän juhlittavaa.
Rakkaat aaltolaiset,
Tässä salissa istuu valtava määrä henkilöitä, jotka ovat olleet mukana tekemässä erilaisia mahtavia juttuja. Teille ei tarvitse avata ylioppilaskunnan hallintoa tai tapahtumanjärjestämisen periaatteita. Te tiedätte, miten valtavasti työtä vaaditaan, että vuosijuhlaviikko tai muutaman sadan hengen pöytäjuhla saadaan lopulta järjestymään. Tai se, että yliopiston strategiaan saadaan lobattua se pieni, mutta ah niin tärkeä sana. Tai se, että se patsas siellä kauppatorin laidalla saa valkolakkinsa. Tällaiset valtavat ponnistukset tai mikään pienemmänkään mittakaavan rutistus ei olisi mahdollinen ilman teitä, AYY:n upeat toimijat. Seuraa kiitoksia:
Ensinnäkin, vastuuntuntoiset, innokkaat ja nopeasti uuden oppivat vapaaehtoiset. Ilman teitä AYY:n tapahtumakenttä olisi hyvin köyhä, eikä meidän olisi mahdollista tietää, mitä erilaisissa järjestöissä tai yliopiston työryhmissä tapahtuu. Kiitos, että viette opiskelijan äänen kaikkiin yhteisömme kolkkiin. Teette opiskelijoista näkyviä. Kiitos hallinnon opiskelijaedustajille, jaostoille, Teekkarijaostolle, Aavalle, Kampusjaostolle, Edujorylle, Museojaostolle, 10-juhlavuosijaostolle sekä toimikunnille, kaikille yhdessä ja erikseen, sekä tuottajille Niinalle ja Anulle, jotka pidätte langat käsissä ja luotte pohjan kaiken tämän mahtavuuden syntymiselle.
Tässä yhteisössä vain muutos on pysyvää. Esimerkiksi viime vuonna AYY:lla toteutettiin yli 20 rekrytointia. Yhdeksänvuotiaan seesteisyyden, sopeutuvaisuuden ja yhteistyökyvyn takaa meidän timanttinen asiantuntijatiimi. Kiitos huikeasta duunistanne. Kiitos, että sopeudutte muutokseen ja toimitte hallituksen ja koko toimiston tukena. Ilman teitä olisi mahdotonta toimia.
Voi kuitenkin olla ajoittain takertuva, uhmakas ja tarvita erityistä huomiota ja tukea uusissa haasteissa. Kaiken tämän näkyvän työn taustalla onkin iso tukitiimi ja henkilöitä, jotka luovat raamit tälle kaikelle. He suunnittelevat, mikä tietojärjestelmä mahdollistaa toimintamme parhaiten. Paljonko erilainen toiminta vaatii rahaa? Miten prosessit toimivat? … ja niin edelleen.
Yksi tällainen henkilö, tukipilareiden tukipilari, juhlii tänään täällä meidän kanssamme. AYY:n ensimmäinen talousjohtaja Reija vietti eilen viimeistä työpäiväänsä. En voikaan olla käyttämättä mahdollisuutta kiittää sinua vielä kerran. Kiitos Reija, että annoit rautaisen ammattitaitosi meille! Sun ansiosta meidän yhdeksänvuotias osaa paljon enemmän kuin moni muu.
Te ootte ehkä nähny Reijalla sellasia isoja mustia muistikirjoja. Reija meni tässä viime hetkillä paljastamaan, että niihin on kirjattu kaikki mehukkaat salaisuudet ja sattumukset vuosien varrelta. Niitä ei kuulemma voi vielä julkaista, kun Reija ei itekään tiedä mitä kaikkea sinne on tullu kirjoteltua. Mutta hän lupas, että ne kaikki siirtyvät nyt kesämökille ennakkotarkastukseen. Ja vaikka Reija ei kovin deadline-orientoitunut kaveri ookaan, ehkä semmosesta saattaa jotain lisäapua olla. Reija, mä odotan esitelmää parhaista paloista ensi vuoden juhlaan.
Mulle Aalto-yhteisö on tarjonnut maailman parasta opiskelijan elämää jo usean vuoden ajan. Se on ollut onnistumisia, omaa maailmaa avartavia keskusteluja ja huikeita tyyppejä, joiden kanssa on ollut mahtavaa tehdä töitä ja parantaa maailmaa. Se on antanut areenan kasvaa ihmisenä ja nähdä, että kaikenlaisilla persoonilla on paikka tässä maailmassa ja tässä yhteisössä.
Kuten MLL:n kuvaus sanoi, yhdeksänvuotias haluaa välillä käpertyä syliin. Ajattelen sen niin, että välillä valmis on riittävän hyvä eikä aina tarvitse keksiä uutta. Toisaalta yhdeksänvuotias haluaa olla iso ja itsenäinen. Pidetään siis mieli avoinna, ollaan ketteriä ja leikkisiä ja tehdään ne maailman vaikuttavimmat uudet avaukset. Voidaan kypsyä, muttei kasveta aikuisiksi, ainakaan vielä.
Meidän Yhdeksänvuotias on jo melko itsenäinen, mutta se tarvitsee ison joukon henkilöitä kannattelemaan, tukemaan, innostamaan, tekemään itsensä näkyväksi. Tällaisia ihmisiä on tämä sali täynnä. Yhdessä meidän kanssa AYY:n on hyvä kasvaa kymmenvuotiaaksi ja kääntää katseensa kohti valoisaa tulevaisuutta.
Onnea AYY 9 vuotta.
