Avainsana-arkisto: keskusvaalilautakunta

Keskusvaalilautakunnan päätösluettelo 2/2011 15.6.2011

PÄÄTÖSLUETTELO keskusvaalilautakunnan kokouksesta 2/2011, joka pidettiin 15. kesäkuuta (Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan keskustoimistolla)

KOKOUKSESSAAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA PÄÄTTI

  • Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi edellisen kokouksen pöytäkirjan.
  • Päätös Keskusvaalilautakunta päätti merkitä tiedoksi, että hallitus on täydentänyt keskusvaalilautakuntaa äänivallattomalla asiantuntijajäsen Mattilalla, joka on myös hallituksen jäsen.
  • Päätös Keskusvaalilautakunta päätti edustajistovaalin 2011 periaatepäätöksinä, että:
    • Ennakkoäänestys järjestetään 24. ja 25.10.2011.
    • Sähköinen vaali otetaan käyttöön.
    • Edustajistolle ei esitetä pelkästään sähköiseen vaaliin siirtymistä.
    • Uurnavaalin rinnalla käytetään sähköisen vaalin ”pystypäätteitä”
    • Postiäänestystä ei oteta käyttöön.
    • Ennakkoäänestys järjestetään vain sähköisesti.
    • Ennakkoäänestyksessä järjestetään sähköisen vaalin pystypäätteitä kampuksille.
    • Ennakkoäänestyksessä järjestetään sähköisen vaalin pystypäätteitä filiaaleille.
    • Uurnavaalia ei järjestetä jokaisella kampuksella.
    • Uurnavaali järjestään vain yhdellä kampuksella.
    • Uurnavaali järjestetään kampuksella ensimmäisenä vaalipäivänä.
    • Uurnavaali järjestetään kampuksella toisena vaalipäivänä.
    • Uurnavaalia ei järjestä filiaaleilla.
    • Vaalisanktioina otetaan käyttöön kirjallinen huomautus.
    • Vaalisanktioina otetaan käyttöön vaalimainontarajoitukset.
    • Vaalisanktioina otetaan käyttöön vahingonkorvaukset.
    • Vaalisanktioina otetaan käyttöön ehdokkaan sulkeminen vaalista.
    • Vaalisanktioina ei oteta käyttöön vaaliliiton sulkemista vaalista.
    • Vaalisanktioina ei oteta käyttöön vaalirenkaan sulkemista vaalista.
  • Päätös Keskusvaalilautakunta päätti käynnistää sähköisen äänestysjärjestelmän tietoturvallisuusauditoinnin ja valtuutti AYY:n ATK-asiantuntija Karvosen ohjeistamaan auditoinnin yhdessä Koskisen kanssa.
  • Päätös Keskusvaalilautakunta kävi asiasta keskustelun ja päätti valtuuttaa Laguksen valmistelemaan graafista ilmettä yhdessä AYY:n viestintäsektorin kanssa.
  • Päätös Keskusvaalilautakunta merkitsi tiedoksi markkinointisuunnitelman luonnoksen.
  • Päätös Keskusvaalilautakunta päätti aloittaa SYL:n vaalikonekysymysten valmistelun ja pyytää kysymyksiä yhteisöltä.

Keskusvaalilautakunnan päätösluettelo 1/2011 1.6.2011

PÄÄTÖSLUETTELO keskusvaalilautakunnan kokouksesta 1/2011, joka pidettiin 1. kesäkuuta (Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan keskustoimistolla)

KOKOUKSESSAAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA PÄÄTTI

  • Keskusvaalilautakunta esittäytyi ja päätti kutsua sihteerikseen projektisihteerin valintaan asti hallintosihteeri Jarmo Mäkelän ja valita varapuheenjohtajakseen Henna Jääskeläisen.
  • hyväksyi itselleen työjärjestyksen kokouksessa hyväksytyin muutoksin liitteen 5.1 muotoisena.
  • merkitsi tiedoksi vaalien projektisuunnitelman.
  • pyytää pääsihteeriä aloittamaan vaalien projektisihteerin rekrytoinnin siten, että projektisihteerin työsuhde alkaa 1.8. ja päättyy 18.12.
  • pyytää hallintosihteeriä valmistelemaan vaalien graafisen ilmeen.
  • pyytää hallintosihteeriä yhdessä Mattilan ja Lahden kanssa valmistelemaan vaalien markkinointisuunnitelman yhdessä AYY:n hallituksen kanssa.
  • pyytää hallintosihteeriä valmistelemaan luettelon vaalijärjestyksen edellyttämistä periaatepäätöksistä.
  • vaalien yleisiksi tavoitteiksi:
  1. Yleisen äänestysaktiivisuuden nostaminen 34,7 %:sta 40 %:iin.
  2. Vaaleissa on tasapuoliset osallistumismahdollisuudet suomen, ruotsin ja englannin kielellä.
  3. Vaaleissa on tasapuoliset osallistumismahdollisuudet kaikilla kampuksilla ja filiaaleilla.
  4. Vaalit toimitetaan siten, että samaa toimintamallia voidaan käyttää myös tulevaisuudessa.
  • alustavasti ottaa käyttöön sähköisen vaalijärjestelmän ja pyysi IT-asiantuntija Karvosta valmistelemaan esityksen sähköisen äänestysjärjestelmän tietoturvallisuusauditoinnista s.e. 1.8. on käytettävissä alustavia ja 15.8. lopullisia tuloksia.
  • pääsihteeriä avaamaan haun vaalijärjestelmän auditointitehtävään.
  • pyytää hallitusta etsimään ja nimeämään keskusvaalilautakuntaan vähintään kaksi uutta varajäsentä, joista vähintään yhden tulisi olla taideteollisessa korkeakoulussa opiskeleva henkilö. Lisäksi keskusvaalilautakunta päätti pyytää hallitusta nimeämään keskuudestaan yhden äänivallattoman asiantuntijajäsenen keskusvaalilautakuntaan.